Elokuvat

Baader-Meinhof Komplex

Baader-Meinhof Komplex

(24.10.2008 klo 10.19)

Alkuperämaa: Saksa 2008
Ohjaus: Uli Edel
Käsikirjoitus: Uli Edel, Bernd Eichinger
Pääosissa: Moritz Bleibtreu, Martina Gedeck, Johanna Wokalek, Vinzenz Keifer, Bruno Ganz
Ensi-ilta: 24.10
K-15

Saksan poliittista lähihistoriaa on viime vuosina tutkailtu valkokankailla mm. sellaisissa elokuvissa kuin Goodbye Lenin ja Muiden elämää. Nyt tuo sarja saa jatkoa elokuvalla Baader-Meinhof Komplex. Baader-Meinhof -ryhmä tai Punainen armeijakunta, kuten sitä myös kutsuttiin, oli Saksan liittotasavallassa 1960- luvun lopulla syntynyt vasemmistolainen terroristijärjestö, jonka iskuissa ehti ennen sen lakkauttamista vuonna 1998 kuolla kaikkiaan 34 ihmistä.

Tämä kaikkien aikojen kallein Saksassa tehty elokuva käsittelee Punaisen armeijakunnan väkivallan kyllästämiä alkuvaiheita dokumentaarisella otteella. Sen on ohjannut ennenkin rankkoja aiheita elokuvissaan käsitellyt Uli Edel. Saamastaan hyvin ristiriitaisesta vastaanotosta huolimatta on Baader-Meinhof Komplex valittu Saksan tämänvuotiseksi Oscar-ehdokkaaksi.


Anna Laine

Elokuvan ohjaaja, Uli Edel, on sanonut tehneensä elokuvan pojilleen, jotta he oppisivat tuntemaan maansa historian. Se on hyvä ja kunnioitettava pyrkimys, mutta päästiinkö tavoitteeseen? Minun mielestäni ei. Elokuvan tarina oli tosi, se kerrottiin hyvin uskollisesti ja pikkutarkasti, mutta miksi kaikki tunteet puuttuivat?

Baader-Meinhof Komplexin aihe on uskomattoman mielenkiintoinen. Olisin enemmän kuin mielelläni seurannut myös esimerkiksi dialogia, joka on johtanut niin äärimmäiseen toimintaan kuin Punaisen armeijakunnan veriset iskut. Saksassa elokuvaa on kuulemma arvosteltu siitä, ettei siinä millään tavalla oteta huomioon terrori-iskujen uhreja. Minun mielestäni Baader-Meinhof Komplexissa ääneen ei pääse kunnolla kukaan. Elokuvan päähenkilöt jäävät täysin räiskinnän ja väkivallan alle. Hahmot ovat onttoja ja ylimalkaisia. Olisi myös ollut kutkuttavaa nähdä, kuinka tuon ajan Saksan poliittinen maailma olisi voitu siirtää valkokankaalle. Kyllähän Suomessakin laulettiin Rudi Dutchkeen osuneista luodeista, mutta ei täällä kuitenkaan räjäytelty tavarataloja tai kaapattu lentokoneita. Miksi niin kävi Saksassa?

Täytyy toivoa, että joku vielä tarttuu tähän aiheeseen ja kertoo myös esimerkiksi Andreas Baaderista tai Ulrike Meinhofista jotain.


Juha Rosenqvist
 

Kiinnostava aihe mutta toteutus on tylsä ja toteava kuin saksalainen poliisisarja.

Baader-Meinhof Komplexin suurin ongelma on emootion puute. Elokuva käy yksityiskohtaisen tarkasti läpi Punaisen armeijakunnan vaiheet ja teot, mutta jättää päähenkilönsä motiiveineen etäisiksi ja selittämättömiksi. Katsojan on vaikea samaistua mihinkään osapuoleen ja ymmärtää tapahtumien taustalla olevia vaikuttimia.

Mustavalkoisessa toteavuudessa tapahtumat kerrotaan kronikoiden, mikä tekee kaksi ja puolituntisesta elokuvasta paikoin puuduttavan ja pitkäveteisen. Elokuva ei myöskään avaa ja selitä riittävästi Saksan sisäpoliittista tilannetta ymmärrettävän kontekstin luomiseksi. Laajempaa yhteiskunnallista ilmapiiriä raotetaan sen verran, että opiskelija-aktiivisuus kytkeytyy osaksi ajankuvaa, mutta väkivaltaisen radikalisoitumisen suhteen taustoitus jää puutteelliseksi.

Elokuva kärsii hahmojen suhteen runsaudenpulasta. Keskittymällä yhden tai kahden keskeisen toimijan henkilökuviin näkökulma olisi ollut rajatumpi ja sisältö tiiviimpi. Vasemmistojournalisti Ulrike Meinhofista on elokuvan alussa yritetty tehdä tarvittavaa keskushenkilöä, mutta pian Ulrike hukkuu RAFin eri jäsenten loputtomaan esiinmarssiin. Tarinan kannalta kiinnostavimman henkilön kuvaus motiiveineen ja taustoineen jääkin kunnolla kertomatta.

Lähetä linkki

Elokuvakalenteri

Keskiviikko 16.5.

  • 13:00 - Köyhä laulaja (S), TV1
  • 21:45 - Kino: Sisilialainen todistaja (16), YLE Teema

Torstai 17.5.

  • 13:05 - Yö on pitkä (7), TV1

Perjantai 18.5.

  • 13:05 - Kun tuomi kukkii (S), TV1
  • 21:30 - Kino: Coco Chanel & Igor Stravinsky (12), YLE Teema

Lauantai 19.5.

  • 19:30 - Simone - unelmien nainen (S), TV2

Sunnuntai 20.5.

  • 18:00 - Kino Klassikko: Polkupyörävaras (S), YLE Teema
  • 21:00 - Elokuva: Zift (12), FST5

Maanantai 21.5.

  • 13:00 - Jumalan myrsky, TV1

Tiistai 22.5.

  • 12:55 - Kersantilleko Emma nauroi (S), TV1


Muualla Yle.fi:ssä