Katastrofin aineksia

Alkuperämaa: Suomi 2008
Ohjaus: John Webster
Käsikirjoitus: John Webster
Pääosissa: Websterin perhe
Ensi-ilta: 19.09
S

Mitä voi tavallinen kansalainen tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Vastausta monen mieltä askarruttavaan kysymykseen etsii suomalaisen John Websterin ohjaama dokumenttielokuva Katastrofin aineksia. Siinä ohjaajan oma, nelihenkinen espoolaisperhe yrittää viettää kokonaisen vuoden käyttämättä lainkaan öljyä tai öljyperäisiä tuotteita. Näin perheen ilmakehään aiheuttamat hiilidioksidipäästöt on tarkoitus pudottaa luontoystävällisempiin lukemiin.

Oman auton ja moottoriveneen käytöstä luopuminen on vielä helppoa, mutta todella vaikeiksi osoittautuvat arkisimmat asiat, kuten tavallisten elintarvikkeiden, vessapaperin tai vaikka hammastahnan ostaminen. Ne kun on kaikki pakattu muoviin, joka on öljyperäinen tuote.

Satu Linnapuomi

Olen rakastunut John Websteriin. Olen rakastunut myös hänen vaimoonsa Anuun sekä heidän kahteen lapseensa.

Katastrofin aineksia on elokuva ennen kaikkea perheestä ja parisuhteesta. Sen sanotaan olevan elokuva ilmastonmuutoksesta, mutta sitä se ei mielestäni ole. Ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofi ovat kyllä painokkaana kehyksenä tälle tarinalle, mutta se kertoo pohjimmiltaan perheestä yksikkönä. Ja miten kertookaan! En muista, milloin olisin nähnyt yhtä välittömän, luonnollisen ja koskettavan ihmissuhde-elokuvan.

Katastrofin aineksia tukee niitä ajatuksia, joiden mukaan laatuaika lasten kanssa ei ole sitä, että pitää olla tuhat eri harrastusta tai ainaista huvipuistossa käyntiä. Arkiset asiat, yhdessä tekeminen ja hidastaminen, josta elokuvassakin puhuttiin, taitavat sittenkin olla kaikkein parhaita asioita lapselle. Hammastahnan tekeminen itse suolasta ja leivinjauheesta on ehkä aika älyttömän kuuloista, mutta lapset näyttivät ilmiselvästi nauttivan tuosta jännästä puuhahetkestä.

Ohjaaja-John puolittain pakottaa perheensä öljydieetille, mutta samalla hän tulee innostaneeksi perheensä vuoden kestävän yhteisen haasteen ja voimainponnistusten tielle. Tuolla tiellä näyttäytyy kärjistetysti myös parisuhteen psykologia: John on aluksi se tiukkis, mutta paikoitellen Anu onkin paljon valmiimpi vielä suurempiin haasteisiin ja vähempiin myönnytyksiin. Kun John soutaa moottorivenettä illan jo hämärtyessä ja ehdottaa moottorin käyttöä, Anu sanoo, että eihän meillä ole mikään kiire. Anu haluaa ennemmin perua illalliset ja kääntyä kotiin, Johnin taipuessa puoltamaan taksia. Kuinka paljon Anu tekee näistä päätöksistä kiusallaan, näyttääkseen Johnille ehdottomuuden naurettavuuden, kuinka paljon aatteen palosta? Katastrofin ainekset on tulvillaan tunnistettavia parisuhteenkin katastrofin, ja toisaalta syvän rakkauden, aineksia.

Toki asia, ilmastonmuutos, on tärkeä ja aiheellinen puitava. Dramaturgisesti on onnistunut valinta päätyä välttämään öljyä, vaikka se johtaa myös typeriin ja jopa hyödyttömiin ylilyönteihin. Olisi ollut paljon vaisumpaa karsia ”vähän” kaikista päästöistä. Luopuminen muovista tuo konkreettisen esimerkin avulla erinomaisesti esille ilmastonmuutoksen torjunnan haasteita.

Kaiken lisäksi Katastrofin aineksia on hauska elokuva, jossa on paljon tietoa, mutta selkeässä muodossa, ja jonka ote pysyy keveänä ja itseironisena. Täydellinen paketti! Toivottavasti elokuva innostaa ihmisiä paitsi ilmastotalkoisiin, myös muutenkin pysähtymään hetkeksi elämänarvojaan tuumailemaan.

Matti Rämö
 

John Websterin ohjaamalla dokumentilla on hyvä lähtökohta. Moni suomalainen lienee miettinyt, minkälaisin keinoin hän voi jarruttaa ilmastonmuutosta. Websterin perheen vuoden öljypaasto on mittava kenttäkoe, jonka tuloksilla on paljon arvoa. Siksi ei voi kuin ihmetellä miksi Webster avaa arkisten uhrausten ja niiden vaikuttavuuden välistä yhteyttä kovin niukasti. Vuoden säästöluvut lyödään pöytään, mutta niitä eritellään ihmeen hätäiseksi. Websterin kenttäkokeen katsojille tarjoamat konkreettiset työkalut jäävät vähäisiksi kaikille, jotka ovat lukeneet juuri mitään  ilmastonmuutoksen syistä.

Dokumentin sympaattisimmat hetket syntyvät Websterin perheen arkisista kommelluksista, mutta lopulta ei tiedä, miten kuvattuun arkeen pitäisi suhtautua. En epäile ettei John Webster olisi tosissaan ilmastonmuutoksesta kantamansa huolen suhteen. Kun katson Websteria vaatimassa vaimoaan ja lapsiaan heittämään vanhoja muoviesineitä pois, en ole varma onko toimenpiteen ideoinut eko-Webster vai elokuvantekijä-Webster. Ilmastonmuutos on abstrakti ilmiö, jota on vaikea kuvata dramaattisesti. Elokuvantekijä-Webster tietää, että draamaa tarvitaan ja tuntuu väillä luovan sitä vaikka väkisin. Muovinsiivoustalkoita katsoessa Websterin ympäristöhuoli ei tunnu järin vilpittömältä, etenkään kun dokumentaristi ei yritäkään selittää kummallisen toimenpiteensä ympäristöhyötyä.

Enemmän kuin elokuva ilmastonmuutoksesta, Katastrofin aineksia on dokumentti Websterin perheestä. Se vaikuttaa sympaattiselta, mutta nielaisee välillä sisäänsä koko ilmastonmuutoskysymyksen. Ekotrippinä alkanut dokumentti tuntuu lopulta egotripiltä. Luulin tulleeni katsomaan näistä ensimmäistä.