Ystävät hämärän jälkeen

Alkuperäinen nimi: Låt den rätte komma in
Alkuperämaa: Ruotsi 2008-11-26
Ohjaus: Tomas Alfredson
Käsikirjoitus: John Ajvide Lindqvist
Pääosissa: Kåre Hedebrandt, Lina Leandersson, Per Ragnar, Henrik Dahl
Ensi-ilta: 28.11
K-15

Ruotsalaisohjaaja Tomas Alfredsonin uutuuselokuva Ystävät hämärän on realistinen vampyyritarina, jonka pääosissa on kaksi teini-ikää lähestyvää nuorta. 12-vuotias Oskar on yksinäinen koulukiusattu poika, jonka naapuriin muuttaa salaperäinen Eli. Ennen pitkää Oskarille valkenee Elin tosiolemus, hän on ihka oikea vampyyri. Tiheätunnelmaisessa ja paikoin yllättävän veriseksi äityvässä elokuvassa seurataan näiden kahden erilaisen nuoren orastavaa ystävyyttä ja kasvamista.

Ystävät hämärän jälkeen tulee ensi-iltaan juuri oikeaan aikaan. Viihdemaailmassa kun tuntuu olevan vallalla melkoinen vampyyribuumi. Yhdysvalloissa on juuri lyönyt kassaennätyksiä, nuorille tehty vampyyrielokuva Twilight ja sikäläisessä televisiossa pyörii HBO:n tuottama, uudeksi Sopranosiksi nimetty reaalimaailmaan sijoittuva vampyyridraama True Blood.

Satu Linnapuomi

Vampyyrius sosiaalisena ongelmana 80-luvun ruotsalaislähiössä. Jos lähtökohta on näin nerokas, niin elokuva ei voi olla huono.

Ystävät hämärän jälkeen on hyytävä kauhuelokuva, mutta ennen kaikkea se on hieno kuvaus nuorten välille kehittyvästä ystävyydestä, joka ei tunne rajoja. Kaksi erilaista löytää toisensa, ja silloin uuden ystävän pienet heikkoudet tai omituisuudet eivät haittaa.

Oskar (Kåre Hedebrant) on muiden koululaisten kiusaama 12-vuotias poika, jonka äiti loistaa poissaolollaan ja vain vilahtaa kuvissa. Eli-vampyyritytön (Lina Leandersson) avulla hän saa itselleen rohkeutta ja keinon kostoon. 

Ohjaaja Tomas Alfredson luo taitavasti herkkiä hetkiä ja tihenevää tunnelmaa. Hän saa nuoret näyttelijänsä tekemään vakuuttavat roolityöt. Ystävät hämärän jälkeen rakentaa myös pikkutarkasti ja autenttisen oloisesti 80-lukulaisen lähiön, josta nostalgia on kaukana.

Katsoja kykenee samastumaan Elin ongelmaan, vaikka se onkin omalle arjelle vieras. Laktoosi-intoleranssi tai kosher-ruoka kalpenevat kilpailussa hankalimmasta dieetistä, kun toiseen vaakakuppiin asetetaan ruokavalio, joka saa sisältää vain tuoretta ihmisverta. Elä siinä sitten normaalia elämää Svea-mamman syleilyssä!

Ystävät hämärän jälkeen on mahtava leffa joka riemastuttaa ideallaan. Sääli, että elokuvan loppupuolella hypätään käsikirjoituksessa ja ilmaisussa brutaalin puolelle.

Matti Rämö
 

Tomas Alfredson ohjaa persoonallisimman kauhuelokuvan pitkään aikaan. Mainion Fyra nyanser av brunt -draaman nähneille ohjaan kyvyt eivät ole yllätys. Silti on vaikuttavaa, kuinka hienosti ruotsalaisohjaaja saa siirrettyä omintakeisen tyylinsä lajityypistä toiseen. Alfredsonin työt ovat kihelmöivän kummallisia, mikä perustuu vaikeiden asioiden äkkiväärään esitystapaan. Ohjaaja osaa kuvata ruotsalaislähiössä saalistavan vampyyrin metsästysreissua niin suoraviivaisesti ja realistisesti, että näky tuntuu samaan aikaan uhkaavalta ja huvittavalta. Se on saavutus.

Outoa tunnelmaa vahvistaa onnistunut valaistus, kuvan ulkopuolisen tilalla leikittely ja tapahtumien yllättävä rytmi. Alfredsonin elokuvia katsoessa ei tunne tietävänsä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Tällä kertaa hetkittäin hyvinkin veriseksi äityvä väkivalta on yksi yllätystekijöistä. Enemmän kuin verellä, Alfredson kuitenkin pelottelee hyytävällä tunnelmalla.

Kauhuelokuvien joukossa Ystävät hämärän jälkeen on melko harvinainen tapaus. Klassisia kauhuhahmoja kuten vampyyrejä tuodaan harvoin arkisiin ympäristöihin, harmi kyllä, sillä yliluonnillisen ja tavanomaisen kohtaaminen luo kiinnostavan jännitteen. Vampyyrielokuvien perheessä tästä on nähty hyviä esimerkkejä ennekin, esimerkiksi Goerge A. Romeron Martinissa (1978) ja Kathryn Bigelow’n Pimeyden läheisyydessä (1987).