Kuumat ihmiset
Kuumat ihmiset
A-Studion Kuuma pallo -sarjassa seurataan suomalaisen, yhdysvaltalaisen ja kiinalaisen perheen elämää ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Mitä perheissä ajatellaan ilmastonmuutoksesta? Miten muutos vaikuttaa ihmisten elämään? Perheitä seurataan kolmen vuoden ajan.
Perheiden kuulumisia tammikuussa 2008
Suomalainen perhe
Remeksen perhe muutti Espoon Leppävaaran kerrostaloasunnosta omakotitaloon maalle Kirkkonummelle. Perheessä on kolme lasta. Puolen tunnin työmatka taittuu perheen vanhemmilta omilla autoilla. Lapsille on järjestetty koulukyyti. Tavoitteena on kuitenkin selviytyä yhdellä autolla ja järkevöittää liikkumista siten, että työmatkalla käydään esimerkiksi ruokakaupassa.
> Katso video (Windows Media, kesto 6 min 19 sek)
Kiinalainen perhe
Yksivuotiaan Maomaon ja hänen vanhempiensa Wang Qiuan ja Nie Weiwein lisäksi yhteisessä kodissa asuvat kiinalaiseen tapaan miehen vanhemmat. Nopea talouskasvu on mahdollistanut nuorelle parille hyvät työpaikat, oman asunnon ja hyvinvoinnin. Mutta milloin houkutus käy vastustamattomaksi ja Wang Qiuan ja Nie Weiwei vaihtavat työmatkoillaan metron omaan autoon?
> Katso video (Windows Media, kesto 4 min 59 sek)
Yhdysvaltalainen perhe
Puolen tunnin ajomatkan päässä Washingtonista omakotitalossaan asustaa Gustafssonien nelihenkinen perhe. Perheellä on omakotitalo Herndonissa, pienempi loma-asunto meren rannalla ja kolme autoa. Autot liikuttavat perhettä esikouluun, töihin, kauppaan ja harrastuksiin. Silti ilmastonmuutos huolettaa ja autoilu mietityttää.
> Katso video (Windows Media, kesto 6 min 13 sek)
Perheiden kuulumisia elokuussa 2008
Kiinalainen Wangin perhe autokuumeen vallassa
Wangin perheen säästöt riittävät autoon. Ostaako perhe uuden auton ja liittyy samalla osaksi Pekingin hillittömiä autoruuhkia?
> Katso video (Windows Media, kesto 3 min. 49 s.)
Suomalainen Remeksen perhe poimii marjat luonnosta
Sarjan edellisessä osassa suomalainen Remeksen perhe haastoi itsensä vähentämään auton käyttöä. Huhtikuun alusta Kirsi Remes on kulkenut työmatkansa polkupyörällä ja junalla. Mutta miten perheen ruokailu vaikuttaa ilmastonmuutokseen?
> Katso video (Windows Media, kesto 5 min. 56 s.)
Tutkimustietoa
Mitä kannattaisi suuhunsa laittaa, jos tavoitteena on mahdollisimman ekologinen ateria? > Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen vanhempi tutkija Juha-Matti Katajajuuri vastaa.
> Katso video (Windows Media, kesto 3 min. 48 s.)
Yhdysvaltalainen Gustafsonien perhe suosii lähiruokaa
Miten ekologinen ruokailu onnistuu maaseudulla?
> Katso video (Windows Media, kesto 5min 55 s.)
Tutkijan arvio aterioiden ekologisuudesta
Kumman perheen ateria on ympäristöystävällisempi? Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen vanhempi tutkija Juha-Matti Katajajuuri vastaa.
> Katso video (Windows Media, kesto 1min. 24 s.)