Kansainvälinen tähtitieteen vuosi 2009
Kansainvälinen tähtitieteen vuosi 2009
Vuosi 2009 on kansainvälinen tähtitieteen vuosi, jonka aikana juhlitaan Galileo Galileita. Italialaisen tähtitieteilijä, filosofi ja fyysikko Galilein ensimmäisistä kaukoputkihavainnoista on kulunut 400 vuotta.
Kansainvälisen tähtitieteellisen unioni IAU:n ja Unescon käynnistämää juhlavuotta vietetään ympäri maailmaa ja myös Suomessa järjestetään lukuisia kansainvälisiä ja kotimaisia tapahtumia. Juhlavuotta vievät Suomessa eteenpäin yliopistot sekä tähtitieteen tutkijoiden ja harrastajien yhdistykset.
Uutta
Kansainvälisen tähtitieteen vuoden 2009 kunniaksi Radiaattori-ohjelma keskittyy marras-joulukuussa tähtitieteen historiaan.
YLE Radio 1 keskiviikkoisin klo 17.50
Muinaiskansojen tähtientarkkailusta edetään oman aikamme täsmätähtitieteeseen, jossa uusia mullistavia tuloksia putkahtaa yhä kiihtyvämmässä tahdissa. Painopiste on viime vuosikymmenissä, joiden huikea kehitys on tehnyt tähtienhavainnoimisesta teknologisten vempainten siivittämää monipuolista avaruustutkimusta.
Kuuntele sarjan ohjelmia Areenasta
Muuta:
Uutisia:
Tiedeuutiset: Alkava vuosi 2009 on kansainvälinen tähtitieteen vuosi
Kuuntele:
Radiaattori ja avaruusradiaattori
Tutustu:
Matkalla maasta avaruuteen tutkaillaan maata, sen lähintä kiertolaista kuuta sekä tutustutaan myös aurikokunnan rakenteeseen ja tähtitaivaaseen.
Avaruuskansiot-verkkomateriaaleissa tutkitaan aurinkokuntamme rakennetta, koostumusta ja merkitystä sekä aukaistaan havainnollisten animaatioiden avulla avaruuden mysteeriä
Linkit:
Kansainvälinen tähtitieteen vuosi 2009
International Year of Astronomy 2009
356 Days of Astronomy -sivusto
Tiedeohjelmia tänään 16.5.
Keskiviikko 16.5.
- Klo 19.00, YLE TeemaAvoin tarina : Vaahteranlehti
