10. päivän ratkaisun hetket - suorana päivityksenä kokoussalista
10. päivän ratkaisun hetket - suorana päivityksenä kokoussalista
Kioton pöytäkirjan jatkon ratkaisuneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Niin kauan kun istun kokoussalissa, päivitän tilanteen kehittymistä livenä. Kellonajat ovat Suomen aikaa.
12.25 Kokous avattiin lähes puolitoista tuntia myöhässä.
12.29 Viimeöisten neuvottelujen Kioton pöytäkirjan jatkosta ilmoitettiin epäonnistuneen.
12.33 Tuvalun edustaja ilmaisi pettymyksensä ja tuntevansa, että olemme Titanicin kyydissä.
12.41 Indonesian puheenvuorosta selvisi, että neuvottelut pitkän ajan yhteistyöstä jatkuivat kello seitsemään asti aamulla.
12.43 Kiinan edustaja ehdottomasti kielsi sen mahdollisuuden, että Kioton pöytäkirjasta luovuttaisiin tai se vesitettäisiin eli Kööpenhaminan sopimus tehtäisiin aivan uudelta pohjalta.
12.47 Ruotsin edustaja korosti, että Kioto-raiteen luonnos on riittävällä pohjalla, mutta siitä pitäisi nyt tehdä poliittiset päätökset. Tämä olisi hänestä nyt ministerien tehtävä.
12.53 Omanin kommentin jälkeen (en muuten ole kirjannut aivan kaikkia maita, jotka ovat käyttäneet puheenvuoron) kokous keskeytettiin, koska 115 maan presidentit odottavat jo omia puheenvuorojaan.
12.56 Puheenjohtajamaa Tanska ilmoitti antavansa tänään uuden ehdotuksen uudeksi ilmastosopimukseksi. Seuraavaksi salissa alkavat valtionpäämiesten puheet - ja ne muuten jatkunevat pitkälle yli keskiyön ja vielä koko huomisen päivän...
LISÄYS: 13.15 Jaahas, nyt täällä käydäänkin pohdiskeluja siitä, miten neuvotteluissa oikein aiotaan edetä.
LISÄYS 2: 13.27 Puheenjohtajamaa Tanska ilmoitti, että nyt menettelykeskustelu on lopetettava ja annettava vihdoin vuoro presidenteille.
LISÄYS 3: 13.42 Keskustelu jatkomenettelystä jatkuu kuitenkin. Monet maat ovat ilmaisseet huolensa, että uudessa sopimuksessa tullaan ohittamaan Kioton pöytäkirja. Tanska on puolustellut, että uusikin sopimusehdotus tulee perustumaan Kioton pöytäkirjalle ja molempien kahden raiteen työskentelylle.
LISÄYS 4: 13.47 Hupaisaa on, että koko tämä menettelyhässäkkä johtuu siitä, että Kiinan delegaatio ymmärsi väärin, että Tanska ON JÄTTÄNYT uuden ehdotuksen uudeksi sopimustekstiksi, vaikka puheenjohtaja itse asiassa sanoi TÄNÄÄN ANTAVANSA uuden ehdotuksen uudeksi ilmastosopimukseksi, kuten kello 12.56 kirjoitin. Kun Kiina sitten protestoi, että heitä ei ole kuultu ja että uusi luonnos on "pudonnut taivaalta", muut maat hyökkäsivät mukana. Nyt tilanne rauhoittui, kun Tanskan pääministeri selvensi, että mitään ehdotusta ei ole vielä annettu, vaan se on vasta tulossa. (Tätä kommenttia muokattu kello 14.36.)
Näin täällä mennään, pala kerrallaan.
Palaan asiaan heti, kun aihetta on.
Pasi Toiviainen
Edelliset artikkelit:
- Blogihiljaisuus - "Kuumat paikat" jää tauolle
- 13. päivä: YK:n Ilmastokokousten romahdus - mitä tilalle?
- 12. päivän ilta: Hyvää yötä?
- 12. päivä: Sopimus vai ei? - tilannekatsauksia ratkaisevalta päivältä
- 12. päivän aamu: Neuvotteluissa yllätyskäänne - uusi puheenjohtaja pisti asioihin vauhtia
- 11. päivä: Loppusuoran viimeiset metrit - ilmastoneuvotteluja ryhmätöinä
- 10. päivä: Kommentteja valtionpäämiesten puheista - suorana päivityksenä kokoussalista
- 10. päivän ratkaisun hetket - suorana päivityksenä kokoussalista
- 10. päivän aamu: Neuvottelut venyivät pikkutunneille - öisiä tunnelmia
- 9. päivä: Itkua ja hammastenkiristystä – ratkaisuja odotetaan keskiviikkoaamuksi
- 8. päivä: Ilmastokokous on hallittu kaaos – paine kasvaa
- 7. päivä: Toisenlainen mielenosoitus – nyt kuvina!
- 6. päivä: Kööpenhaminassa ollaan tosissaan – mielenosoitus keräsi 100 000 ihmistä
- 5. päivä: Koko pakka levällään – mutta paikalla ollaan
- 3.-4. päivä: Kööpenhaminassa tehdään historiaa - vihdoin matkalla
- 2. päivä: Climategate – ilmastoskandaali vesilasissa
- 1. päivä: Ilmastoneuvottelut alkoivat – lähtökuopissa kotisohvalla
- Onnistuu, ei onnistu, onnistuu, ei onnistu… – 4 päivää Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin
- Mitä on tullut tehtyä 2009 – haastattelua ja ekorakentamista
- Ilmastonmuutos etenee hälyttävästi – yhteenveto uusimmista havainnoista julkaistu
- Taustaksi "sensaatiomaiselle" tietomurrolle
- MOT – länsimaisen elämänmuodon asialla
- YLE TV1 esittää: ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu”
- Kaikki energia uusiutuvista lähteistä vuonna 2030
- Keinotekoisia puita hiilidioksidin nieluiksi – ongelma ratkaistu?
- Päästöoikeuksia jäljellä 12 vuodeksi – kiire konkretisoituu
- Mikä sulatti lumipallo-Maan? – kommentti toisinajattelijan kolumniin
- Ilmastohyppy. Kohta. – Terveiset Englanninkanaalista
- Metaanipurkauksia Huippuvuorilla – ”Se on pojat menoa se!”
- Napajääbarometri ilmastoveikkaajille – Kuumien paikkojen toinen paluu
- Pasi Toiviaisen blogi on tauolla 8.6. saakka
- Ratkaistaanpa ilmastokriisi – tässä ja nyt
- Terveisiä Amazoniasta ja Auringosta
- Herätys, kollegat – yhä pahemmalta näyttää 2
- Viestejä Etelämantereelta – yhä pahemmalta näyttää
- Hiiriä pöydällä – Jäähyväiset änkyröille 2
- Onnistumistodennäköisyys < 0,05
- Meteorologit epäilevät sittenkin ilmastonmuutosta? – Uusi vastaus ”Tuntemattomalle”
- Jäähyväiset ilmastoänkyröille – juna meni jo
- No, onko maailmanloppu tullut? – Kuumien paikkojen paluu
- Kiitos kommenteista – viimeiset sanat
- Kahden ja puolen olympiadin projekti
- Pitkämäelle pronssia - Jumala ei täysin tyytyväinen
- Vesisadetta ja liiankin kuumia ennätyksiä
- Ruokalistalla tiikeriä, haukkaa ja muurahaiskäpyä
- Terveysvaikutteiset ”käsivarsihihat” ja taistelu hiekkarannalla
- Miten pärjää Tuvalu – ja Asenate Manoa?
- Kiinasta kasvaa pian ilmastonsuojelun edelläkävijä
- Kun mikään ei riitä
- Odotettavissa hopeakuuroja – säät ihmisen armoilla Pekingissä
Pasi Toiviainen kirjoittaa Kuumat paikat -blogia
Tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen Kuumat paikat -blogissa seurataan ilmastontutkimuksen edistymistä sekä pohditaan keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Blogi on tauolla toistaiseksi.
Kirjoittaja Pasi Toiviainen on pitkän linjan tiede- ja ympäristötoimittaja, dokumentaristi ja tietokirjailija.
Tiedeohjelmia tänään 21.3.
Sunnuntai 21.3.
- Klo 05.32,Urok finskogo jazyka
- Klo 05.32,Urok finskogo jazyka
- Klo 11.15, TV1Saimi & Jalmari
- Klo 13.45, YLE TeemaTiededokumentti: Matematiikan historia
- Klo 23.15, FST5Maxin 1800-luku
Kommentit
Täälläkin ollaan lähes
Täälläkin ollaan lähes online, nyt on paljon pelissä joten on hienoa seurata miten siihen historialliseen lopputulokseen (sopimus onnistuu tai epäonnistuu) sitten lopulta päädytään, kuka vie ja kuka vikisee.
Kiitos päivityksistä ja
Kiitos päivityksistä ja muutenkin mielenkiintoisista jutuistasi sieltä Köpiksestä!
Kun luki tuota kokouksen kulkua, tuli mieleen että voiko tämä edes olla totta? Kyseessä oleva asia on tärkein mitä on, mutta silti touhu vaikuttaa...no, aika erikoiselta. Ehkä tämä(kin) kokous tuo esiin myös aika paljon ihmisluonteesta...
Vielä on kuitenkin ilmeisesti ainakin piirun verran toivoa jäljellä...toivottavasti päättäjät saavat aikaan hyvän joululahjan eli kunnon sopimuksen.
"Tuvalun edustaja ilmaisi
"Tuvalun edustaja ilmaisi pettymyksensä ja tuntevansa, että olemme Titanicin kyydissä.", voit lohduttaa, että tässä Titanicissa ei tapahdu mitään niin äkkiä etteikö kaikki pääsisi pelastusveneeseen :)
Toivotaan, että tulee järkevä sopimus. Se tarkoittaa ettei tehdä mitään, mistä ei ole kiistatonta todellista näyttöä. Eli käytännössä jatketaan asian tutkimista ennen kuin aletaan tehdä kallista hutkimista.
Nyt ovat varpaatkin
Nyt ovat varpaatkin ristissä, että sopimusta ei synny. Sopimus olisi ihmishistorian suurin sotien ja totalitarismin ulkopuolinen rikos ihmisyyttä, köyhiä, luontoa ja eläinlajeja vastaan.
Sopimus suuntaisi käsittämättömän määrän resursseja olemattomaan ongelmaan, joka on tieteellisesti todistettu ei-ongelmaksi. Triljoonien suuntaaminen olemattomaan edesauttaisi köyhien pysymistä köyhinä, ja olisi pois muusta luonnonsuojelusta.
Myöskään ei voida vähätellä sen yhteiskunnallisen luottamuspulan hintaa, joka ilmastovalheen asteittaisesta paljastumisesta seuraa. Luottamuksen palauttaminen asiantuntijuuteen tulee viemään vuosikymmeniä.
Sinä Pasi olet muiden mukana kannattamassa historiallisen mittaluokan pahuutta maailmaa, ihmisiä ja luontoa kohtaan, joka johtaisi miljooniin turhiin ihmiskuolemiin ja ympäristön entistä huonompaan tilaan.
Toivottavasti epäonnistutte. Toivottavasti epäonnistutte.
Ympäristönsuojelijalle.
Ympäristönsuojelijalle.
Vaikka olen itsekin erittäin kriittinen siihen, että tehdään päätöksiä arvailujen perusteella, niin onhan tässä mahdollisuus tehdä hyvääkin.
Planeetan ja erityisesti meidän suomalaisten kannalta on vain hyödyllistä pyrkiä irti fossiilisista polttoaineista. Kaikki asiat, jotka jouduttavat tätä kehitystä ovat hyvästä. Sillä ei tosin ole välttämättä mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa vaan mm. pienhiukkasten ja Suomen kauppataseen. Nämä ovat kummatkin meille hyviä syitä vastustaa fossiilisten polttoaineiden esimerkiksi öljyn ja hiilen käyttöä.
Mutta siinä olen aivan samaa mieltä, että toivottavasti ei tehdä kalliita arvauksia ja hölmöjä päätöksiä, joiden perusteella mikään muu kuin kalliit päätökset eivät ole varmoja.
Kirjoita uusi kommentti