Elokuvat

Päätalo

Päätalo

(26.09.2008 klo 08.42)

Alkuperämaa: Suomi 2008
Ohjaus: Hannu Kahakorpi
Käsikirjoitus: Elina Halttunen
Pääosissa: Kai Lehtinen, Susanna Anteroinen, Nina Jääskeläinen, Pirjo Leppänen, Antti Virmavirta
Ensi-ilta: 26.09
K-11

Suomalaisten suosikkikirjailijoihin lukeutuva Kalle Päätalo on viimein saanut oman elokuvan. Tämän päähenkilönsä julkisen kuvan mukaisen, hiukan jäyhän elokuvan on ohjannut televisiossa kannuksensa hankkinut Hannu Kahakorpi. Päätalo -elokuva ei ole kaikenkattava elämäkerta, vaan siinä keskitytään kuvaamaan Kalle Päätalon kirjailijanuran 1950-luvulle sijoittuvaa alkutaivalta.

Yli 3,5 miljoonaa kirjaa myynyttä Kalle Päätaloa, elokuvassa esittää Kai Lehtinen ja naisina hänen ympärillään nähdään Susanna Anteroinen, Nina Jääskeläinen,  ja Pirjo Leppänen

 

Anna Laine

Tapio Rautavaara, Irwin Goodman, Jean Sibelius, Rauli Badding Somerjoki, Remu Aaltonen, Lauri Viita... Suomalaiset suurmiehet loistavat valkokankaan tähtinä. Uusin stara on nyt kirjailija Kalle Päätalo.

Hannu Kahakorven ohjaama Päätalo alkaa uhkealla Suomi-tunnelmalla. Arkistoista on kaivettu 50-luvun suomalaisuutta kuvaavia pätkiä, joita katsellessa huomasin jopa hieman liikuttuvani. Palasin silti nopeasti maan pinnalle. Kuvat ovat nostalgiaa, jälleenrakentamisen ideaalia, joita katsoessa helposti unohtuu raskaiden sotien jälkipyykki. Ainakaan minun isovanhempieni tarinoissa 50-luku ei nouse ylitse muiden. Se oli rankkaa aikaa, jolloin miehet olivat sodasta sairaita, koko maa täytyi rakentaa uusiksi, leipä oli tiukilla ja sen myötä myös ihmisten jaksaminen.

Myös Kalle Päätalolla on vaikeaa. Kirjailijan ura ei näytä urkenevan. Ja kotonakin rouva vain nalkuttaa. Päätalo-elokuvan voi sanoa onnistuneen suomalaisen miehen stereotyypin kuvaamisessa. Mies ei ole mitään ilman naista, mutta nainen ei saisi olla yhtään mitään. Alkuun elokuvan Päätalo
on viihdyttävä ja mielenkiintoinen, mutta yksiulotteiseksi jäävä hahmo menettää mielenkiintonsa jo puolivälissä. Oliko Päätalon elämä todellakin vain joukko toisiaan seuraavia tapahtumia vai analysoiko hän niitä jo tapahtumahetkellä? Oppiko hän tekemisistään? Vaikea sanoa leffan
perusteella, sillä siinä Päätalo vain kohkaa ongelmasta toiseen, kunnes saa lopulta kirjansa julkaistua. Ja vasta sitten kaikki on hyvin. Ehkä.

Pienenä lisähuomiona sanoisin, että jos suomalaiseen elokuvaan ei kohta ala ilmestyä Suomen historian naissankareita, minä saan hermarin!


Tarmo Poussu

Suomen luetuimpiin kuuluva kirjailija on saanut ansaitsemansa näköiselokuvan.

Kalle Päätalon elämästä kertovassa elokuvassa on muuan sisäänrakennettu ongelma. Kun kirjailija itse kirjoitti elämästään peräti 26-osaisen romaanisarjan – jota on väitetty laajimmaksi elämäkerraksi koko maailmankirjallisuuden historiassa – niin miten tuon materiaalin voi tiivistää parituntiseksi elokuvaksi?

Elina Halttusen kirjoittamassa ja Hannu Kahakorven ohjaamassa elokuvassa keskitytään 1950-lukuun ja kahteen asiaan kirjailijan elämässä. Leffan alkupuoli keskittyy Päätalon aviollisiin ongelmiin ja jälkipuoli hänen yrityksiinsä kirjoittaa ensimmäinen romaaninsa. Sivuosaan jää se aihepiiri, josta Päätalo valtavan tuotantonsa ydinmehut ammensi eli kova ruumiillinen työnteko, joka täytti tulevan kirjailijan elämän 13-vuotiaasta pojanklopista lähtien.

Parasta Päätalo-elokuvassa ovat sen rehevät, elämänmakuiset roolityöt. Kai Lehtinen on juuri niin jäyhä suomalainen perusmies kuin voisi kuvitella Päätalonkin olleen ja muistuttaa tätä myös ulkoisesti yllättävän paljon. Erityiskiitoksen ansaitsee Nina Jääskeläinen pippurisesta roolityöstään Päätalon ensimmäisenä vaimona. Myös pienemmissä rooleissa nähdään niihin oivallisesti istuvia näyttelijöitä.

Elokuvan käsikirjoitusta sen sijaan voisi luonnehtia samoilla sanoilla kuin kustannustoimittaja Päätalon ensimmäistä romaanikäsikirjoitusta: se on muodoton möhkäle. Episodimaiseen tarinaan ei muodostu kunnon draamallista kaarta. Kirjailijan naissuhteiden kuvaus jää samanlaisina toistuvien avioriitojen ja yhdentekevien naiskentelujen pötköksi.

Ja mikä kummallisinta: Päätalon oma kirjailijan ääni puuttuu elokuvasta täysin. Kun Päätalon kirjoittamista kuvataan niinkin paljon, niin eikö mukana sentään pitäisi olla myös suoria lainauksia hänen tekstistään?

Lähetä linkki

Elokuvakalenteri

Keskiviikko 16.5.

  • 13:00 - Köyhä laulaja (S), TV1
  • 21:45 - Kino: Sisilialainen todistaja (16), YLE Teema

Torstai 17.5.

  • 13:05 - Yö on pitkä (7), TV1

Perjantai 18.5.

  • 13:05 - Kun tuomi kukkii (S), TV1
  • 21:30 - Kino: Coco Chanel & Igor Stravinsky (12), YLE Teema

Lauantai 19.5.

  • 19:30 - Simone - unelmien nainen (S), TV2

Sunnuntai 20.5.

  • 18:00 - Kino Klassikko: Polkupyörävaras (S), YLE Teema
  • 21:00 - Elokuva: Zift (12), FST5

Maanantai 21.5.

  • 13:00 - Jumalan myrsky, TV1

Tiistai 22.5.

  • 12:55 - Kersantilleko Emma nauroi (S), TV1


Muualla Yle.fi:ssä