Niko - Lentäjän poika

Alkuperämaa: Suomi 2008
Ohjaus: Kari Juusonen, Michael Hegner
Käsikirjoitus: Hannu Tuomainen
Pääosissa: Olli Jantunen, Hannu-Pekka Björkman, Vuokko Hovatta, Vesa Vierikko, Risto Kaskilahti
Ensi-ilta: 10.10
K-7

Pieni poropoika Niko haaveilee paikasta joulupukin lentojoukoissa, kuten isänsä, jota hän ei ole koskaan tavannut. Ongelma on siinä, ettei Nikolla ahkerasta harjoituksesta huolimatta tunnu olevan minkäänlaisia lentotaitoja. Ystävänsä, liito-orava Juliuksen kanssa Niko lähtee matkalle kohti kaukaista Korvatunturia. Oppaakseen parivaljakko saa neuvokkaan lumikon, mutta vaaroja matkalaisten tielle ilmaantuu nälkäisen susilauman muodossa.

Runsaalla kuuden miljoonan euron budjetilla toteutettu digianimaatio Niko – lentäjän poika on kallein Suomessa koskaan tehty elokuva. Rahoitusta ja taiteellista panosta siihen on saatu myös Saksasta, Irlannista ja Tanskasta. Elokuvan ohjauksesta vastaavat Kari Juusonen ja tanskalainen Michael Hegner.

Anna Laine

Kertakaikkisen mukaansatempaava lastenelokuva!

Jälleen kerran on osoitettu, että rahallinen satsaus kannattaa. Köyhällä ei ole varaa halpaan. Ja se koskee myös suomalaista kulttuuritarjontaa. Niko - Lentäjän poika on kuulemma Suomen kallein animaatio koskaan, mutta se on myös kaikkien aikojen laajimman levikin saanut suomalainen elokuva. Mikä voisi olla parempaa Suomen brändäystä ja vientiä?!

Niko - Lentäjän poika on jännittävä, mutta väkivallaton kertomus pienen poronvasan yrityksistä löytää isänsä, joka hänen äitinsä sanojen mukaan kuuluu Joulupukin ihailtuihin lentojoukkoihin. Niko seikkailee Lapin maisemissa yhdessä ystävänsä, liito-orava Juliuksen, kanssa. Joukkoon liittyy myös Wilma-lumikko, jonka äänenä kuullaan mahtavaa Vuokko Hovattaa. Keimailevasti laulava lumikko onkin yksi elokuvan hauskimmista hahmoista.

Niko itsessään ei ole maailman mielenkiintoisin satuhahmo, mutta on juuri siksi varsin uskottava. Porothan eivät oikeastikaan ole luonnon suuren laatikon terävimpiä veitsiä. Nikon seikkailua on osittain myös siksi mukava katsella. Liian neuvokkaat hahmot ovat tympäännyttäviä, mutta virheisiin taipuva päähenkilö luo inhimillisen tunnelman. Niko onkin varsin inhimillinen elokuva.

Miinusta elokuvalle tulee siitä, että sudet ovat jälleen pahiksia. Luonto-liitto on jo puuttunutkin elokuvan tarjoamaan susi-kuvaan, jossa ne jälleen kerran tehdään kiiluvasilmäisiksi tappajiksi. Miksi lumikko on kiva ja susi ilkeä? Tuhovoimaa löytynee todellisuudessa molemmilta. Ehkä vanhempien olisi hyvä keskustella elokuvan jälkeen siinä esiintyneistä hahmoista. Susi kun on Suomessa erittäin uhanalainen laji, joka karttaa ihmistä.

Juha Rosenqvist
 

Suomessa ei ole pitkän animaatioelokuvan perinteitä. Joten on melkoinen yllätys, kun suomalaisanimaatio onnistuu täyttämään suuret kansainvälisen levityksen vaatimat animaatiosaappaat.

Niko on näyttävä ja sujuva, huolitellusti toteutettu koko perheen animaatioseikkailu. Vaikka Pixarin tasolle ei ole ylletty, niin jälki on erittäin hyvää ja kestää vertailun jopa moniin suuren rahan tuotantoihin. Euroopan mittakaavassa Niko erottuu edukseen. Varsinkin Lapin miljöön ja mahdollisimman aidonoloisen lumen luomiseen on panostettu, mikä miellyttää silmää.

Ongelmat piilevätkin moneen kertaan kerrotussa ja kovin kliseisessä tarinassa, joka ei tarjoa mitään uutta. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että kaikessa tavanomaisuudessaankin tarina on saatu toimimaan ja kerronta etenee rytmikkäästi. Tämä ei ole suomalaiselokuvissa mikään itsestäänselvyys, joten Nikon kohdalla ei voi puhua mistään epäonnistumisesta, mutta persoonallisempaa otetta ja tuoreempia näkökulmia satumaailmaan olisi voinut odottaa.

Kriittinen huomio kiinnittyykin kovin mustavalkoiseen ja vanhanaikaiseen hyvä–paha-asetelmaan ja stereotyyppisiin eläinkuvauksiin. Lastenelokuvissa asioiden yksinkertaistaminen on toki ymmärrettävää, mutta tiettyä vanhakantaisuutta se ei selitä.

Vaikka kyse on vain animaatiosta, niin ei pidä unohtaa, että kulttuuri ja kulttuurituotteet saduista ja tarinoista elokuviin ovat niitä, jotka rakentavat mielikuvaamme muun muassa eläimistä. Onko 2000-luvun sadussa esimerkiksi susi edelleen kuvattava samanlaisella pahan symboliikalla kuin 200 vuotta sitten?