Tuulen laakson Nausicaä

Alkuperäinen nimi: Kaze no tani no Naushika
Alkuperämaa: Japani 1984
Ohjaus: Hayao Miyazaki
Käsikirjoitus: Hayao Miyazaki
Pääosissa: Sumi Shimamoto, Mahito Tsujimura, Hisako Kyôda, Gorô Naya
Ensi-ilta: 26.09
K-11

Japanilaisen animaatiomestari Hayao Miyazakin läpimurtoelokuva Tuulen laakson Nausicaä saa Suomen ensi-iltansa vaatimattomalla 24-vuoden viiveellä. Tarinassa eletään postapokalyptisessa, ”seitsemän päivän tulessa” kärventyneessä maailmassa. Myrkkyhöyryinen saastemeri valtaa pikkuhiljaa planeetan pintaa uhaten keskenään taistelevaa ihmiskuntaa, jonka pelastajaksi nousee Tuulen laakson prinsessa Nausicaä.

Ekologisen sanoman ryydittämä, suvaitsevaisuutta ja pasifismia painottava Tuulen laakson Nausicaä perustuu Miyazakin itsensä piirtämään sarjakuvaan, jonka ensimmäinen osa ilmestyy suomeksi lokakuussa.

Anna Laine
 

En ole koskaan ennen itkenyt animaatiota katsoessani. Tuulen laakson Nausicaä aiheutti sen.

Olen aina pitänyt valtavasti Miyazakin ohjaamista elokuvista, mutta Tuulen laakson Nausicaä nousi nyt ehdottomaksi suosikikseni. Leffan ekologinen ja inhimillinen maailmankuva sekä kauniit kuvat tekivät valtavan vaikutuksen. Vaikka elokuva on tehty 24 vuotta sitten, se ei näy kuvan laadun tai tyylin suhteen mitenkään. 80-luku kuuluu vain hieman soundtrackilla.

Jonkun mielestä Tuulen laakson Nausicaä saattaa olla kestoltaan liian pitkä ja siten myös pitkäveteinen. Minä ihastuin jokaiseen kuvaan ja kohtaukseen. Esimerkiksi jättiläismäisten, monisilmäisiä sokerikuoriaisia muistuttavien Ohmujen vaellus, on henkeäsalpaavaa animaatiota. Puhumattakaan erilaisista ilma- ja lentokuvista, joita Miyazaki käyttää useissa elokuvissaan.

Tuulen laakson Nausicaässa on lisäksi yksi animaatiomaailman ihanimmista ja hauskimmista hahmoista, kettuorava Teto. Mitään niin söpöä en ole aikoihin nähnyt!

Elokuva ei sovellu aivan nuorille katsojille sen sisältämien jännittävien taistelukohtauksien vuoksi. Isommat animen ystävät varmasti nauttivat niistäkin. Hieman pateettinen, mutta kertakaikkiaan upea loppuhuipennus oli se, joka sai minut liikuttumaan kyyneliin.

Tarmo Poussu
 

Aikamme suurimman sadunkertojan ja animaatio-ohjaajan tuotannosta tulee nähtäville sen peruskiviin lukeutuva varhaistyö.

Miyazakin myöhempää tuotantoa tuntevalle vuonna 1984 valmistunut Tuulen laakson Nausicaä tarjoaa monia ahaa-elämyksiä. Siinä ovat idullaan kaikki ne ainekset, joista hänen myöhemmät mestariteoksensa rakentuvat. Sen päähenkilö, rohkea ja elämää kunnioittava prinsessa Nausicaä on Miyazakin kaikkien myöhempien sankarittarien äiti. Sen ekologinen teema on tunnistettavissa kaikissa Miyazakin myöhemmissä töissä. Ja tietenkin Miyazakin rakastama lentoteema on vahvasti mukana jo tässä.

Itsenäisenä elokuvana Tuulen laakson Nausicaä ei yllä sellaisten mestariteosten tasolle kuin Naapurini Totoro, Kikin lähettipalvelu ja Henkien kätkemä. Sen tarinassa olisi selvästi tiivistämisen varaa ja sen henkilöt jäävät sankaritarta lukuunottamatta vähän ohuiksi. Ja vaikka Miyazaki tässäkin elokuvassa on luonut kokonaisen fantasiamaailman, sen ääriviivat ja yksityiskohdat eivät hahmotu yhtä tarkkoina ja eloisina kuin hänen myöhemmissä töissään.

Näkemistäni Miyazakin elokuvista tämä on ainoa, joka päättyy hieman hollywoodmaisesti – vai pitäisikö sanoa disneymäisesti – suureen hyvän ja pahan taisteluun, jonka sankaritar viime hetkellä onnistuu ratkaisemaan.

Elokuvan monista hurmaavista yksityiskohdista mainittakoon sankarittaren lemmikikseen kesyttämä kettuorava, jonka hienosti animoitu kehonkieli tuottaa pientä iloa pitkin elokuvaa.