Kuningattaren sisar

Alkuperäinen nimi: The Other Boleyn Girl
Alkuperämaa: Iso-Britannia 2008
Ohjaus: Justin Chadwick
Käsikirjoitus: Peter Morgan
Pääosissa: Scarlett Johansson, Natalie Portman, Eric Bana, Jim Sturgess, Mark Rylance, Kristin Scott Thomas
Ensi-ilta: 12.09
K-13

Amerikkalaisnäyttelijättäret Natalie Portman ja Scarlett Johansson nähdään pääosissa Englannin kuningashuoneen historiaa kuvaavassa draamassa Kuningattaren sisar. Tämä 1500-luvulle sijoittuva elokuva kertoo Boleynin sisarusten Annen ja Maryn traagisesti päättyneestä kilvoittelusta vaimoja tiuhaan vaihdelleen kuninkaan Henrik VIII:n suosiosta.

Tämän korean kuninkaallisen saippuaoopperan on käsikirjoittanut Peter Morgan, jonka kynästä oli lähtöisin myös viime vuonna teattereissa nähty, myöhempien aikojen englantilaista hovielämää kuvannut The Queen.

Satu Linnapuomi

Kuningattaren sisar on laadukas draama aikuiseen makuun. Sen keskiössä on paitsi sisarkateus, myös valtapeli, jossa Boleyn sisarukset ovat pelinappuloita Sir Thomas Boleyn pelilaudalla. Toisaalta kuningas Henrik VIII, jonka käsissä valta lepää, onkin kahden kauniin sisaruksen kieputettavissa. Vallanhimo sokaisee, ja elokuvan kiemuroita voisikin kuvata supisuomalainen sananlasku ”Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa”.

Näkökulma on Maryn (Scarlett Johansson), ja hänen tunneskaalansa on vahvasti läsnä. Maryä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti mutta hän ei pane pahaa kiertämään. Mary on kiinnostava, puhtoinen mutta ei ristiriidaton hahmo hovijuonittelujen keskiössä. Sekä Johansson että Natalie Portman hehkuvine karismoineen ovat ihanaa katsottavaa valkokankaalla.

Leffa perustuu löyhästi todellisuuteen, ja se paneekin miettimään yhteiskunnallisten murrosten tai sotien alkamisten syitä. Kuinkahan monta valtiollista päätöstä on tehty mustasukkaisuuden tai intohimon vallassa?

Juha Rosenqvist

Jälleen kerran on tehty mielikuvituksellinen ja pintakorea tulkinta historiasta.

Elokuva on aina elokuvaa, ja dramatisoinnille on annettava tilaa. Historiakuvan uskottavuus vain ropisee olemattomiin viimeistään siinä vaiheessa, kun Eric Banan kaltainen komistus istutetaan Henrik kahdeksannen rooliin. Henrik kun on historiankirjojen mukaan ollut ylipainoinen kuppaa sairastanut rietastelija, jolla oli peräti kuusi vaimoa.

Boleyn sisarusten suhteen elokuva on siinä mielessä oikeilla jäljillä, että niin Maryn kuin Annan tiedetään vehdanneen Henrikin kanssa. Lisäksi Anna Boley todella nousi kuningattareksi ja oli Elisabeth I:n äiti. Tässä yhteydessä Henrik myös irtaannutti Englannin Katolisesta kirkosta. Valitettavasti elokuvassa tämä historiallisesti merkittävä tapahtuma yksinkertaistetaan kolmiodraaman ja ihmissuhdesopan seuraamukseksi.

Toisaalta tässä on elokuvan vahvuus, sillä pitäytyessään tiukasti ihmissuhteissa ja hovin juonitteluissa elokuvalla on selkeä näkökulma, jota ei hukata suuriin joukkokohtauksiin tai muuhun turhaan spektaakkeliin. Valitettavaa vain on, että ihmissuhdekuvauksen kautta tehty historian ylimalkainen yksinkertaistaminen ei toimi kuin vastaavanlaisten tv-sarjojen veroisena viihdykkeenä.

Väistämätön mielleyhtymä jälleen kerran on, että turhan modernit ihmiset on suhdekoukeroineen istutettu koreisiin historiallisiin kehyksiin näennäislaadukkaan epookkiviihteen nimissä.