Elokuvat

Standard Operating Procedure

Standard Operating Procedure

(31.10.2008 klo 11.51)

Alkuperämaa: Yhdysvallat 2008
Ohjaus: Errol Morris
Käsikirjoitus: Errol Morris
Ensi-ilta: 24.10
K-15

Irakissa sijaitseva Abu Ghraibin vankila joutui julkisuuden valokeilaan vuonna 2004, jolloin joukko siellä otettuja valokuvia vuosi julkisuuteen. Kuvissa joukko amerikkalaisia sotilaita nöyryytti irakilaisia sotavankeja. Kuvien nostattaman kohun myötä vankilan tapahtumia ei voitu lakaista maton alle vaan ne johtivat oikeudenkäyntiin, jonka lopputuloksena joukko kuvissa näkyviä rivi- sotilaita tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin.

Errol Morrisin visuaalisesti kekseliäässä dokumentissa ääneen pääsee joukko niin tapahtumista tuomittuja sotilaita kuin muitakin paikalla olleita. Elokuvan tavoitteena on johdattaa katsoja kuvien taakse, saada hänet pohtimaan niitä olosuhteita joissa kuvat otettiin ja kenties miettimään kuka lopulta oli vastuussa niissä esiintyvistä tapahtumista.


Anna Laine

Eihän tällaista voi oikeasti tapahtua, eihän?! Standard Operating Procedure on karmiva elokuva ihmisen johdateltavuudesta ja heikkoudesta.

Elokuvan sanotaan sijoittuvan Abu Ghraibin vankilaan, mutta nähtyäni elokuvan, olen varma, että se voi sijoittua mihin tahansa sotavankilaan. Se mikä sallitaan yhdessä paikassa, sallitaan toisessakin. Yhdysvaltojen armeijan harjoittama julmuus ”tiedonhankinnassa” vaikuttaa niin järjestelmälliseltä ja vakiintuneelta käytännöltä, etten usko sen jäävän vain yhden vankilan seinien sisään.

Elokuvassa haastatellaan Abu Ghraibin vankilassa työskennelleitä sotilaita, jotka nousivat julkisuuteen vuonna 2004 julkitulleiden valokuvien vuoksi. Kuviin oli ikuistettu, kuinka sotilaallisen tiedustelun nimissä alastomista ihmisistä tehtiin pyramideja ja heitä pidettiin kiduttavissa, joulukuusta muistuttavissa asennoissa. Vieressä sotilaat hymyilivät ja pitivät peukkua pystyssä.

Errol Morris on rakentanut elokuvan lähinnä sotilaiden haastattelujen ja karmivien kuvien sekä kuvallisten efektien varaan. Elokuvan kuvallinen sisältö on järkyttävää, mutta sisältö nostaa ihon kylmänväreille. Vain yksi sotilaista todella katuu tekojaan, loput manaavat sitä, että valokuvat tulivat julki. Muutenhan kaikki olisi ollut ihan hyvin. Kyseessähän oli SOP, Standard Operating Procedure.

Harmi, että elokuvaan ei ole saatu mukaan ainuttakaan isomman dirikan haastattelua. Sen kyllä ymmärtää, eihän heitä saatu edes oikeusteitä vastuuseen Abu Ghraibin julmuuksista.

Suosittelen elokuvaa kaikille. 

Matti Rämö

Errol Morrisilla on kolme neljä tätäkin parempaa dokumenttia, mutta se kertoo enemmän Morrisista kuin Standard Operating Proceduresta. Postmodernin dokumentin kantaisän tapa käsitellä todellisuutta on niin monimuotoinen ja analyyttinen, että hänen elokuvansa ovat suorastaan hypnoottisia, vaikka ne rakentuvat pitkälti puhuvien päiden varaan.

Morrisin tavaramerkit ovat läsnä myös Standard Operating Proceduressa. Ohjaaja paljastaa jälleen syvällä kulttuurissa olevan vääristymän tarkastelemalla yhtä esimerkkiä juurta jaksaen ja maltillisella otteella. Lukuisista haastatteluista saamansa tiedot Morris tarjoilee katsojalle niin samanarvoisina kuin mahdollista, riippumatta siitä, kuka ne on kertonut. Tällainen monen näkökulman rinnakkainen kuljettaminen ja kerrottujen tarinoiden fiktiivinen kuvittaminen kertoo paitsi käsitellystä asiasta, myös todellisuuden ristiriitaisesta luonteesta: siitä, että jokaisella on oma totuutensa.

Tiedon puolesta Standard Operating Procedure ei kerro Abu Ghraibin lukuisista väärinkäytöksistä oleellista uutta tietoa, kiitos tapauksesta kirjoitettujen lukemattomien lehtijuttujen. Tunnetasolla Morris sen sijaan kertoo aiheesta paljonkin uutta ja antaa samalla Yhdysvaltain armeijan moraalittomuudesta entistäkin hyytävämmän kuvan. Kukaan asianosainen ei tunnu katuvan osallistumistaan systemaattisiin, ihmisoikeussäädöksiä räikeästi rikkoviin nöyryytyksiin.

Morris perustelee vakuuttavasti dokumentin nimessä olevan viitteen rikkomuksia ruokkivasta epäterveestä toimintakulttuurista. Abu Ghraibin rikkomusten kaltaiset väärinkäytöksen pyritään paljastumisen jälkeen sälyttämään yksin muutaman ongelmatapauksen harteille. Standard Operating Procedure on vakuuttava argumentti tällaista selitystä vastaan. Dokumentin kuvaama lakien halveksiminen ja vankien ihmisoikeuksien systemaattinen polkeminen synnyttää ilmapiirin, jossa väärinkäytösten paheneminen tuntuu väistämättömältä. Pari rivimies- ja naissotilasta eivät pysty rapistamaan kokonaisen sotilasjoukon moraalia. Sen tekevät organisaatiota pyörittävät esimiehet.

Lähetä linkki

Elokuvakalenteri

Keskiviikko 16.5.

  • 13:00 - Köyhä laulaja (S), TV1
  • 21:45 - Kino: Sisilialainen todistaja (16), YLE Teema

Torstai 17.5.

  • 13:05 - Yö on pitkä (7), TV1

Perjantai 18.5.

  • 13:05 - Kun tuomi kukkii (S), TV1
  • 21:30 - Kino: Coco Chanel & Igor Stravinsky (12), YLE Teema

Lauantai 19.5.

  • 19:30 - Simone - unelmien nainen (S), TV2

Sunnuntai 20.5.

  • 18:00 - Kino Klassikko: Polkupyörävaras (S), YLE Teema
  • 21:00 - Elokuva: Zift (12), FST5

Maanantai 21.5.

  • 13:00 - Jumalan myrsky, TV1

Tiistai 22.5.

  • 12:55 - Kersantilleko Emma nauroi (S), TV1


Muualla Yle.fi:ssä