Elokuvat

Tähtihetken arvostelut

Tähtihetken arvostelut

(10.01.2031 klo 10.27)

Tähtihetkessä arvioidaan joka viikko ensi-iltaelokuvia. Katso viimeisin ohjelma YLE Areenasta.

Tämän viikon ensi-iltaelokuvat:

> Päivä jona maailma pysähtyi

> Uhkavaatimus maalle

Mimmi Lehmä ja Varis

Teatteriohjaaja Satu Linnapuomi

Satu Linnapuomi on toiminut elokuvaohjelmien parissa jo ennen Tähtihetkeä: hänet voi muistaa MTV3:n Ensi-ilta-ohjelman toimittajana sekä Canal+:n Kino-ohjelman juontajana. Toimittajan työtä hän on tehnyt myös Radio Cityn uutistoimituksessa sekä freelancerina useisiin lehtiin.

Vuonna 1975 syntynyt Linnapuomi on valmistunut maisteriksi Teatterikorkeakoulusta ohjaajantyön linjalta. Lisäksi hänelle on kertynyt opintoja Helsingin yliopiston suomen kielen laitokselta. Kuluvana keväänä hänen teatteriohjauksiaan voi nähdä Helsingin Avoimissa ovissa sekä Tampereen Telakalla. Ennen Teatterikorkeakoulua Linnapuomi on tehnyt teatteria mm. Ylioppilasteatterissa.

Elokuvien suhteen Linnapuomi on kaikkiruokainen, joskaan toimintaelokuvat saavat harvoin hänen sydäntään sykähtämään. Hänen lempielokuviinsa kuuluvat muun muassa Casablanca, Amarcord, Magnolia ja Onni.


>Tutustu muihin Tähtihetken toimittajiin
Lähetä linkki

Elokuvakalenteri

Keskiviikko 16.5.

  • 13:00 - Köyhä laulaja (S), TV1
  • 21:45 - Kino: Sisilialainen todistaja (16), YLE Teema

Torstai 17.5.

  • 13:05 - Yö on pitkä (7), TV1

Perjantai 18.5.

  • 13:05 - Kun tuomi kukkii (S), TV1
  • 21:30 - Kino: Coco Chanel & Igor Stravinsky (12), YLE Teema

Lauantai 19.5.

  • 19:30 - Simone - unelmien nainen (S), TV2

Sunnuntai 20.5.

  • 18:00 - Kino Klassikko: Polkupyörävaras (S), YLE Teema
  • 21:00 - Elokuva: Zift (12), FST5

Maanantai 21.5.

  • 13:00 - Jumalan myrsky, TV1

Tiistai 22.5.

  • 12:55 - Kersantilleko Emma nauroi (S), TV1


Muualla Yle.fi:ssä