Aristoteleen kantapää

Sano se selkokielellä

Kuten me kaikki suomalaiset hyvin tiedämme, suomi on maailman helpoin kieli. Suomea lausutaan niin kuin kirjoitetaan ja kirjoitetaan niin kuin lausutaan, eikä meillä ole vaikkapa kymmeniä ässiä niin kuin venäläisillä. Suomen kielessä on myös oma sanansa joka asialle. Meidän ei tarvitse arvailla merkityksiä asiayhteydestä niin kuin vaikka englantilaisten, joille present on joko lahja tai olla läsnä.

Niinpä on vain itsestään selvää, että Suomi on lukutaidon osalta maailman johtavia maita. Meillä luetaan sanomalehtiä ja käydään kirjastossa enemmän kuin muualla. Myös koululaisten tietoja ja taitoja mittaavissa Pisa-mittauksissa suomalaiset ovat lukutaitojensa suhteen maailman huippua.

Miksi siis tarvitaan selkokieltä? Tiedättehän ne isoilla kirjaimilla präntätyt kirjat, lehdet ja esitteet, joissa on lähinnä päälauseita. Eikö näin hyvän lukutaidon maassa riitä tavallinen yleiskieli?

Antero Malin purkaa nämä maamme lukutaitoennätykset ja tilastot viime vuonna ilmestyneessä Toisin sanoen -kirjasessa, joka valottaa selkokielen olemusta monelta taholta.

Jos kaksi kolmasosaa kansasta osaakin lukea erinomaisesti, kolmasosan kohdalla lukutaito on niin heikkoa, että selviytyminen tietoyhteiskunnassa on hankalaa. Kaikkein huonoimmalla tasolla on peräti kymmenesosa suomalaisista.

Koululaisten lukutaitotutkimuksessa vuonna 2000 taas puolet nuorista menestyi erinomaisesti. Mutta kahdelle huonoimmalle tasolle jäi nuoristamme yhteensä parikymmentä prosenttia ja näiden alle noin kaksi prosenttia. Vaikkapa 15-vuotiaiden ikäluokasta tämä tarkoittaa 4000 nuorta, joiden lukutaito on niin huono, että he ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta.

Erinomaisesti lukevassa maassamme on siis satojatuhansia  ihmisiä, joille selkeä yleiskieli on liian vaikeaa ymmärrettäväksi. Heidän lisäkseen on laskettava selkokielen alkuperäinen kohderyhmä, noin 30 000 kehitysvammaista ja saman verran alati kasvavasta dementikkojen ryhmästä.

Koko ajan kasvava selkokielen tarvitsijoiden joukko on tällä hetkellä noin satatuhantinen uussuomalaisten ryhmä, joille Yle on suunnannut omat selkokieliset uutislähetyksensä. Nämä lähetykset alkoivat vuonna 1992 ulkosuomalaisille, mutta nyt niille on enemmän tarvetta kotimaassa.

Tässä malliksi pätkä selkokielistä uutistekstiä:

Kolme tutkijaa saa yhdessä lääketieteen Nobelin palkinnon. Tiedemiehet saavat Nobelin palkinnon, koska he ovat löytäneet uutta tietoa geeneistä ja kantasoluista. Palkitut tiedemiehet ovat Mario Capecchi, Oliver Smithies ja Martin Evans. Tiedemiehet tutkivat kantasoluja. Kantasolut pystyvät korjaamaan vaikeita sairauksia, jos lääkärit osaavat käyttää niitä oikein. Jokaisessa ihmisessä on omia kantasoluja.

Kun selkokielen tarvitsijoita on näin paljon, on oikeastaan ihme, että sitä on maassamme kehitetty vasta 26 vuotta. Yksi kielen kehittäjistä on Pertti Rajala, erityispedagogi, josta on tullut yksi maamme ahkerimmista selkokirjailijoista. Lehtien ja opaskirjasten lisäksi nimittäin suomenkielistä kirjallisuutta on mukautettu selkokielelle. Rajala on tässäkin työssä ennättänyt pitkälle ja hänen tunnetuimpia mukautuksiaan ovat Kalevala ja Seitsemän veljestä.

Millaista selkokielen pitää olla? Meneekö kirjallisuus pilalle, kun se mukautetaan selkokielelle? Eikö voitaisi vaan kirjoittaa ymmärrettävämmin? Selkokirjailija ja Satakunnan maakuntajohtaja Pertti Rajala on paras mies vastaamaan.

Pasi Heikura

aristoteles@yle.fi

Ohjelma on uusinta vuodelta 2007.

Lähetykset

  • ke 23.4.2014 17.20 - Yle Radio 1

Jaksot

Näytä lisää

Tämä on kehitteillä oleva palvelu.

Muualla Yle.fi:ssä