The Visitor

Alkuperämaa: Yhdysvallat 2007
Ohjaus: Thomas McCarthy
Käsikirjoitus: Thomas McCarthy
Pääosissa: Richard Jenkins, Hiam Abbass, Haaz Sleiman, Danai Jekesai Gurira
Ensi-ilta: 28.11
S

Elämäänsä pettynyt taloustieteilijä Walter Vale saapuu luennoimaan New Yorkiin. Astuessaan sisään harvoin käyttämäänsä kaupunkiasuntoon Vale löytää sieltä kaksi hänelle täysin tuntematonta ihmistä, laittomasti maassa oleilevat Tarekin ja Zainabin. Syistä, joita tuskin itsekään tietää ottaa Vale kaksikon siipiensä suojaan ja yrittää auttaa heitä löytämään paikkansa maassa joka tuntuu olevan yhtä vieras kaikille kolmelle.

Tämän inhimillisyyttä korostavan elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Thomas McCarthy, jonka edellinen elokuva The Station Agent oli samalla tavalla lämminhenkinen ja vahvoihin näyttelijöihin nojaava kuin tämä uutuuskin. 

Anna Laine
 

The Visitor on huiman kaunis tarina siirtolaispolitiikasta ja sen vaikutuksista yksilötasolla.

On vaikea sanoa, mitä jäin elokuvalta kaipaamaan, mutta jonkinlainen karheus siitä puuttui. Sliipatun keski-ikäisen professorin ja maahanmuuttajanuorten kohtaaminen olisi voinut olla rohkeammin sävytetty. Toisaalta pienet humaanit elokuvat kertovat tarinansa itse. Olen suoraan sanottuna hieman hämmentynyt tästä elokuvasta.

Richard Jenkinsin esittämä professori löytää elämäänsä uutta sisältöä maahanmuuttajien tultua hänen elämäänsä. Afrikkalaisten rumpujen kautta hän päästää pienen pihauksen tunteistaan ulos. Yhdessä uuden ystävänsä Tarekin (Haaz Sleiman) kanssa, professori Vale käy rummuttamassa puistoissa, isoissa jameissa ja saa raotettua kuortaan auki. Kunnes maahanmuuttoviranomaiset nappaavat Tarekin ja tätä uhkaa karkotus Yhdysvalloista. Tässä vaiheessa rummutus alkaa tuntua naiivilta tavalta kuvata tunteita. Kohtauksissa on kuitenkin kyse ihmishengistä.

Koskettava ja karu elokuva tiukan maahanmuuttopolitiikan hirviömäisyydestä jäi nyt liian kliiniseksi minun makuuni. Vauhtia, verta ja suolenpätkiä en missään tapauksessa kaivannut, mutta jonkinlaista tunnekuohua jäin odottamaan.

Tarmo Poussu
 

Melkoinen osa nykypäivän teatterielokuvista on omistautunut lähinnä näyttävien tehosteiden, räjäytysten ja toimintakohtausten esillepanoon. Siksi on äärimmäisen virkistävää nähdä The Visitorin kaltainen pienimuotoinen – tai ihmisenkokoinen – draama, joka luottaa psykologisesti tarkkanäköisen ja emotionaalisesti hienovaraisen ihmiskuvauksen voimaan ja onnistuu sanomaan jotain painokasta myös yhteiskunnasta.

The Visitorin keskeinen oivallus on se, miten yksi yhteinen asia – tässä tapauksessa musiikki – voi lähentää kaksi ihmistä, joilla näennäisesti ei ole mitään yhteistä. Walter on elämänilonsa kadottanut leskimies, jonka ainoa harrastus tuntuu olevan klassinen musiikki. Tarek on Syyriassa syntynyt, elämäniloa pulppuava nuori mies, joka soittaa afrikkalaisia rumpuja jazzyhtyeessä. Mutta tämä yksi yhteinen asia, kiinnostus musiikkiin, riittää avaamaan ne henkiset portit, jotka muuten olisivat pysyneet heidän välillään suljettuina. Ja aina kun ihminen päästää toisen ihmisen lähelleen, kohtaaminen muuttaa heitä molempia. Tämän yksinkertaisen ja kauniin asian The Visitor dramatisoi hienosti ja erittäin koskettavasti.

The Visitorin kantava voima on Richard Jenkinsin vähäeleinen, mutta tavattoman koskettava ja aitoudellaan vakuuttava roolityö pääosassa. Hänen roolihenkilönsähän käy elokuvan kuluessa läpi valtavan henkisen muutoksen, jonka esittämisessä olisi ollut todella helppo lipsua ylilyönteihin ja alleviivauksiin. Mutta Jenkins hoitaa homman kertakaikkisen kurinalaisesti. Pieni ohimenevä hymynkare hänen harmailla, elämän kuluttamilla kasvoillaan kouraisee sydäntä enemmän kuin monen tähtinäyttelijän laskelmoidusti kyynelehtivät tunteenpurkaukset. Omasta puolestani voisin tässä ja nyt lyödä vetoa, että Jenkinsin nimi on ensi kevään Oscar-ehdokkaiden joukossa.

Sypaattisen The Station Agent –elokuvan tekijänä muistettava Thomas McCarthy nousee The Visitorin myötä Ang Leen ja Alexander Paynen seuraan yhdeksi amerikkalaisen nykyelokuvan taidokkaimmista ihmiskuvaajista.