12. päivän ilta: Hyvää yötä?
12. päivän ilta: Hyvää yötä?
Tämä on toiseksi viimeinen raporttini Kööpenhaminasta. Näillä näkymin ilmastosopu on jäämässä laihaksi ja kokous epäonnistumassa. Toisaalta maailman johtajat ovat YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin pyynnöstä jatkamassa neuvotteluja vielä läpi yön ja jopa jotkut pienryhmät ovat illan mittaan edelleen jatkaneet kokouksiaan.
Se, että maailman johtajat saisivat yön tunteina aikaan vain löysän julkilausuman, ei yksinkertaisesti riitä. Elleivät he pysty sopimaan konkreettisista päästövähennyksistä, ei tämä tule onnistumaan mahdollisissa jatkoneuvotteluissa ensi vuonna virkamiestasollakaan. Näin asiantuntijat tilannetta arvioivat.
Yleinen tunnelma Bella Centerissä alkaa olla hivenen lannistunut, mutta yhä odottava. Ainakin poliittinen paine valtionpäämiesten harteilla on tällä hetkellä valtava.
Kokouksessa pidettyjä puheita kuunneltua tuntuu koko lailla masentavalta, että yksikään valtio ei ole lopulta liikahtanut juuri lainakaan jo ennen kokousta ilmoittamistaan tavoitteista tai vaatimuksista. Tilanne on kuin halvaantunut. Lisäksi muutamat johtajat, kuten Venezuelan presidentti Hugo Chavez ja Bolivian presidentti Yvo Morales, ovat ohittaneet itse ilmastokeskustelun kokonaan ja syyttäneet kaikesta pahasta kapitalismia - ja etenkin Yhdysvaltoja - sekä tarjonneet pelastukseksi sosialismia.
Myös muutamat muut valtionpäämiehet ovat puhuneet koko lailla asian sivusta, kuten Kolumbian Álvaro Uribe Vélez, jonka suurimpana huolena oli maassaan käytävä kokaiinisota.
Silmät väsymyksestä sumenneina ja jalat kaikesta kävelystä uupuneina päätän raporttini kokouksen virallisesti viimeiseltä päivältä tähän.
Odotan mielenkiinnolla sitä, millaiseen maailmaan huomenna herään.
Pasi Toiviainen
Edelliset artikkelit:
- Blogihiljaisuus - "Kuumat paikat" jää tauolle
- 13. päivä: YK:n Ilmastokokousten romahdus - mitä tilalle?
- 12. päivän ilta: Hyvää yötä?
- 12. päivä: Sopimus vai ei? - tilannekatsauksia ratkaisevalta päivältä
- 12. päivän aamu: Neuvotteluissa yllätyskäänne - uusi puheenjohtaja pisti asioihin vauhtia
- 11. päivä: Loppusuoran viimeiset metrit - ilmastoneuvotteluja ryhmätöinä
- 10. päivä: Kommentteja valtionpäämiesten puheista - suorana päivityksenä kokoussalista
- 10. päivän ratkaisun hetket - suorana päivityksenä kokoussalista
- 10. päivän aamu: Neuvottelut venyivät pikkutunneille - öisiä tunnelmia
- 9. päivä: Itkua ja hammastenkiristystä – ratkaisuja odotetaan keskiviikkoaamuksi
- 8. päivä: Ilmastokokous on hallittu kaaos – paine kasvaa
- 7. päivä: Toisenlainen mielenosoitus – nyt kuvina!
- 6. päivä: Kööpenhaminassa ollaan tosissaan – mielenosoitus keräsi 100 000 ihmistä
- 5. päivä: Koko pakka levällään – mutta paikalla ollaan
- 3.-4. päivä: Kööpenhaminassa tehdään historiaa - vihdoin matkalla
- 2. päivä: Climategate – ilmastoskandaali vesilasissa
- 1. päivä: Ilmastoneuvottelut alkoivat – lähtökuopissa kotisohvalla
- Onnistuu, ei onnistu, onnistuu, ei onnistu… – 4 päivää Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin
- Mitä on tullut tehtyä 2009 – haastattelua ja ekorakentamista
- Ilmastonmuutos etenee hälyttävästi – yhteenveto uusimmista havainnoista julkaistu
- Taustaksi "sensaatiomaiselle" tietomurrolle
- MOT – länsimaisen elämänmuodon asialla
- YLE TV1 esittää: ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu”
- Kaikki energia uusiutuvista lähteistä vuonna 2030
- Keinotekoisia puita hiilidioksidin nieluiksi – ongelma ratkaistu?
- Päästöoikeuksia jäljellä 12 vuodeksi – kiire konkretisoituu
- Mikä sulatti lumipallo-Maan? – kommentti toisinajattelijan kolumniin
- Ilmastohyppy. Kohta. – Terveiset Englanninkanaalista
- Metaanipurkauksia Huippuvuorilla – ”Se on pojat menoa se!”
- Napajääbarometri ilmastoveikkaajille – Kuumien paikkojen toinen paluu
- Pasi Toiviaisen blogi on tauolla 8.6. saakka
- Ratkaistaanpa ilmastokriisi – tässä ja nyt
- Terveisiä Amazoniasta ja Auringosta
- Herätys, kollegat – yhä pahemmalta näyttää 2
- Viestejä Etelämantereelta – yhä pahemmalta näyttää
- Hiiriä pöydällä – Jäähyväiset änkyröille 2
- Onnistumistodennäköisyys < 0,05
- Meteorologit epäilevät sittenkin ilmastonmuutosta? – Uusi vastaus ”Tuntemattomalle”
- Jäähyväiset ilmastoänkyröille – juna meni jo
- No, onko maailmanloppu tullut? – Kuumien paikkojen paluu
- Kiitos kommenteista – viimeiset sanat
- Kahden ja puolen olympiadin projekti
- Pitkämäelle pronssia - Jumala ei täysin tyytyväinen
- Vesisadetta ja liiankin kuumia ennätyksiä
- Ruokalistalla tiikeriä, haukkaa ja muurahaiskäpyä
- Terveysvaikutteiset ”käsivarsihihat” ja taistelu hiekkarannalla
- Miten pärjää Tuvalu – ja Asenate Manoa?
- Kiinasta kasvaa pian ilmastonsuojelun edelläkävijä
- Kun mikään ei riitä
- Odotettavissa hopeakuuroja – säät ihmisen armoilla Pekingissä
Pasi Toiviainen kirjoittaa Kuumat paikat -blogia
Tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen Kuumat paikat -blogissa seurataan ilmastontutkimuksen edistymistä sekä pohditaan keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Blogi on tauolla toistaiseksi.
Kirjoittaja Pasi Toiviainen on pitkän linjan tiede- ja ympäristötoimittaja, dokumentaristi ja tietokirjailija.
Tiedeohjelmia tänään 20.3.
Lauantai 20.3.
- Klo 10.00, YLE TeemaPykäliä ja purtavaa
- Klo 10.30, YLE TeemaJapania Erinin kanssa
- Klo 11.10, TV1Prisma: Tyttö vai poika?
- Klo 11.40,Urok finskogo jazyka
- Klo 12.05, TV1Prisma Studio
- Klo 14.55, YLE TeemaStudio Kotro
- Klo 16.15, YLE TeemaVeitsen terällä : Olkapääleikkaus
- Klo 16.45, YLE TeemaMitä kulutus maksaa?
- Klo 17.10, YLE TeemaTiededokumentti: Lajien synty
- Klo 18.00, YLE TeemaAvaruuskansiot
- Klo 18.10, YLE TeemaHistoria: Sotakoneita
- Klo 22.37,Urok finskogo jazyka
- Klo 23.32,Urok finskogo jazyka
Kommentit
Toivottavasti olet
Toivottavasti olet oikeassa.
"Elleivät he pysty sopimaan konkreettisista päästövähennyksistä, ei tämä tule onnistumaan mahdollisissa jatkoneuvotteluissa ensi vuonna virkamiestasollakaan. Näin asiantuntijat tilannetta arvioivat."
Toivottavasti tuo todella on totta. Niin ympäristön kuin maailman köyhien edun takia.
Huomentapas! Olisi kiva
Huomentapas! Olisi kiva lukea vielä johtopäätöksesi yöllä aikaansaadusta "ilmastosovusta"! Onko se vain löysä sanamuotoilu jonka ne isot lopulta suostuivat kukin allekirjoittamaan vai onko siitä edes jokseekin hyvä taas jatkaa töitä? Kiitos raporteista :-)
Jaaha lento ykkösluokassa
Jaaha lento ykkösluokassa kotiin ja sitten poliitikot lentävät kotiin ja takaisin Brysseliin ja takaisin ja edestakaisin ja nostavat liksojaan. Saadaanko tästä kokouksesta kokouspalkkio, päiväraha ja jonkun blogeista mediamaksuun korotus? Voi-voi kun ei tullut sopua tyhjän ilman suojelusta. Mitä jos alettaisiin seuraavaksi suojelemaan avaruuden tyhjiötä? Saisi mielettömät kilometrikorvaukset ja päivärahat kokousmatkalle kuuhun!
Hyvä kun ei tullut
Hyvä kun ei tullut sopimusta. Kun tiede ja politiikka sotketaan niin ei saada aikaan kuin hurmosta. Nyt tulee putsata ilmastotiede KAIKESSA RAUHASSA. Sitä ennen pelataan vaikka lätkää. Täällä Suomessa on hyvät kelit!
"Niin ympäristön kuin
"Niin ympäristön kuin maailman köyhien edun takia."
Tosiaankin, jos mitään ei tehdä ilmastonmuutokselle, maailmassa tulee olemaan paljon vähemmän köyhiä.
Tätä minäkin pelkäsin,
Tätä minäkin pelkäsin, että sopimusta ei synny, mutta uskalsin olla vähän toiveikaskin, kun esim. Obama kuitenkin on muuttanut USA:n linjaa. Melkein itkettää. Taisi olla viimeinen tilaisuutemme oikeasti tehdä jotain. Tämän jälkeen vain seurataan sivusta, miten katastrofit toisensa jälkeen hävittävät ensin kasvi- ja eläinkuntaa ja sitten (satoja) tuhansia ihmisiä maan päältä jättäen loput kärsimään. Melkein toivoisin asuvani jossain muualla kuin täällä turvallisen alueen keskellä, jossa elämä jatkuu vielä kauan ja jonne kaikki tulevat ilmastopakolaiset suuntaavat kulkunsa (vrt. viimeisin Tiede-lehti). Ei tarvitsisi katsella ja todeta olleensa oikeassa, vaan kuolisi saman tien eikä edes välttämättä tietäisi, mistä oma kurjuus oikeasti johtuu. Juuri tällä hetkellä en todellakaan toivo itselleni pitkää ikää! Huokaus. Tieto tuo myös tuskaa.
Mutta: nauttikaa niin kauan kuin voitte :) Jos pystytte. Minäkin yritän...
Ja KIITOS, Pasi, raportoinnista. Se antoi vähän kuvaa asioista kulissien takana, kuvaa, jota viralliset uutiskanavat eivät välittäneet. Paljonhan tähänkin kokoukseen hiilidioksidipäästöjä upposi - tyhjän vuoksi, mutta vielä pahempi olisi, jos ei olisi edes yritetty. Muiden suurten päästöjen rinnalla se on kuitenkin pientä. Ehkä me emme tosiaan ansaitse jäädä henkiin, niin kuin Age of Stupidissä arveltiin...
Vai olisiko jo aika tavallisten kansalaisten ryhtyä toimeen? Onhan kansalaisten mielipide nyt juuri saanut aikaan senkin, ettei perustuslakia lähdetä muuttamaan presidentin vallan pienentämiseksi. Sivuutetaan poliitikot ja näytetään, että me osaamme vähentää CO2-päästöjä ilman heitäkin!
Tiedätkö, Pasi, että onko
Tiedätkö, Pasi, että onko täällä tänään jonkinlaista purkutilaisuutta tai pettymysmarssia?
Terv. Eräs suomalainen NGO-ryhmä
Kiitos kokouksen kulun
Kiitos kokouksen kulun selostuksesta, vaikka tulos oli sitä mitä oli. Sen saattoi etukäteen melkein aavistaa, ei ihminen lajina niin kehittynyt ole, että se osaisi ajatella yhteistä hyvää varsinkin kun on näitä, jotka ehdoin tahdoin vääristelevät tietoa ja johdattavat harhaan. Mietityttä vain näiden harhauttajien tavoitteet ja taustavoimat, voimaa ja keinoja sieltä näyttää löytyvän.
Kiitokset täältäkin
Kiitokset täältäkin Pasille kokouksen kulun selostamisesta. Onhan se vähän pettymys, ettei mitään kovin sitovaa ilmeisesti tulla saamaan aikaan, mutta toisaalta olihan se jo etukäteen odotettavissa. Jos edes jonkunlainen julistus, jossa on mukana edes lähes kaikki maailmaan maat, saadaan aikaiseksi, niin onhan se kuitenkin jotain. Iso laiva kääntyy hitaasti...
Pää pystyyn Sinikka!
Pää pystyyn Sinikka! Kuuntele vaikka tämä Pellen kaunis kappale Pasin otsikon siivittämänä: http://www.youtube.com/watch?v=PUyqM5GNvag
Kaikki on niin kaunista
pehmeää ja rauhallista
...
aamulla aurinko nousee taas"
Hymyä huuleen. Maailma on lopulta aika hyvä paikka kaikesta huolimatta, ja parempi ja kauniimpi siitä toki vielä tehdään, eikä se edellytä CO2-päästöjen vähentämistä.
Kun ei sopimusta syntynyt niin jää enemmän tilaa keskittyä oikeisiin ongelmiin. Köyhyyteen, saasteisiin, metsäkatoon.
Nimimerkille "Myös
Nimimerkille "Myös Kööpenhaminassa":
En ole tietoinen purkutilaisuudesta tai marsseista. Olen itse vielä Bella Centerin pääsalissa kuuntelemassa viimeistä loppukokousta, jossa nuijitaan viimeisiä päätöksiä ja pohditaan Kööpenhaminan julistuksen kohtaloa. Viimeinen juttuni ilmestynee alkuillasta.
Entä nyt, romukoppaan
Entä nyt, romukoppaan kaikki päästörajoitukset, paremman tekniikan käyttö, ilmastofiksu käyttäytyminen. Oliko Köpis oikeastaan huonompi juttu kuin ei kokousta lainkaan, kun maailman johtajat eivät pysty mitään sopimaan lannistaako se myös pieniä kuluttajia
Lopun ajan aikoja nyt vietetään, ptäisikö ottaa kaiken irti siitä, kuluttaa niin paljon kuin rahat riittävät. ehkä minunkin pitäisi alkaa suunnitella maailmanympärysmatkaa lentäen tietty.
Pää pystyyn, Pasi, ja pipo
Pää pystyyn, Pasi, ja pipo korville. Koeta nähdä edes hieman ironiaa siinä, että aamun lehtien mukaan lumi ja pakkanen ovat hyydyttäneet lähes koko Euroopan Ukrainasta Espanjaan. Vanhoja mantroja ihmiskunnan viimeisestä tilaisuudesta ei nyt kannata muistella, vaan katsoa eteenpäin ja miettiä olisiko esimerkiksi Lomborgin, Pielke Jr.:n ja Korholoiden lähestymistavassa enemmän järkeä kuin EU:n yksiviivaisessa ja neokolonialistiseksi osoittautuneessa "ilmastopolitiikassa". Hyvää joulua ja uutta vuotta ekorakentamisen parissa!
Matti
Sademetsäluonto kiittää,
Sademetsäluonto kiittää, toivottavasti tämä vähän hillitsee uusiutuvien elävältä luontoa polttavien energioiden käyttöä.
Jos näillä pakkasilla haluaa ilmastoasiaa ajaa, niin olisi korkea aika tajuta että luonnon kannalta oikea tapa on metsittäminen, suojelualueiden perustaminen ja metsäpalojen ehkäisy. Tavallisten ihmisten syyllistäminen ja tekovihreät uusioenergiat pitäisi lopettaa.
TIEDOKSI: Paikan päällä
TIEDOKSI: Paikan päällä Kööpenhaminassa sekaannus saavutetun "sopimuksen" ympärillä jatkuu edelleen. Sen luonne ja merkitys on täysin levällään. Kokouksen varsinaisen päätöksen ns. "Kööpenhaminan julistuksen" suhteen pitäisi olla saatavilla parin tunnin päästä.
Kirjoita uusi kommentti