Onnistuu, ei onnistu, onnistuu, ei onnistu… – 4 päivää Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin

Lunastin juuri itselleni juna- ja laivaliput Kööpenhaminaan. Kaksiviikkoinen jättikokous alkaa muutaman päivän päästä maanantaina, ja minulla on lähtö sitä seuraamaan tasan viikon päästä torstaina. Raportoin paikan päältä puolentoista viikon ajan joka päivä ja tilanteen vaatiessa useamman kerran päivässä. Mutta mitä itse kokouksesta voidaan ennakkoon sanoa? Tähän mennessä sen on jo luvattu onnistuvan mutta yhtä varmasti se on myös tuomittu epäonnistumaan.

Kyllä onnistuu

Yksi kokoukseen luottava vaikuttaja on on presidentti Tarja Halonen. Hänen mukaansa tunnelmat ovat nyt optimistisemmat kuin aikaisempien suurten ilmastokokousten alla ja "kansainvälinen tahto on vahvempi kuin aiemmin" (HS 14.11.).

Positiivisia odotuksia on nostanut etenkin se, että niin Yhdysvallat, Venäjä, Kiina kuin äskettäin Intiakin ovat lyöneet pöydälle selkeät numerot siitä, missä määrin ovat valmiita omia päästöjään leikkaamaan.

Venäjän neuvottelulupaus on leikata päästöjä 25 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 1990 verrattuna. Koska Venäjän päästöt ovat kuitenkin pysytelleet vuoden 1990 tason alapuolella, käytännössä nykyinen linjaus sallisi nykypäästöjen jatkuvan. Uusi lupaus on kuitenkin edistysaskel aikaisemmin kaavailluista 10–15 prosentin ”leikkauksista”.

Yhdysvaltain lupaus on puolestaan saanut osakseen eniten kritiikkiä. Leikkaustavoitteeksi on määritelty 17 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 2005 verrattuna. Tavoite on laimea, sillä vuodesta 1990 laskettuna se merkitsisi vain noin 3 prosentin vähennystä. Toisaalta, kun ottaa huomioon Yhdysvaltojen aiemman ”ilmastopolitiikan”, tämäkin on merkittävä käänne, ja jo vuodelle 2025 maa lupailee 30 prosentin leikkauksia.

Pian Yhdysvaltain vanavedessä Kiina ilmoitti parantavansa taloutensa hiili-intensiteettiä 40–45 prosenttia bruttokansantuotteeseen verrattuna vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 2005 verrattuna. Tämä toki sallii Kiinan päästöjen vielä kasvavan, ja näillä toimenpiteillä sekä talouden viimeaikaisella noin 8 prosentin kasvuvauhdilla Kiinan päästöt melko tarkkaan kaksinkertaistuisivat vuoteen 2020 mennessä. Joka tapauksessa Kiinalle on nyt saatu ensimmäinen numeroiksi puettu päästövähennystavoite ja sellaisena se on käänteentekevä.

Intian päästöleikkaustavoite on vielä vahvistamatta, mutta ennakkotietojen mukaan se laskettaisiin Kiinan tapaan suhteessa kansantuotteeseen ja olisi noin 24 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 2005 verrattuna. Intia tosin haraa vielä sitä vastaan, että tavoitteista tehtäisiin sitovia.

Lisää positiivisia signaaleja on haettu muun muassa siitä, että kokoukseen on tulossa ainakin 98 maan päämiehet – tai päänaiset. Kaiken kaikkiaan paikalle muuten odotetaan noin 30 000 kokoustajaa, joista puolet virallisten delegaatioiden jäseniä.

Ei onnistu

Kokouksen onnistumisen epäilijöihin lukeutuu puolestaan vaikkapa Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson. Hän on arvioinut, ettei Kööpenhaminassa saavuteta todellisia tuloksia, ja että kokous jää pelkäksi keskustelukerhoksi (HS 6.11.).

Yhtenä tulppana onnistumiselle on pidetty sitä, että pohjustavat virkamiesneuvottelut ovat edenneet liian hitaasti, joten sopimusluonnos on yhä toivottoman pitkä eikä sitä ehditä enää mitenkään puristaa valmiiksi. Toisaalta ainahan ennen suuria ilmastokokouksia tilanne on ollut täydellisen levällään, mutta joten kuten kelvollinen tulos on kuitenkin saatu. Vielä on aikaa.

Toinen ongelma on ollut Yhdysvaltain tilanne. Yhdysvaltain tarjouksen suuruutta rajoittaa nimittäin se, että sen halutaan olevan linjassa maan parhaillaan tekeillä olevan ilmastolainsäädännön kanssa. Enempää kuin mistä nyt kotimaassa väännetään kättä ei ainakaan haluta luvata, ettei kävisi kuten Kioton sopimuksen kanssa, jonka syntyyn Yhdysvallat presidentti Bill Clintonin kaudella voimakkaasti myötävaikutti mutta jätti sen lopulta ratifioimatta. Kotimaan keskeneräinen tilanne vaikuttaa myös siihen, että presidentti Barack Obaman mukaan oikeudellisesti sitovan sopimuksen saaminen Kööpenhaminasta pitää unohtaa.

Nyt puhutaankin yleisesti siitä, että kokouksessa voitaisiin silti saada aikaan poliittisesti sitova sopimus, joka sitten työstettäisiin oikeudellisesti sitovaksi vuoden 2010 aikana.

Tätä mallia tuntui puolustelevan myös Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck, jonka näkemyksiä tulevasta kokouksesta kuulin eilen osana suomalaisten ympäristötoimittajien ryhmää. Oreck korosti moneen otteeseen sitä, että Kööpenhamina on vain yksi askel pitkässä prosessissa, ja ettei Yhdysvallat itse asiassa näe kansainvälisiä neuvotteluja edes tarkeimpänä ajurina ilmastonmuutoksen torjunnassa. Hän uskoi tärkeimmän muutoksen tulevan markkinataloudesta ja yritysmaailmasta.

Optimisti Oreck ainakin oli. Hän vakuutti, että maansa yritysmaailman ajamat muutokset tulevat vielä jättämään Yhdysvaltain viralliset tavoitteet varjoonsa.

Pakko onnistua

Kaikesta huolimatta, tilanne nyt vain on se, että Kööpenhaminan kokouksen on – tavalla tai toisella – yksinkertaisesti pakko onnistua. Varsinkin ympäristöjärjestöt ovat teroittaneet, ettei epäonnistumiseen ole varaa. Samoin yleinen poliittinen paine on valtava. Fiaskoa ei halua kukaan.

Mutta mikä sitten riittäisi onnistumiseksi? Tätä on mahdotonta vielä määritellä, ja käsitys varmasti muovautuu kokouksen tunnelmien ja etenemisen mukaan. Joka tapauksessa on selvää, että vaikka sopimus jäisi luonteeltaan poliittiseksi, sen on sisällettävä selviä ja yksityiskohtaisuudessaan riittävän vakuuttavia numeraalisia sitoumuksia päästövähennyksiin.

Entä jos ei kuitenkaan onnistu?

Entäpä jos kunnollista sopimusta ei vain kerta kaikkiaan vaikuta syntyvän? Mitä siitä seuraisi? Kuinkahan paikalle matkustaneet ympäristönsuojelijat ja mielenosoittajat reagoisivat tilanteeseen?

Joitakin sellaisia spekulaatioita on liikkunut, että tällöin kansalaisjärjestöt joko pyrkivät valtaamaan kokouspaikan tai vaihtoehtoisesti sulkemaan kokousväen sisälle kunnes tyydyttävä sopimus saadaan aikaan. Tiedä häntä. Jättikokouksen turvajärjestelytkin ovat varmasti massiiviset.

Toisaalta, onpa juuri kuultu sellainenkin mielipide, että hyvä vain ilmastolle, jos kokous menee puihin. Näin lausui eilen NASAn johtava ilmastotutkija James Hansen. ”Koko lähestymistapa on niin perustavanlaatuisesti pielessä, että on parempi arvioida tilanne täysin uudestaan”, hän lausui Guardian-lehdelle.

Hansenin mukaan poliitikot ovat nyt tekemässä kompromissia, joka on ”tuhon tie”. Hänestä kasvihuonekaasujen päästöista on päästävä eroon kokonaan eikä vain osittain, joidenkin prosenttilukujen mukaisesti.

Saapa nähdä.

Pasi Toiviainen

PS. Kerrottakoon vielä, että huhujen mukaan YLE TV1:n MOT esittäisi jälleen ensi maanantaina uuden ilmastoaiheisen ohjelman. Oletettavasti ilmastotieteeltä on pudonnut pohja pois. Kunpa malttaisin olla kommentoimatta sitä. Ei vaan jaksaisi enää.

sama