Elokuvat

Wall-E

Wall-E

(08.09.2008 klo 10.40)

Alkuperämaa: Yhdysvallat 2008
Ohjaus: Andrew Stanton
Käsikirjoitus: Andrew Stanton
Suomalaiset äänet: Jukka Rasila, Mikko Kivinen, Jukka Puotila, Tommi Korpela, Elina Knihtilä, Eija Kare, Sari Ann Moilanen
Ensi-ilta: 05.09
S

Pixar-yhtiön uudessa piirroselokuvassa Wall-E eletään 700 vuoden päässä tulevaisuudessa. Ihmiskunta on onnistunut peittämään maapallon jätteisiin ja paennut itse ikuiselle risteilylle avaruuteen. Ainoa maapallolle jätetty olento on pieni yksinäinen siivousrobotti Wall-E eli Wattipää Automaatti Likasyöppö Lastari - Ekokone, joka parhaansa mukaan yrittää siivota ihmisten jälkeensä jättämää sotkua. Eräänä päivänä maapallolle laskeutuu etsintärobotti EVA, johon seurankipeä Wall-E päätä pahkaa ihastuu. Kahden robotin huima seikkailu halki avaruuden alkaa todenteolla näiden löytäessä vahingossa keinon palauttaa maapallo takaisin henkiin.

Aiemmista Pixar–elokuvista tuttuun tapaan on tämäkin avaruusseikkailu täynnä aikuisemmalle yleisölle tarkoitettuja elokuvallisia viitteitä. Todella yllättävää sen sijaan on se, että Wall-E etenee pitkät ajat lähes täysin ilman dialogia. Niiden sijaan elokuvan ääniraidan täyttävät erilaiset kolinat, surinat ja piipitykset.


Satu Linnapuomi
 

Tämä animaatio sai minut hämmennyksiin. Onko tämä elokuva tarkoitettu lapsille vai aikuisille? Wall-E on sallittu kaikenikäisille, mutta sen maailma on varsin karu ainakin pienemmille lapsille. Toisaalta, onhan E.T:kin aika surullinen ja synkkä, ja se sai lapsena minut itkemään vuolaasti ja pelkäämään ja jännittämään E.T:n puolesta. Leffa on jäänyt minulle mieleen yhtenä kaikkien aikojen parhaista. Joten ei tietenkään pidä aliarvioida lapsia. E.T:ssä ja Wall-E:ssä onkin paljon sukulaisuutta. Yksinäisyyden ja kaipuun tunne on kummassakin vahvasti läsnä. Wall-E:n alkupuoli on synkkyydessään jopa lohduton. Loppupuolella huumoria ja toimintaa tuodaan paljon mukaan, ja leffa alkaakin näyttää perinteisemmältä Disney-tuotannolta.

Wall-E:n sanoma maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta on pysäyttävä. Viimeinen robotti maapallolla siivoaa kuolleella planeetalla ihmisten jättämää käsittämätöntä sotkua. Vain torakka on selvinnyt hengissä Wall-E:n lisäksi. Hurrikaanit pauhaavat toistuvasti yli harmaanruskean maiseman. Ja avaruusasemalle pelastautuneet ihmiset ovat koneiden varassa eläviä läskejä, jotka vain jatkavat shoppailua. Jätteet voi heittää kätevästi avaruuteen.

Wall-E:n voi nähdä myös rakkaustarinana, jossa erilaiset olennot kohtaavat toisensa. Tässä Pixar panee parastaan. Koneet, joilla ei ole edes varsinaisia kasvoja, saadaan lähes pelkillä silmillä vaihtamaan ilmeitä ja olemaan äärimmäisen inhimillisiä. Myös maapallon maisema on uskomattoman hienon näköistä jälkeä. Ei voi kuin nostaa hattua Pixarille.

Wall-E puhuu vahvaa kieltään ympäristön puolesta ja kuluttamista vastaan. Disney olisikin tehnyt todella rohkean vedon, jos tästä elokuvasta ei olisi tehty ollenkaan oheiskrääsää, ainakaan muoviukkeleita. Mutta ei. Oheistuotteiden määrä on jälleen järkyttävä. Eiköhän meilläkin ole ensi jouluna ihan pakko saada lahjaksi Wall-E –robotti ja peli ja muki ja lakanat. Mikä onkaan siis Disneyn sanoma? Vähentäkää kulutusta, mutta ostakaa Wall-E -muovikrääsää? Tekopyhyyden makua.


Tarmo Poussu

Heti Wall-E –animaation ensimmäiset kuvat saivat minut sanomaan mielessäni: Vau! Ja sitä samaa toistelin ajatuksissani koko leffan ajan.

Pixar-studion digianimaatiot ovat jo toistakymmentä vuotta edustaneet Hollywoodin korkeatasoisinta valtavirtaviihdettä. Yhtiön parhaat leffat, kuten Nemoa etsimässä, Ihmeperhe ja Rottatouille ovat enemmän kuin loistavia animaatioita tai koko perheen elokuvia. Ne ovat yksinkertaisesti nykyelokuvan klassikoita, joita tullaan katsomaan ja rakastamaan vielä vuosikymmenten kuluttua. Ja kaiken tämän jälkeen Pixar pystyy nyt vielä nostamaan rimaansa. Wall-E saattaa hyvinkin olla yhtiön hienoin saavutus. Ilman muuta se on tämän vuoden parhaita elokuvia.

Edellä mainittujen Pixar-klassikoiden tavoin Wall-E ei ole ensisijaisesti lastenelokuva. Kuten joku Steven Spielbergin E.T. se on elokuva, joka ihastuttaa, viihdyttää ja puhuttelee kaikenikäisiä. Wall-E:n tarinahan on paitsi poikkeuksellisen kekseliäs myös varsin vakavia teemoja kunnianhimoisesti käsittelevä elokuva. Ihmiskunnan ekologisen piittaamattomuuden seurauksia on harvoin tiivistetty yhtä pysäyttävästi kuin Wall-E:n apokalyptisissa avauskuvissa.

Ihmisen ja teknologian suhdetta Wall-E käsittelee suorastaan Stanley Kubrickin mieleen tuovalla terävyydellä ja ironian tajulla. Koko Wall-E:n tarinan voi itse asiassa nähdä peilikuvamaisena muunnelmana Kubrickin scifi-klassikko 2001: Avaruusseikkailusta, johon leffassa on myös useita suoria viittauksia. Molemmissa ihmiskunta on ajautunut itse luomansa teknologian orjaksi. 2001:ssä ihmiskunta kurkottaa Maapallolta kohti ulkoavaruutta ja Wall-E:ssä avaruudesta takaisin kohti Maata. 2001:n inhimillisin hahmo on HAL-niminen tietokone, Wall-E:ssä sen nimihenkilö eli aurinkoenergialla toimiva robotti.

Teknisesti Wall-E on ehkä upein koskaan tehty digianimaatio. Sen kerronta on niin taidokasta, että katsojalta voi helposti jäädä huomaamatta dialogin lähes täydellinen puuttuminen ensimmäisen 40 minuutin aikana. Paitsi loistava animaatio, koko perheen elokuva ja tieteisleffa Wall-E on myös riemastuttava ja merkillisen liikuttava rakkaustarina. Sen kaksi robottia, Wall-E ja Eva, jäävät varmasti historiaan valkokankaan erikoislaatuisimpiin lukeutuvina rakastavaisina.

 

Lähetä linkki

Elokuvakalenteri

Keskiviikko 16.5.

  • 13:00 - Köyhä laulaja (S), TV1
  • 21:45 - Kino: Sisilialainen todistaja (16), YLE Teema

Torstai 17.5.

  • 13:05 - Yö on pitkä (7), TV1

Perjantai 18.5.

  • 13:05 - Kun tuomi kukkii (S), TV1
  • 21:30 - Kino: Coco Chanel & Igor Stravinsky (12), YLE Teema

Lauantai 19.5.

  • 19:30 - Simone - unelmien nainen (S), TV2

Sunnuntai 20.5.

  • 18:00 - Kino Klassikko: Polkupyörävaras (S), YLE Teema
  • 21:00 - Elokuva: Zift (12), FST5

Maanantai 21.5.

  • 13:00 - Jumalan myrsky, TV1

Tiistai 22.5.

  • 12:55 - Kersantilleko Emma nauroi (S), TV1


Muualla Yle.fi:ssä