Maalaukseen kadonnut nainen

Alkuperäinen nimi: Ce que mes yeaux ont vu
Alkuperämaa: Ranska 2007
Ohjaus: Laurent de Bartillat
Käsikirjoitus: Laurent de Bartillat, Alain Ross
Pääosissa: Sylvie Testud, Jean-Pierre Marielle, James Thierrée, Agathe Dronne
Ensi-ilta: 05.09
S

Ranskalaisen elokuvan työllistetyimpiin näyttelijöihin lukeutuva Sylvie Testud nähdään pääosassa Pariisilaiseen taidemaailmaan sijoittuvassa elokuvassa Maalaukseen kadonnut nainen. Testud esittää elokuvassa vuosina1684 -1721 eläneen maalarin Watteaun töitä tutkivaa taideopiskelijaa. Mitä syvemmälle Watteaun maailmaan tämä sukeltaa sitä varmemmaksi hän tulee
siitä, että taiteilijan tauluista löytyy viitteitä tämän salattuun rakkaustarinaan.

Romanttisten- ja jännityselokuvien keinoja sekoitteleva, visuaalisesti kaunis Maalaukseen kadonnut nainen on monisyinen tarina rakkaudesta, luovuudesta, taiteesta ja myös Pariisista, jonka katujen allekin tässä elokuvassa sukelletaan.

Satu Linnapuomi

Nainen sukeltaa maalauksen pinnan alle tässä aikuisdraamassa, joka kuvaa onnistuneesti taiteen ja taidehistorian opiskelijamaailmaa, taidehistoriaan hurahtanutta nuorta naista ja salaisuuksien paljastumista. Elokuvan sanoma tuntuu olevan se, että pitää uskaltaa katsoa pintaa syvemmälle – oli kyseessä taulut, ihmiset tai katuviemärit.

Maalaukseen kadonnut nainen on kuin sofistikoitunut versio Da Vinci –koodista. Nyt eivät pauku aseet eikä auton kumi laula, mutta taiteen vihjeiden avulla ratkaistaan tässäkin rakkausarvoitusta Pariisissa. Elokuvasta tulee mieleen myös Anna Kortelaisen kirja Virginie! joka selvittää Albert Edelfeltin rakastajattaren tarinaa.

Laurent de Barillat’n ohjaus käyttää kauniisti hyväkseen Watteaun maalauksia, ja on sitä herkempää ja onnistuneempaa, mitä lähempänä teosten maailmaa liikutaan. Valitettavasti elokuvan käsikirjoitus (sekin osaksi Bartillat’n työtä) sisältää irralliseksi jäävän orastavan rakkaussuhteen päähenkilön ja katumiimikon välillä. Vaikka miimikolla onkin oma osuutensa arvoitusten ratkaisuun, niin tympäännyin ja kyllästyin kerta kaikkiaan tähän ihmissuhdepuolen kuvaukseen. Sylvie Testud on kuitenkin loistovalinta taideopiskelija Lucien rooliin.

Tarmo Poussu
 

Taiteen tutkimuksesta on yritetty tehdä ranskalaisleffassa yhtä jännittävää puuhaa kuin arkeologiasta Indiana Jones –leffoissa.

Kaksi tähteä on aika ankara arvosana Laurent de Bartillatin ohjaustyöstä, joka kiehtoi ja ärsytti minua vuoronperään ja lähes yhtä paljon. Elokuvan tarinassa olevat aukot ja epäuskottavuudet kallistivat kuitenkin vaakakupin negatiiviselle puolelle.

Melko lupaavasti käynnistyvän elokuvan parhaita jaksoja ovat ne, joissa Sylvie Testudin erinomaisesti esittämä päähenkilö uppoutuu johonkin tutkimansa maalauksen yksityiskohtaan ja sen mahdollisiin merkityksiin. Edetessään tarina herättää yhä enemmän kysymyksiä, mutta loppujen lopuksi se ei vastaa tyydyttävästi niistä yhteenkään.

Juonen heikoin lenkki lienee kuuromykän katutaiteilijan kummallinen ja päätarinan kannalta täysin tarpeeton osuus. Tapa, jolla tämä katutaiteilja johdattaa päähenkilön taidehistoriallisen arvoituksen ratkaisun äärelle, on täysin vailla loogisia perusteita. Heikosti on motivoitu myös päähenkilön tutkimusta ohjaavan professorin aggressiivinen vihamielisyys tutkimuksen aihetta kohtaan.

Lisäksi elokuvan loppu on taiteen tutkimusta tuntevalle absurdin epäuskottava. Vanhojen maalausten alta toisinaan paljastuu toisia, päällemaalattuja tauluja, mutta sellaisen esiinsaaminen on ammattilaiseltakin viikkojen tai kuukausien urakka. Leffassa se tehdään ilman ennakkovalmisteluja päähenkilön päiväunien aikana.