Max Payne

Alkuperämaa: Yhdysvallat 2008
Ohjaus: John Moore
Käsikirjoitus: Beau Thorne, Shawn Ryan, Sam Lake
Pääosissa: Mark Wahlberg, Mila Kunis, Beau Bridges, Ludacris, Chris O’Donnell
Ensi-ilta: 17.10
K-15

Suomalaisen Remedy Entertainment -pelitalon kehittämää kahta Max Payne -videopeliä on myyty maailmalla yhteensä yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Huimat myyntiluvut ovat vauhdittaneet New Yorkiin sijoittuvan kostotarinan matkaa valkokankaalle. Kovaotteisen pelisankarin rooli on annettu yrmyistä toimintarooleista viime vuosina innostuneelle Mark Wahlbergille.

Max Payne on murhattua vaimoaan ja tytärtään sureva etsivä, joka on hyllytetty paperihommiin. Läheisten selvittämättä jäänyt murhaa kalvaa Paynea ja ajaa kostonhimoisen miehen tekemään omia epävirallisia tutkimuksiaan. Ne vievät etsivän New Yorkin synkkään ja lumiseen yöhön, jossa uusi huume saa ihmiset näkemään painajaismaisia näkyjä. Painajaisten takaa paljastuu salaliittojen vyyhti, jonka avaaminen tekee Paynestä lainsuojattoman.

Satu Linnapuomi
 

Max Payne saa minulta yhden tähden, joten se on luultavasti toimintaleffadikkareiden mielestä yksi syksyn parhaista elokuvista.

Valkokankaalta on turha etsiä Finlandia-vodkapulloa pöydänkulmalta tai pientä Suomen-lippua piirongin päältä. Vaikka elokuva perustuu suomalaisen Remedy Entertainmentin tietokonepeliin, niin mitään suomalaista leffassa ei näy. Käsikirjoittajiksi on merkitty Beau Thorne ja videopelin käsikirjoittajakin on Sam Lake – jonka alta tosin paljastuu kotoisasti Sami Järvi.

Max Payne –tietokonepeli on jäänyt minulta väliin, joten katselin leffaa puhtaasti elokuvan kannalta. Katsoin – ja tuskastuin. Elokuvan ensimmäinen kuva on hieno. Max Payne vajoaa siinä kohti joen pohjaa. Lisäksi jännitin puolitoistatuntisen aikana ehkä kerran. Haukottelin monta kertaa.

Herra Paynen henkilökohtainen odysseia ei jaksa kiinnostaa. Suuri koston teema maisemoidaan tuskaan vaimon menettämisestä, mutta todellinen syy taitaa olla sittenkin se, että isoilla aseilla on kiva räiskiä.

Elokuvasta kertoo kaiken oleellisen se kohtaus, jossa Max ja Mona yrittävät estää narkkaria hyppäämästä ikkunasta. Kuinka se tehdään? No tietenkin osoittelemalla häntä uhkaavasti aseella!

Max Paynessa liikutellaan jopa yhteiskunnallisia teemoja. Mitä kaikkea terrorismin vastaisen sodan nimissä voi hyväksyä? Kaikki vähänkin järkevä peitetään kuitenkin niin suuren ase- ja ruumiskasan alle, että vähäkin tolkku häviää tehokkaasti. Huumeidenvastaiseen kampanjointiin tätä elokuvaa voisi tosin ehkä käyttää.

Matti Rämö

On ymmärrettävää, että poliisielokuvien kliseistä tehdään videopelejä. Vaikeampaa on tajuta halua muokata elokuvakliseisiin mukautuvat peli uudestaan elokuvaksi. Max Paynen tapauksessa yhtälön selittävät tietysti miljoonat myydyt pelit. Ne eivät kuitenkaan tee totaalisen ennalta-arvattavasta elokuvasta viihdyttävämpää kuin se on.

John Mooren Max Paynessa ei ole ainuttakaan omaperäistä hahmoa tai juonenkäännettä. Onneksi sentään elokuvan lumisen synkeä New York näyttää tuoreelta. Usein kuvatun metropolin nahan luominen tuo toisen tähden. Myös elokuvan runsas toiminta on kuvattu hetkittäin mukiinmenevästi. Monia toimintaelokuvia sotkeneita liiallisia Bullet time -hidastuksia vilahtele kuvissa, mutta Moore ei sorru yliannostukseen.

Pienet visuaaliset avut eivät lohduta kun tarina on onneton ja sitä luotsaa pahasta karismavajeesta kärsivä Mark Wahlberg. Aikanaan hyviäkin rooleja napsineen näyttelijän kuivakka olemus ei riitä kannattelemaan isoa toimintaelokuvaa.