Kummeli - Alivuokralainen

Alkuperämaa: Suomi 2008
Ohjaus: Matti Grönberg
Käsikirjoitus: Heikki Vihinen, Timo Kahilainen
Pääosissa: Mikko Kivinen, Heikki Silvennoinen, Tuija Ernamo, Oiva Lohtander, Heikki Hela
Ensi-ilta: 12.09
K-7

Suomalaisia kohta jo 20 vuotta hauskuuttanut Kummeli –ryhmä on saanut valmiiksi neljännen pitkän elokuvansa, Kummeli – Alivuokralainen. Elokuva perustuu Heikki Vihisen ja Timo Kahilaisen kirjoittamaan, Tampereen teatterissa täysille katsomoille vuodesta 2003 pyörineeseen samannimiseen näytelmään.

Tämä perinteisiä farssin keinoja hyödyntävä, sekoileva sketsikimara kertoo kahdesta vannoutuneesta poikamiehestä, jotka valtavan vuokrankorotuksen uhatessa joutuvat etsimään tilavaan asuntoonsa alivuokralaista. Tutun Kummeliryhmän lisäksi elokuvassa ovat mukana mm. Tuija Ernamo, Oiva Lohtander, Jasper Pääkkönen ja Mikko Kivinen.

Satu Linnapuomi

Tampereen Teatterissa Kummeli alivuokralainen –esityksen on nähnyt 100 000 katsojaa. Jotain tässä siis täytyy olla. Minä en vain tajua mitä. Kummelien huumori ei ole koskaan purrut minuun, enkä tälläkään kertaa ymmärrä tätä farssikohellusta.

Kummeli alivuokralainen on pitkitetty homovitsi. Vaikka elokuvan sanoma kaiketi yrittääkin olla yhteisöllisyyden ja hyväksymisen puolella, niin minulle tuli äärimmäisen kiusallinen olo ja alati kasvava myötähäpeä katsellessani Robbanin, Kikken ja muiden sankareiden ylinäyteltyjä hahmoja.

Alivuokralainen sisältää kaikki farssin ainekset, ja se on sinänsä lajityyppinsä mukainen, mutta farssejakin on hyviä ja huonoja. Tämä oli sitä jälkimmäistä. Hassuja sattumia ja puujalkavitsejä riittää, mutta kun kaikki lähtökohdat ovat niin epäuskottavia, ja joka vitsiä väännetään varmuuden vuoksi rautalangasta ihan hiki päässä, niin kaikki riemastumisen mahdollisuudet on totaalisesti viety katsojalta.

Elokuvan väliotsikot kiekuvine toukkineen viimeistelivät sen tulkintani, että tämä Kummeli-leffa on tehty lapsille. Tosin heitäkin aliarvioiden.

Juha Rosenqvist
 

Kummeli-huumorin ymmärtäminen edellyttää omaa mielenlaatuaan. Neljännen Kummeli-elokuvan kohdalla mielenlaatukaan ei auttanut. Huumori ei vain uponnut.

Alivuokralainen ei toimi elokuvana. Teatterin lavalla vuorovaikutuksessa yleisön kanssa tarinassa on varmasti ollut eloa ja säpinää. Elokuvassa ei vuorovaikutuksen voimaa ole, ja se näkyy lopputuloksessa. Hahmot ja tapahtumat kaipaavat selvästi tulta alleen. Ja kun tulta ei ole eikä tule, lopputulos jää latteaksi.

Aiempien Kummeli-elokuvien vahvuuksia ovat olleet hersyvät henkilöhahmot. Alivuokralaisenkin hahmoissa on potentiaalia, mutta se hukkuu laiskaan tarinankuljetukseen. Elokuvaa varten tarinaa on kasvatettu ja henkilöhahmoja lisätty. Seurauksena on sekavan ylipitkä ja ryhditön kokonaisuus. Komiikka lepää liikaa stereotyyppisten hahmojen varassa. Vitsien vääntäminen mummoista, kapiaisista ja homoista ei ole erityisen onnistunutta vaikka Kummeli-huumori ei koskaan ole varsinaisesti pahanilkistä ollutkaan.

Tekniseen toteutukseen on panostettu ja idearikkaus on kukkinut alkutekstien verran. Toukkavitsin jatkaminen tarinaa jaotteleviin väliruutuihin on jo turhaa saman idean toistoa ja hajottaa ainoastaan elokuvakerronnan sujuvuutta.

Kummeli on kiistatta ansainnut paikkansa suomalaisessa huumoriviihteessä, mutta mikään lamppu ei loista ikuisesti.