Vesisadetta ja liiankin kuumia ennätyksiä

Näissä olympiakisoissa on totisesti tehty valtava tukku huikeita maailmanennätyksiä; muun muassa Jamaikan Usain Boltin johdolla pikajuoksuissa ja USA:n Michael Phelpsin johdolla uinnissa. Mutta onpa samaan aikaan tehty myös muita, paljon ikävämpiä ennätyksiä. Toisaalla vettä on liikaa, mutta toisaalla aivan liian vähän.

Tapaukset Bolt ja Phelps

Harmi, että urheilu on siinä jamassa että Pekingissä nähty ennätysrieha nostaa ensimmäisenä mieleen kysymyksen dopingista. Käryjä on tullut, mutta vähemmän kuin mihin on totuttu. Onko tämä hyvä, vai huono merkki?

Usain Boltin 100 ja 200 metrin hurjista pikajuoksuennätyksistä on sanottava, että niistä ei vain dopingin käyttö tule mieleen alkuunkaan. Hänen juoksunsa kun näyttää teknisesti niin uskomattoman rennolta, irtonaiselta ja, no, helpolta. Luonnonlahjakkuus – vaikka takana on varmasti myös julmaa harjoittelua.

Phelpsin uimaa ennätyssumaa on puolestaan jo selitetty ainakin uima-altaan poikkeuksellisella leveydellä ja syvyydellä, sekä ennen kaikkea harjoittelun yhteydessä tehdyillä täsmämittauksilla, joilla on voitu tarkentaa hänen jokaista uintiliikettään paremmin eteenpäin vieväksi. Samoin on korostettu uusien uima-asujen virtaus- ja kelluntaominaisuuksia, mutta niiden avustahan yläosattomissa uiva Phelps ei paljoa kostu.

Pitkämäki liukastui hopeaan – tai siitä huolimatta

Pitkämäen (onneksi) ilmeisen vaaraton liukastuminen märällä mondolla keihäänheiton karsinnassa puolestaan paljasti, että kiinalaisten yritys toteuttaa lupaamansa sateettomat olympialaiset epäonnistui. Hopeaa on hopeajodidin muodossa varmasti kylvetty ennennäkemättömiä määriä Pekingin ympäristöön, mutta niin vain sateet löysivät paikalle (katso osa 1: Odotettavissa hopeakuuroja).

Toisaalta, keinotekoinen sateenteko ja -torjunta onkin aina pientä arpapeliä. Joskus toimii, joskus ei. Lisäksi, jos lähestyvä saderintama on tarpeeksi vahva, sen kuivaamiseen eivät mitkään kemikaalit tepsi. Näissä kisoissa sade pääsi kaikesta huolimatta sotkemaan ainakin yleisurheilua ja soutua. Ampujatkin tähtäilivät savikiekkojaan ihan kunnon vesikuuroissa.

Tapaukset Kypros, Kalifornia ja Kiina

Entä sitten ne mainitsemani ikävät ennätykset? Nekin liittyvät veteen – tai oikeammin sen puutteeseen. Samaan aikaan, kun Pekingissä on kisailtu, maailmalta on nimittäin kantautunut huolestuttavia uutisia kuivuuden etenemisestä.

Kyproslaisia kuristava pitkään jakunut kuivuus on todettu pahimmaksi ainakin 400 vuoteen. Koko maa on pulassa, kun veden varastointialtaat ovat tyhjenemässä ja pohjavesivarat hupenemassa. Nyt saarelle ollaan rahtaamassa vettä tankkereilla Kreikasta ja kiinteän vesiputken rakentamista Turkista suunnitellaan.

Samoin Kaliforniassa meneillään oleva kuivuus on kaikkien aikojen pahin. Eikä sielläkään ole toimettomiksi jääty. Suurisuuntainen hanke pahimmin kuivuneeseen Etelä-Kaliforniaan vettä tuovan tunnelijärjestelmän rakentamiseksi on enää viimeistä silausta vailla. Veden pitäisi virrata yli 70 kilometriä pitkässä tunnelissa vuodesta 2010 alkaen.

Nämä hankkeet tosin kalpenevat Kiinan käsittämättömän mittavien vedensiirtohankkeiden rinnalla. Tekeillä on kolme erillistä kanavaa, jotka halkovat käytännössä koko maan neljään osaan kuljettaessaan vettä sateisemmasta etelästä rutikuivaan pohjoiseen. Kanavien yhteenlaskettu pituus on liki 3 000 kilometriä.

Se iso kysymys

Kypros ja Kalifornia kuuluvat niihin seutuihin, joissa kysellään ovatko niiden kuivuudet itse asiassa tällä kertaa tulleet jäädäkseen ja vain pahetakseen maapallon lämpenemisen mukana. Mutta tähän seuraan kuuluu muitakin. Samaa pähkäillään myös ennätyskuivassa Australiassa ja viime vuosina poikkeuksellisen kovia kuivuusjaksoja kokeneessa Brasiliassa. Mitä jos Australian maatalous romahtaa ja Amazonian sademetsät kuivuvat lopullisesti?

Kuivuudesta on tulossa maailman isoin kysymys. Toisaalla vettä on liikaa, mutta toisaalla liian vähän.

Pasi Toiviainen