Elokuvat

Kolme viisasta miestä

Kolme viisasta miestä

(14.11.2008 klo 16.22)

Alkuperämaa: Suomi 2008
Ohjaus: Mika Kaurismäki
Käsikirjoitus: Mika Kaurismäki, Petri Karra
Pääosissa: Kari Heiskanen, Pertti Sveholm, Timo Torikka, Irina Björklund
Ensi-ilta: 14.11
K-11

Mika Kaurismäki on tehnyt ensimmäisen suomalaisen elokuvansa 15 vuoteen. Kolme viisasta miestä on niukan juonen ja runsaan puheen varaan rakentuva kuvaus kolmesta keski-ikäisestä miehestä, jotka tuntevat toisensa vuosikymmenien takaa, törmäävät sattumalta jouluaattona ja päätyvät viettämään aattoillan helsinkiläisessä kapakassa. Jokainen miehistä on ajautunut elämässään umpikujalta näyttävään kriisiin, mutta kestää aikansa ennen kuin kukaan heistä uskaltaa avautua edes vanhojen ystävien kesken.

Elokuvan kolmea päähenkilöä esittävät Kari Heiskanen, Pertti Sveholm ja Timo Torikka. He ovat myös luoneet omat henkilöhahmonsa yhteistyössä ohjaajan kanssa. Perinteistä käsikirjoitusta elokuvaan ei kirjoitettu, vaan ohjaaja yhdessä Petri Karran kanssa loi väljän tapahtumarungon, jota näyttelijät sitten toteuttivat tuntematta tarinan lopputulosta tai toistensa osuutta siinä. Näyttelijäkeskeisen metodinsa esikuvaksi Kaurismäki on maininnut 1960-70-luvuilla vaikuttaneen amerikkalaisohjaaja John Cassavetesin.

Satu Linnapuomi

Tämän elokuvan herkku ovat ehdottomasti loistavat näyttelijät Kari Heiskanen, Timo Torikka ja Pertti Sveholm. He ovat itse luoneet hahmonsa ja improvisoineet keskusteluja, ja se näkyy tässä elokuvassa mahtavana autenttisuuden tuntuna. Uskoin näihin henkilöihin elokuvan alusta loppuun. Heissä ei ollut tippaakaan mitään falskia. Sanat sopivat heidän suuhunsa kuin ne olisivat olleet – omia.

Elokuvassa ei tapahdu hirveästi mitään, mutta siinä puhutaan sitäkin enemmän. Tuli mieleen Julie Delbyn elokuva Kaksi päivää Pariisissa, tai Rakkautta ennen aamunkoittoa / auringonlaskua. Niissähän elokuva rakentuu pitkälti keskusteluille, jonka aikana ihmiset muuttuvat. Niin myös Kolmessa viisaassa miehessä. Yhden pitkän illan aikana heissä kaikissa tapahtuu muutos. Kolme viisasta miestä ei toista sitä hokemaa, jonka mukaan suomalainen mies ei puhuisi. Tässä elokuvassa keskustelu kulkee vilkkaana. Toki on asioita, joista vaietaan, joita kierrellään ja kaarrellaan.

Parasta keskusteluissa on se, että ne ovat niin mielenkiintoisia, että niihin haluaisi mukaan, ja niitä jaksaisi kuunnella vaikka millä mitalla. Puhutaan toiveista, peloista, arvoista, taiteesta, ihmisyydestä. Elämän radasta, elämän kulusta, valinnoista. Ohjaaja Mika Kaurismäki on tehnyt viisaan valinnan, kun hän on antanut näyttelijöilleen niin paljon tilaa.

Minulle nämä miehet olisivat riittäneet. Salaperäinen nainen jota esittää Irina Björklund, niin ihana kuin hän onkin ja niin hyvin kuin hänkin tässä näyttelee, on aivan turha roolihenkilö, joka tekee typerän sivujuonteen tähän muuten melko ehyeen elokuvaan. Samoin Raunon vaimon lyhyt monologi haudan takaa tuntuu täysin päälleliimatulta. Leffan heikkoudet ovatkin draaman kaaren rakentamisen puolella. En minä olisi kaivannut mitään sen kummempaa, kuin kolmen miehen tarinat. Kaikki muu tuntui ylimääräiseltä. Yksinkertaisuus on kaunista, ja usein pisimmälle vievä ratkaisu.


Matti Rämö 
 

Mika Kaurismäki on tehnyt pitkällä ohjaajanurallaan lukuisia tyylikokeiluja. Valitettavasti improvisointiin perustuva Kolme viisasta miestä ei kuulu niistä onnistuneimpiin. Improvisoidun dialogin lisäarvo piilee spontaaniuden tuomassa aitouden tunnussa. Kaurismäen joulukuvaelmassa tuotettu puhe ei kuitenkaan tuo hahmoja kiinnostavalla tavalla lähemmäksi katsojaa. Sen sijaan moni improvisoinnin haittapuoli, keskustelun jämähtämistä, väkinäisiä elämänviisauksia ja tarinan hämärtymistä kiusaa elokuvaa. Useammin kuin elämässään vedenjakajalla olevilta ystävyksiä, Timo Torikka, Kari Heiskanen ja Pertti Svehom muistuttavat lämpimikseen saivartelevia filosofeja.

Kolme viisasta miestä sisältää kiinnostavia draaman aineksia, jotka hukkuvat tyhjän puheen kohinaan. Tiukassa paikassa välejään selvittelevien ystävysten kohtaaminen ei jäsenny rikkaaksi tarinaksi. Kolme viisasta miestä muistuttaa ideapalaveria, jossa kaikki heittävät ilmoille mitä mieleen juolahtaa ja toivovat että siitä syntyy jotain valmista. Tämän sekamelskan keskellä kolmen kokeneen pääosanesittäjän karisma muistuttaa välillä läsnäolostaan, mutta ei riitä kannattelemaan elokuvaa.  

 

Lähetä linkki

Elokuvakalenteri

Keskiviikko 16.5.

  • 13:00 - Köyhä laulaja (S), TV1
  • 21:45 - Kino: Sisilialainen todistaja (16), YLE Teema

Torstai 17.5.

  • 13:05 - Yö on pitkä (7), TV1

Perjantai 18.5.

  • 13:05 - Kun tuomi kukkii (S), TV1
  • 21:30 - Kino: Coco Chanel & Igor Stravinsky (12), YLE Teema

Lauantai 19.5.

  • 19:30 - Simone - unelmien nainen (S), TV2

Sunnuntai 20.5.

  • 18:00 - Kino Klassikko: Polkupyörävaras (S), YLE Teema
  • 21:00 - Elokuva: Zift (12), FST5

Maanantai 21.5.

  • 13:00 - Jumalan myrsky, TV1

Tiistai 22.5.

  • 12:55 - Kersantilleko Emma nauroi (S), TV1


Muualla Yle.fi:ssä