Maradona

Alkuperäinen nimi: Maradona by Kusturica

Alkuperämaa: Espanja/Ranska

Ohjaus: Emir Kusturica

Käsikirjoitus: Emir Kustruica

Pääosissa: Diego Armando Maradona, Emir Kusturica

Ensi-ilta: 21.11

S

Argentiinalainen Diego Maradona on maailman legendaarisimpia jalkapallotähtiä. Hänen loistokas uransa päättyi ennenaikaisesti kokaiinin käytön aiheuttamiin terveysongelmiin. Nyt maineikas serbiohjaaja Emir Kusturica on ohjannut Maradonasta dokumenttielokuvan, jossa tämä kertoo urastaan ja huumeriippuvuudestaan sekä pitää poliittisia palopuheita.

Usean vuoden aikana eri puolilla maailmaan kuvattu dokumentti ei ole elämäkerta eikä varsinainen urheiluelokuva. Maradonan huumeidenkäytöstä se ei kerro enempää kuin asiasta kiinnostuneet jo uutisista tietävät. Kuvauskohteensa rinnalle Kusturica nostaakin itsensä elokuvantekijänä – jopa niin, että hän kuvittaa Maradonan lapsuumuistoja katkelmilla omista näytelmäelokuvistaan.

Anna Laine

 

Odotin yhdeltä lempiohjaajaltani, Emir Kusturicalta, elähdyttävämpää elokuvakokemusta. Olihan aiheena Jumalan käsi, Diego Armando Maradona. Kun upea ohjaaja tekee leffan lahjakkaasta, mutta käsittämättömästä jalkapalloilijasta, odotin lopputuloksen olevan kuin ilotulitusta.

Alkuun dokumentissa säilyikin ryhti ja se vaikutti seuraavan hienosti Maradonan ympärille luotua henkilökulttia, joka on vaikuttava. Valitettavasti lopputuloksesta tuli kuitenkin pannukakku. Maradona ei missään nimessä ole mikään suuri ajattelija. Kusturica lähtee silti seuraamaan futaria poliittisesta näkökulmasta. Ei niin, että fokus olisi Maradonan suuressa vaikutuksessa ympäröivään maailmaansa oman asemansa kautta, vaan Maradona jorisee loputtomasti omasta vakaumuksestaan. Jalkapalloilija puhuu köyhyydestä upea kello molemmissa ranteissaan tai ylistää Fidel Castron ystävyyttä ilman mitään perusteluita. Maradona tuo valitettavasti mieleen vain Matti Nykäsen poliittisen version.

Kusturica korostaa Maradonan poliittista vaikutusta animaatioin, joka tuntuu olevan muodissa dokumentaristien keskuudessa juuri nyt. Piirroshahmot jäävät nekin yhtä ulkopuolisiksi kuin lopulta Maradonakin. Paino-ongelmien kanssa kamppaileva, kokaiiniriippuvainen tähtijalkapalloilija on silti mielenkiintoinen tapaus. Mihin kaikkeen ja kuinka moneen muuhun dokumenttiin hän vielä ehtiikään elämässään.

 

Juha Rosenqvist

Niin kiinnostavia elokuvia kuin Emir Kusturica on tehnytkin, dokumentti maailman kuuluisimmasta jalkapalloilijasta, Maradonasta, jää etäiseksi ja epäkiinnostavaksi.

Ohjaaja toteaa itse dokumenttinsa loppumetreillä, että vaikka on seurannut Maradonaa kaksi vuotta, niin ei vieläkään oikein tiedä kuka hän oikein on. Tämä jää myös katsojan ongelmaksi, sillä dokumentin jälkeen katsojakaan ei tiedä kuka tai mikä Maradona oikeastaan on tai mihin dokumentilla on pyritty.

Kusturica avaa aluksi Maradonan kulttuurista merkitystä, hänen asemaansa maailman kenties parhaana jalkapalloilijana ja ties kuinka monen lähes fanaattisena esikuvana. Sitten Maradona alkaa puhua politiikasta ja sekalaisia urastaan ja elämästään. Harva urheilija on mikään ajatuksen visionääri, joten Maradonankin puheet menettävät sisällöllisen kiinnostavuutensa hyvin pian. Pönäkän potkupalloilijan jorinat kiertävät ikävystyttävästi samaa kehää.

Päähenkilönsä puheiden sisällöttömyys ei tietystikään ole Kusturican ongelma, mutta näkökulmaa ja dokumenttinsa kerrontaan hän olisi voinut tarkentaa. Henkilökuva jää muodostumatta, eikä Maradona ole varsinainen urheiludokumenttikaan. Jonkinlainen kuvaus Etelä-Amerikan sosiaalipoliittisesta ja kulttuurisesta tilasta lienee ollut hahmotelmissa, mutta sekin näkemys hukkuu päähenkilönsä myötä.