Ratkaistaanpa ilmastokriisi – tässä ja nyt
Ratkaistaanpa ilmastokriisi – tässä ja nyt
Olen saanut blogini kommenteissa useammaltakin ihmiseltä pyyhkeitä siitä, etten ole esittänyt riittävää toimintasuunnitelmaa enkä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Pääasiallisena tarkoituksenani tosin olikin seurata ilmastotieteestä käytävää keskustelua ja kommentoida sitä. Tämäkin sarka on kevään edetessä jäänyt harmillisen kevyelle kynnölle, mutta yritetäänpä nyt tässä välissä ratkaista itse varsinainen ilmastokriisi.
Tarkastellaanpa ensin millaisia ratkaisuvaihtoehtoja meillä näyttäisi olevan tarjolla.
Linkolan malli
1980-luvun puolivälissä kalastaja ja kirjailija Pentti Linkola julkaisi oman vihreän ohjelmansa. Hän ehdotti käytännössä paluuta ajassa taaksepäin vanhaan maatalousyhteiskuntaan idyllisine kylineen, hevoskärryineen ja maitotonkkineen.
Ehdotus on sinänsä ekologiselta kantilta järkevä ja perusteltu, mutta tälle linjalle ei kuitenkaan lähdetty 80-luvulla eikä varmasti (vapaaehtoisesti) lähdetä tulevaisuudessakaan, ei ainakaan demokratian vallitessa. Jossakin diktatuurissa Linkolan malli voisi olla mahdollinen, mutta saattaisi hyvinkin kääntyä omaksi irvikuvakseen – hieman Pohjois-Korean esimerkin mukaisesti.
Joka tapauksessa, Linkolan Johdatus 1990-luvun ajatteluun -kirjassaan (WSOY, 1989) antamassa määritelmässä ympäristönsuojelulle on oma totuuden siemenensä: ”Se on pidättäytymistä, hellittämistä, supistamista, vähentämistä, purkamista, hylkäämistä, luopumista. Se on kädet ristissä istumista, sivusta seuraamista. Se on säästämistä, kieltäytymistä, uhrautumista. Muuta se ei ole, ei mitään muuta eikä koskaan.”
Markkinatalous
Tähän asti vallalla on sen sijaan ollut ajattelu, että markkinatalous kyllä – ajan kanssa – korjaa tilanteen kuin itsestään (sikäli kuin mitään suurempaa korjattavaa edes onkaan). Tämä ajatusmalli itse asiassa vakiintui eräänlaiseksi yleiseksi totuudeksi vuonna 1992 Rio de Janeirossa järjestetyssä suuressa YK:n ympäristökokouksessa. Keskeiseksi opinkappaleeksi nousi se, että jatkuva talouskasvu on suorastaan kaiken ympäristönsuojelun edellytys. Poliitikoiden tehtäväksi on tässä projektissa jäänyt yrittää varovaisesti, yhtäältä pienin veronkorotuksin ja toisaalta pienin tukitoimin ”ohjata markkinoita” kestävään suuntaan.
Viimeistään nyt tämä tie on kuljettu loppuun. Aikaa tällaiseen luovimiseen ei enää ole. Se on tietysti jossain määrin hankalaa, että syntynyt ilmastokriisi ei vielä näy meidän arkipäiväisessä elämässämme, mutta tieteellisesti ottaen se on jo todellisuutta ja ihmiskunta kokee sen seuraukset parin vuosikymmenen viiveellä.
Kuten brittiläinen taloustieteilijä Sir Nicholas Stern on todennut, ilmastonmuutos on ”kaikkien aikojen suurin ja laaja-alaisin markkinavirhe”. Onkin toiveunta olettaa, että markkinat pystyisivät itse tämän virheen korjaamaan. Sosialistinen järjestelmä romahti parikymmentä vuotta sitten ja nyt, nykyisessä taantumassa, puhutaan jo myös kapitalismin romahduksesta. Kenties tässä ajassa itää siemen johonkin uuteen ajatteluun. Ainakin maailmalta välittyy jo merkkejä siitä, että näitä asioita aletaan miettiä ja käsitellä yhtenä kokonaisuutena.
Rekat seis – ja heti!
Blogini kommenteissa muuan aktiivinen kirjoittaja, Jyri, on ehdottanut pariinkin otteeseen, että päästöjen leikkaamiseksi rekat on yksinkertaisesti pysäytettävä heti ja maamme järviin on alettava talkoo- ja varusmiesten voimin viskoa tukkeja uusien hiilivarastojen luomiseksi.
Jyrin malli muistuttaa siirtymistä eräänlaiseen sotatilaan, ja olen lähtökohtaisesti samaa mieltä; tarvitaan jo radikaaleja toimia. Apu-lehti nostikin reilu vuosi sitten (5.10.2007) haastatteluni etusivulleen otsikolla: ”Ympäristötoimittaja: Vain sotatila voi estää ilmastokriisin”. Samaa on sanonut meteorologian emeritusprofessori Juhani Rinne, jonka haastattelun voi muuten katsella YLE Tieteen sivuilta [linkki tässä].
Jyrin esittämiä konkreettisia ehdotuksia ei tosin voi ottaa vakavasti muutoin kuin sinänsä tervetulleena provokaationa. Rekat seis heti -politiikka johtaisi kaaokseen, josta ei varmastikaan seuraisi mitään hyvää – edes ilmastolle. Ylipäänsä minkäänlaisen ilmastosotatilan julistaminen ei ole mahdollista ennen kuin koko kansakunta – ellei koko ihmiskunta – on vakuuttunut sen tarpeellisuudesta. Tähän taas todennäköisesti tarvitaan jokin valtaisa ilmastokatastrofi (riittäisikö pohjoisen pysyvän merijään häviäminen?), ja sitten voikin olla jo auttamattoman myöhäistä korjata tilannetta mahtavimmilla mahtikäskyilläkään.
Jyrin toinen käytännön ehdotus, tukkien viskominen järviin, on puolestaan nykyiselle talousajattelulle täysin järjenvastainen ajatus. Olenkin itse aiemmin ehdottanut huomattavasti varovaisemmin, että voisikohan puuta alkaa kerätä yksinkertaisesti suuriin varastoihin, joista sitä voitaisiin sitten kuitenkin hyödyntää esimerkiksi rakentamiseen. Ylipäänsä rakentamisessa, kuten huonekaluvalmistuksessakin, lähipuusta pitäisi saada keskeisin raaka-aine.
Siis mitä tehdä?
Muunkinlaisia visioita ja maailmanpelastusohjelmia toki löytyy. Kirjallisista teoksista mainittakoon nyt vaikka Eero Paloheimon Syntymättömien sukupolvien Eurooppa (1996), George Monbiotin Heat – How to Stop the Planet Burning (2006) ja Lester Brownin Plan B 3.0 (2008), joka on jo toinen päivitys Brownin Plan B -sarjassa. Onhan näitä ohjelmia siis tehty, ja ongelmat ja vastoinkäymiset ovat niissä kaikissa yhteiset – samoin kuin tärkeimmät ratkaisut.
Ensimmäinen huomio olkoon se, että mitään ratkaisevaa poppakonstia ei ole eikä tule. Ei tässäkään blogijutussa. Vaikka se olisi kuinka mediaseksitöntä, niin keskeisin ratkaisu ilmastonmuutokseen on nykyisen fossiilisiin energiamuotoihin pohjautuvan energiantuotannon korvaaminen uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten tuuli-, aurinko- ja merivoimalla, maalämmöllä ja tietyssä määrin bioenergialla. Se on täysin mahdollista. Tarvittava teknologia on ollut olemassa jo hyvän aikaa.
Demokratiaa
Vaikka yhtä mediaseksitöntä on tämäkin, kestävä muutos lienee mahdollinen vain nykyisen demokraattisen järjestelmän puitteissa. Poliittisen järjestelmän on vain otettava aivan uudenlainen ote asiaan kuin tähän asti. Vastuu on siis pitkälti poliitikoilla – ja sitä kautta meillä äänestäjillä.
Maailmalla on tässä suhteessa alkanutkin jo tapahtua. Monet maat ovat asettaneet itselleen hyvin kunnianhimoisia tavoitteita kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseksi. Englanti ja USA esimerkiksi pyrkivät leikkaamaan päästöjään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä ja Saksa ja Ruotsi 40 prosenttia jo vuoteen 2020 mennessä! Suomi taas on toistaiseksi tyytynyt juuri ja juuri täyttämään ne vaatimukset, jotka EU meille väkipakolla asettaa.
Englantiin sorvattu ilmastolaki on itse asiassa vähintäänkin mielenkiintoinen tapaus. Kun sitä jokunen vuosi sitten alettiin puuhata, arveltiin, että realistinen päästöleikkaus vuoteen 2050 mennessä voisi olla noin 40 prosenttia. Isompi tavoite ei yksinkertaisesti menisi läpi, uskottiin. Pari vuotta sitten haluttu tavoite oli kuitenkin nostettu 60 prosenttiin, ja lopulta, ilmastotieteiden kiistämättömien faktojen paineessa, se nostettiin lopulta 80 prosenttiin. Nyt tämä tavoite on siis kirjattu lakiin, ja englantilaiset päätöksentekijät ovat vastuussa sen saavuttamisesta. Enkä hämmästyisi, vaikka jokusen vuoden kuluttua tavoitteena komeilisi 100 prosenttia.
Taloutta
Toistaiseksi nämä luvut ovat tietysti vasta tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen nyt etsitään. Tärkein yksittäinen konsti muutoksen aikaan saamiseksi on varmastikin se, että kasvihuonekaasupäästöille on määriteltävä riittävän korkea hinta. Joitakin askelia tähän suuntaan on otettu, mutta toistaiseksi ratkaisut ovat jääneet lähinnä näpertelyn tasolle.
Kokonaisuudessaan energiateollisuuden muutos tietysti maksaa meille jonkin verran, mutta meillä on siihen varaa, ja hinta on joka tapauksessa pienempi kuin siinä tapauksessa, että ilmastokatastrofia ei pyrittäisi hillitsemään. Mielenkiintoinen on myös TKK:n professori Peter Lundin huomio, jonka mukaan sitten, kun uusi energiajärjestelmä on saatu pystyyn, se on itse asiassa edullisempi kuin nykyinen järjestelmä.
Jos muuten joku olisi pari vuotta sitten vakavissaan ehdottanut, että vaikkapa Yhdysvallat voisi kerta heitolla muuttaa maansa energiahuollon kestäväksi, häntä olisi pidetty hulluna, koska projekti olisi laskelmien mukaan niellyt muutaman sata miljardia dollaria. Tästä summasta koko maan talous romahtaisi, hänelle olisi sanottu. Nyt tuo summa on kaadettu Yhdysvalloissa pankkien pelastamiseen, ja muu maailma seuraa esimerkkiä. Kukaan tuskin silti epäilee, ettei maailma jokusessa vuodessa nykyisestä taantumasta selviäisi. Pankkien pelastaminen koettiin tärkeäksi. Entä ihmiskunnan tulevaisuuden?
Ei yksin teknologia
Eri asia on sitten se, että globaalissa katsannossa pelkkä teknologinen muutos tuskin riittää lopulliseksi ratkaisuksi, vaan tarvitaan myös laajempaa kulttuurin ja elämäntapojen muutosta. Teknologisen muutoksen toteuttaminen vaatii meiltä lähivuosina ja -vuosikymmeninä valtavasti työtä, mutta toisaalta Linkolan vaatimus hellittämisestä ja peukaloiden pyörittämisestä korostaa energian säästämisen merkitystä. Näitä molempia kaivataan, ja parhaimmillaan ne puhaltavatkin yhteen hiileen – tosin toivottavasti sammuttaakseen sen.
Tällainen katsaus näin alkuun.
Pasi Toiviainen
Edelliset artikkelit:
- Kuumat paikat kiittää ja kumartaa
- 'Vihreän kaupungin' jälkimainingeissa
- Kymppitonni vetoa uusista helteistä – ”Kuumat paikat” jatkaa chillaillen
- Blogihiljaisuus - "Kuumat paikat" jää tauolle
- 13. päivä: YK:n Ilmastokokousten romahdus - mitä tilalle?
- 12. päivän ilta: Hyvää yötä?
- 12. päivä: Sopimus vai ei? - tilannekatsauksia ratkaisevalta päivältä
- 12. päivän aamu: Neuvotteluissa yllätyskäänne - uusi puheenjohtaja pisti asioihin vauhtia
- 11. päivä: Loppusuoran viimeiset metrit - ilmastoneuvotteluja ryhmätöinä
- 10. päivä: Kommentteja valtionpäämiesten puheista - suorana päivityksenä kokoussalista
- 10. päivän ratkaisun hetket - suorana päivityksenä kokoussalista
- 10. päivän aamu: Neuvottelut venyivät pikkutunneille - öisiä tunnelmia
- 9. päivä: Itkua ja hammastenkiristystä – ratkaisuja odotetaan keskiviikkoaamuksi
- 8. päivä: Ilmastokokous on hallittu kaaos – paine kasvaa
- 7. päivä: Toisenlainen mielenosoitus – nyt kuvina!
- 6. päivä: Kööpenhaminassa ollaan tosissaan – mielenosoitus keräsi 100 000 ihmistä
- 5. päivä: Koko pakka levällään – mutta paikalla ollaan
- 3.-4. päivä: Kööpenhaminassa tehdään historiaa - vihdoin matkalla
- 2. päivä: Climategate – ilmastoskandaali vesilasissa
- 1. päivä: Ilmastoneuvottelut alkoivat – lähtökuopissa kotisohvalla
- Onnistuu, ei onnistu, onnistuu, ei onnistu… – 4 päivää Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin
- Mitä on tullut tehtyä 2009 – haastattelua ja ekorakentamista
- Ilmastonmuutos etenee hälyttävästi – yhteenveto uusimmista havainnoista julkaistu
- Taustaksi "sensaatiomaiselle" tietomurrolle
- MOT – länsimaisen elämänmuodon asialla
- YLE TV1 esittää: ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu”
- Kaikki energia uusiutuvista lähteistä vuonna 2030
- Keinotekoisia puita hiilidioksidin nieluiksi – ongelma ratkaistu?
- Päästöoikeuksia jäljellä 12 vuodeksi – kiire konkretisoituu
- Mikä sulatti lumipallo-Maan? – kommentti toisinajattelijan kolumniin
- Ilmastohyppy. Kohta. – Terveiset Englanninkanaalista
- Metaanipurkauksia Huippuvuorilla – ”Se on pojat menoa se!”
- Napajääbarometri ilmastoveikkaajille – Kuumien paikkojen toinen paluu
- Pasi Toiviaisen blogi on tauolla 8.6. saakka
- Ratkaistaanpa ilmastokriisi – tässä ja nyt
- Terveisiä Amazoniasta ja Auringosta
- Herätys, kollegat – yhä pahemmalta näyttää 2
- Viestejä Etelämantereelta – yhä pahemmalta näyttää
- Hiiriä pöydällä – Jäähyväiset änkyröille 2
- Onnistumistodennäköisyys < 0,05
- Meteorologit epäilevät sittenkin ilmastonmuutosta? – Uusi vastaus ”Tuntemattomalle”
- Jäähyväiset ilmastoänkyröille – juna meni jo
- No, onko maailmanloppu tullut? – Kuumien paikkojen paluu
- Kiitos kommenteista – viimeiset sanat
- Kahden ja puolen olympiadin projekti
- Pitkämäelle pronssia - Jumala ei täysin tyytyväinen
- Vesisadetta ja liiankin kuumia ennätyksiä
- Ruokalistalla tiikeriä, haukkaa ja muurahaiskäpyä
- Terveysvaikutteiset ”käsivarsihihat” ja taistelu hiekkarannalla
- Miten pärjää Tuvalu – ja Asenate Manoa?
- Kiinasta kasvaa pian ilmastonsuojelun edelläkävijä
- Kun mikään ei riitä
- Odotettavissa hopeakuuroja – säät ihmisen armoilla Pekingissä
Pasi Toiviainen kirjoittaa Kuumat paikat -blogia
Tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen Kuumat paikat -blogissa seurataan ilmastontutkimuksen edistymistä sekä pohditaan keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Kirjoittaja Pasi Toiviainen on pitkän linjan tiede- ja ympäristötoimittaja, dokumentaristi ja tietokirjailija.
Kommentit
Kiitos Pasi, ihan hyvä
Kiitos Pasi, ihan hyvä aloitus.
Keskityn nyt alkuun oman "rekat seis" -ideologian tarkentamiseen, sen on Pasi ehkä käsittänyt hieman väärin. Rekat eivät tietenkään pysähdy päivissä, aikaa tarvitaan vuosia. Rekat voidaan pysäyttää demokratian keinoinkin, diktatuuria ei tarvita. Suomikin on ollut sota/poikkeustilassa ja samaan aikaan demokratia. Eduskunta voi saattaa poikkeustilan ja hätälait voimaan päivissä oman harkintansa ja tosiasioiden pohjalta.
Ilmastomuutoksen nykyinen tilanne, ilmastoherkkyys, napajäiden tilanne, "vakavan ilmastonmuutoksen raja" (1C tai 2C lämpeneminen) yms. lähtökohdat ovat kaikki muuttuneet tänä vuonna huomattavasti aiempia arviota hälyttävimmiksi.
IPCC:n raportit, tämä blogi, kirjoitukset Hesarissa ja muut tutkimus-uutiset maailmalta kertovat tilanteen olevan vakavampi kuin aiemmin uskallettiin pahimmissakaan (vakavasti otettavissa) skenaarioissa olettaa.
Jälkeenpäin nämäkin arviot muuttuvat johonkin suuntaan, suuri todennäköisyys (33%?) on sillekin että nykyisetkin arviot ovat liian optimistisia (toivottavasti ei).
On todella syytä varautua radikaaleihinkin toimiin, edes keskustella ja suunnitella.
Ja vaikuttaa poliitikkoihin demokratian suomin mahdollisuuksin.
Tietoisuus asian vakavuudesta on lisääntynyt ja brittien laki 80% päästövähennyksistä 2050 mennessä on radikaali, mutta kuitenkin vain vaisu alku. Trendi on silti selvä, lupauksia annetaan ja lakeja/aikatauluja tiukennetaan jatkuvasti kaikkialla, eikä tuo Pasin mainitsema 100% tavoite/laki ole enää kaukana.
Jos tiede osoittaa että tämäkään ei enää riitä (on jo jopa todennäköistä), seuraava looginen askel on velvoittaa (demokratiassa tämä tapahtuu aina lainsäädännöllä) hiilen varastoimiseen ja poistamiseen ilmasta.
Vaihtoehto tälle on geosuunnittelu, maapallon viilentäminen jollain konstilla. Näitä ja muita "temppuja" on mielestäni ansiokkaasti ideoinut mm. Risto Isomäki.
Kolme käytännön esimerkkiä:
On siis vain ajan kysymys koska rekat kielletään, koska meri on noussut 3 metriä ja koska metsäpalot ja hiilen varastointitavoitteet yms. laittavat nykyisen metsäpolitiikan täysin uusiksi.
1. Rekka ei vain liiku jos sen päästöjä pitää vähentää edes puoleen. Rekat siis pysähtyvät ja tähän kannattaisi varautua nyt heti, hyväksymällä tämä tosiasia, tiedottamalla siitä, vähentämällä liikennettä heti ja sopeutumalla (mm. etsimällä muita kuljetustapoja ja/tai vähentämällä kulutusta/tavaroiden liikkumista).
2. Veden alle hukkunut (tai hukkuva) talo tai kaupunki on arvoton. Meri nousee lähes varmasti. Asiantuntijoiden tulisikin nopeasti antaa todennäköisyys nousunopeudelle, jotta esim. rakentajat ja rannikolla asuvat tiedostavat riskit.
Esim. (omia mutu-arvioitani):
2.1. Meri nousee 3 metriä (vuosi ja todennäköisyys) 2050 5%, 2075 15%, 2100 30%, 2150 50% ja 2200 70%.
2.2. Meri nousee 5 metriä (vuosi ja todennäköisyys) 2050 1%, 2075 6%, 2100 16%, 2150 27% ja 2200 55%.
2.3. Meri nousee 0,5 metriä (vuosi ja todennäköisyys) 2050 40%, 2075 75%, 2100 96%, 2150 97% ja 2200 99%.
Änkyrät voivat sitten rakentaa Pohjanmaalla rantaviivalle (maannousu on n. 0,5m/200 vuotta) "huoletta" ja kun riski on tiedossa vakuutukset, myyntiarvo yms. ovat realistisesti arvioitavissa. Diktaattoria ei tarvita vaan normaali kysyntä/tarjonta määrittelevät omaisuuksien arvot.
Paljonko maksaisit näillä tiedoilla itse "merinäkymästä/tuhoaluenäkymästä"?
Mikä on Espoon länsimetron matkustajamäärä 2100 kun kiinteistöjä myydään rannikolla pilkkahinnalla/puretaan ja evakuointi on käynnissä 16% todennäköisyydellä Tapiolassakin?
3. Tukkien viskominen järviin nykyisessä tilanteessa (metsät kasvavat ja tuottavat) on tietysti järjetöntä, mutta jos jo kuollut metsä (2-4? lisäastetta tappaa nykyisen puuston, uusi ei heti kasva tilalle) uhkaa palaa (kuivuusjaksot pahenevat myös Suomessa) ja samalla polttaa kylät ja kaupungit, on hyvinkin järkevää myös taloudellisesti tämä estää. En keksi muutakaan keinoa kuin viskoa tukit järviin, ja kun samalla saadaan (tulevan) lain mukainen hiilen varastointivelvoite hoidettua niin homma olisi hyvinkin järkevää ja kannattavaa. Vai mikä olisi vaihtoehto?
Tilanne on valitettavasti uusi meille kaikille, prosentit ovat nyt meitä vastaan. Mutta ainahan on se häviävän pieni mahdollisuus että tiedeyhteisö on todella niin väärässä ja tietämätön kuin tälläkin palstalla jatkuvasti väitetään.
Hyvin kirjoitettu Pasi!
Hyvin kirjoitettu Pasi! Jotenkin tuntuu, että ilmastonmuutoksen ratkaisun keskiössä on itsestään selvästi nimenomaan energian säästö ja rankka panostus uusiutuvaan energiaan. Ilmastolaki ja energiansäästölaki voimaan, jotka pakottavat meidät vaihtamaan hiilettömään virtaan - mitä nopeammin, sen parempi. Lapsellisen helppoa, kunhan löytyy riittävästi tervettä järkeä ja poliittista tahtoa - niin päättäjiltä kuin kansalaisiltakin.
Nyt ei tarvita päättäjiä, jotka kertovat ettei se onnistu, koska se maksaa niin ja niin paljon, vaan päättäjiä, jotka osaavat viedä välttämättömät asiat läpi vastustuksesta huolimatta. Tässä hyvä....eikun paras teema EU-vaaleihinkin!
Siis homma
Siis homma hanskassa?
Päästöoikeuksille vaan kova hinta, fossiilisille polttoaineille lisää veroja, rakennetaan kaikki puusta, lisätään tuuli- ja aurinkoenergiaa, tehdään jatkuvasti tiukempia kansainvälisiä ilmastosopimuksia, äänestetään ja vaikutetaan poliitikkoihin, ohjataan markkinoita kestävään kehitykseen.
Ja päästöt pienenevät, elämä hidastuu, kulutus vähenee, rekat vähitellen pysähtyvät, lentokoneet jäävät kentilleen, lähi- ja kasviruoan suosio kasvaa, pyöräily ja kävely lisääntyvät, ihmisten kunto paranee. Luontoa suojellaan kun annetaan metsän kasvaa ja sitoa hiiltä.
Hienoa, kannatan!
Vain yksi ISO mutta.
Tämä kaikki kestää liian kauan, on jo kestänyt, hiiltä on jo liikaa ilmassa eivätkä päästöt lopu kuin parhaassakin tapauksessa vasta vuonna 2050 kokonaan.
Tälläkin huimalla päästövähennystahdilla ollaan hiilidioksidiekvivalenttipitoisuuden osalta vuonna 2050 luvussa 500ppm.
Tuolla luvulla mennään pikavauhtia "vaarallisen ilmastonmuutoksen" yli, pitkän päälle koko etelämanner sulaa ja ilmastonmuutos alkaa ruokkia itseään. Lopputulos on taatusti täysi katastrofi kuten Pasi ansiokkaasti edellisissä kirjoituksissaan selvitti.
Tätä raakaa todellisuutta vasten "rekat seis ja heti + tukit järveen tai mikä tahansa konsti jolla hiiltä saadaan sidottua + geosuunnittelu" olisi sittenkin paras, viimeinen hätävaihtoehto.
Pohjois-Korea on kuitenkin paratiisi verrattuna n. 90% laji- ja (ihmis)populaatiovähennykseen verrattuna, siis jos eivät sitä ydinpommiaan posauta.
Tämähän ei koske meitä onnellisia jotka onnistumme päättämään saastuttamiseen perustuvan luxuselämämme ennen vuotta 2050.
Pystymme surutta jättämään lapsemme tänne kitumaan ja keksimään miten saada muutama sata kuutiokilometriä hiiltä pois ilmakehästä sekä jäätiköt, eläimet ja kasvit jotenkin takaisin.
Alarmistit, tiedemiehet ja asiantuntijat valtaan, mielellään demokraattisesti valittuina ja diktaattorin valtuuksilla, mahdollisimman nopeasti eli heti niin lapsillamme on edes jotain toivoa.
Toki elämä jatkuu ilmastokatastrofin jälkeenkin jossain muodossa. Ehkä väestöä on niin vähän että voivat jatkaa fossiilisia polttelemalla, ehkä Linkolan malli on vallalla, tai ehkäpä nuo kaikki kestävän kehityksen päästöttömät elintavat ja huipputeknologia ovat vihdoin käytössä helteisessä Itä-Suomen saaristossa vuonna 2400.
Jyri: "Ilmastomuutoksen
Jyri: "Ilmastomuutoksen nykyinen tilanne, ilmastoherkkyys, napajäiden tilanne, "vakavan ilmastonmuutoksen raja" (1C tai 2C lämpeneminen) yms. lähtökohdat ovat kaikki muuttuneet tänä vuonna huomattavasti aiempia arviota hälyttävimmiksi."
Ihme väitteitä. Ilmastoherkkyydestä ei tänä vuonna ole julkaistu mitään ratkaisevasti uutta, vaan epävarmuus on ennallaan ja mallien arviot tulevasta lämpenemisestä hajoavat vappuhuiskan lailla aivan kuten ennenkin. Ns. konsensusarvio on edelleen kolme plus miinus 0,5 astetta.
Napajäiden tilanne (merijäät juuri nyt) on se, että etelässä jäätä on miljoona km2 normaalia enemmän, pohjoisessa hieman alle keskiarvon. Yksi jäähyllyn pala on taas kesän päätteeksi murtunut - se on arviolta 0,03 prosenttia hyllyjäätiköiden kokonaispinta-alasta.
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/global.daily.ice.area.wit...
"Ilmastonmuutoksen raja" puolestaan on edelleen sama poliitikkojen päättämä 2C nälkävuosista eli holoseenin kylmimmästä vaiheesta lukien. Sillä tiellä ei olla vielä puolivälissäkään. Tällä vuosikymmenellä lämpeneminen on pysähtynyt ja kääntynyt viime vuosina jopa laskuun.
http://www.cru.uea.ac.uk/cru/data/temperature/nhshgl.gif
Totta kai ilmastonmuutoksiin pitää varautua. Mutta (ainakin Kiinan) kansa voi kääntyä kaikkia järkeviäkin toimenpiteitä vastaan, jos heitä yritetään ohjata "kulttuurin ja elämäntapojen muutoksiin" uhkia liioittelemalla ja sulkemalla silmät tosiasioilta.
Hieno kirjoitus. Väittelin
Hieno kirjoitus.
Väittelin tässä yksi päivä kaverini kanssa, miten ilmastonmuutosta tulisi pyrkiä hillitsemään. Keskustelu syntyi kun tuli puheeksi vihreiden nuorten viimeaikainen kouluruokailuehdotus. Hän väitti, ettei minun tai hänen siirtymisensä ekologisempaan ruokavalioon auttaisi globaalisti mitään ja, että on ylioptimistista ajatella koko muun maailman rupeavan kasvissyöjiksi (tai tekevän muitakaan parempia valintoja) ilman valtiollisia pakotteita.
Yritin selittää miten juuri tuollaisen ajattelutavan takia tässä liemessä edelleen ollaan. Sitä on pakko yrittää olla ylioptimistinen tuossa suhteessa. Sitäpaitsi mitä enemmän on ekologisesti toimivia ihmisiä, sitä enemmän ihmisiä myös rupeaa ekologisiksi "koska muutkin on". Normista poikkeava haitallinen käyttäytyminen koetaan häpeällisempänä kuin vastaavalla tavalla haitallinen normin mukainen käyttäytyminen.
Yksilön panos on tarpeellinen siis varsinkin vertaispainevaikutuksen takia. Pakotteita kuten sitä kouluruokailun kasvistamista voi ja tuleekin käyttää vapaan panostuksen lisäksi, mutta sen käyttö on demokratiassa hyvin vaikeaa, jos kansalaiset eivät ole valmiita tekemään uhrauksia. Kovin nuiva on ollut vastaanotto siihen ruokauudistusehdotukseen. Kansalle on ensin uskoteltava poikkeustilan tarve ennen kuin sellaisia voidaan alkaa julistamaan.
Moni tahtoo päättäjien vähentävän päästöjä, mutta toimien osuessa kohdalle tahdotaan perääntyä. Todella tekopyhää. Yhtä tekopyhää kuin sen kaverini tapa ajatella, ettei hänen valintansa mihinkään vaikuta.
Alla mielenkiintoinen artikkeli kansalaisten vihreyteen vaikuttamisesta vertaispaineen avulla. Mm. paras tapa siinä mainitun tutkimuksen mukaan lisätä henkilön vihreyttä on sanoa, että hänen naapurinsakin on vihreä. Ajatella.
http://e360.yale.edu/content/feature.msp?id=2141
Pähkinänkuoressa: Ilmastonmuutos ratkaistaan mielestäni yksilöiden optimistisella uhrautuvaisuudella ja päättäjien nerokkaalla taktikoinnilla ja rohkeudella uhmata äänestäjien itsekkyyttä. Päättäjien on pyrittävä luomaan ilmastonmuutostaistelusta normi, jonka rikkomisesta joutuu häpeään. Samalla, kun ilmastonmuutostaistelumyönteisyys (huh ku tuli pitkä sana) lisääntyy, voidaan pakkokeinojakin lisätä.
Tuo ihmisten kroonisen
Tuo ihmisten kroonisen tarpeen omien toimien vertaamisesta toisiin kääntäminen tuohon suuntaan on kyllä mielenkiintoinen ajatus. Toistaiseksihan se vain ruokkii jopa kilpavarustelumaisesti kaikenlaisia hankintoja ym.
Se takapakin meneminen mukavuudessa on aika vaikeasti perusteltavissa kuten Pasi taisi alkuperäisessä kirjoituksessaan Linkolaa lainaten mainitakin. Tältä osin ei jää kuin teknologian kehitys jäljelle. Julkiset kulkuneuvot ovat esimerkiksi ihan kaunis ajatus mutta verrattuna yksityisautoiluun monissa tapauksissa hidasta, epäkäytännöllistä, epämukavaa ja tilanteisiin nähden jopa mahdotonta. Lisäksi tulee myös hinta vastaan. Mm VR hinnat ovat jotain aivan järjetöntä ja siinä missä 300km matka edestakaisin maksaa modernilla dieselillä 35 euroa saa siitä junassa maksaa kolminkertaisesti. Melkoista hyväntekeväisyyttä. Lisäksi samassa kyydissä menee tarvittaessa vaikka koko perhe joka taas junassa maksaisi taas moninkertaisesti lisää.
Kehityskulkujen osalta toivoisin järkevyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Suomessa on nähty kohtuullista monta surullisenkuuluisaa tapausta jossa kuluttajia on ohjattu johonkin suuntaan, sitten vedetty matto alta ja siirrytty johonkin muuhun. Mm ajoneuvotekniikassa sopivilla porkkanoilla voisi olla varsin positiivinen vaikutus ainaisen kepin ja p*skan pakkosyöttämisen sijaan.
Joku on varmaankin tutustunut syvällisemmin esimerkiksi tuohon ST1 tarjoamaan RE85 polttoaineeseen mutta uutisoinnin perusteella tuote tuntuisi varsin järkevälle vaikka ne päästövähennykset ovatkin periaatteessa laskennallisia. No aine ainakin on kierrätysmateriaalista ja kotimaista tuotantoa joten vähentää ainakin riippuvuutta tuontienergiasta. Lisäksi ainakin ST1 mukaan myös logistiikkakulut on pyritty minimoimaan ja tuotantolaitosten kanssa on hyödynnetty ympäröivää infraa tukevana toimintana.
Nyt jos tuohon kuvioon saisi sopivia pienyrittäjiä ja konvertoijia ja valtiovallalta sopivan porkkanan sekä riittävän laajan huoltoasemaverkoston riittävällä tuotannolla (joka taitaa ainakin jäädä kyseenalaiseksi jos mainstream ratkaisusta puhutaan) voisi kotimainen yksityisautoilun päästö lähteä melko roimaankin laskuun. Laskennallisesti konvertoimalla koko kanta RE85 kulkeviksi päästäisiin 80% pienempiin CO2 päästöihin eli kohtuullisen rajukin tavoite aina vuoteen 2050 olisi saavutettu.
Ja mikä olennaista muutos olisi mahdollista tehdä kohtuullisen suurelle osalle nykykalustosta ja sopivalla porkkanalla se olisi jopa suhteellisen edullinen muutos. Käsittääkseni suuremmasta kulutuksesta huolimatta RE85 on hinnaltaan niin edullinen että se muodostaisi win-win tilanteen myös kuluttajan kukkarolle niiden päästöjen lisäksi.
Tällä hetkellähän jo vuoden 2020 20% leikkaustavoite viittasi jonkun uutisen mukaan 200000 vähäpäästöisen uuden auton vuosittaiseen myyntiin aina tuohon vuoteen mennessä. Vaikka laskettaisiin automyynnin osalta 2000-luvun ns hyvistä vuosista ei päästä lähellekään tuota 200000 autoa edes kokonaismyynnistä. Lisäksi kaikkien tulisi olla vähäpäästöisiä. Tältä osin tuota ajatusta voi pitää melkolailla hakuammuntana.
Onko Ylen tehtävä pitää
Onko Ylen tehtävä pitää yllä vaaliehdokkaiden blogeja? Varmaan Petri Sarvamaa ja Johanna Korhonenkin mielellään käyttäisivät Yleisradion arvovaltaa omaksi hyödykseen.
Hyi Pasi kun halveksit
Hyi Pasi kun halveksit kansalaismielipidettä! (Atte Korhola Hesarissa 18.4.). No vitsit sikseen.
On se hienoa kun herra ympäristönmuutoksen professori on peräti "syvästi huolissaan muutoksista merissä jne". Minä olinkin jo hetken huolissani, onko hän ollenkaan huolissaan mistään muusta kuin liioittelusta ilmastonmuutoksessa (hesari 2.4.09). Ilmastoasioiden "tiedottajana" herra Korhola on ehdottomasti huonoin, mihin olen törmännyt. Yhdessä kirjoituksessa hän vähättelee koko asiaa, toisessa kirjoituksessa hän on taas "syvästi huolissaan". Olisi todella mielenkiintoista tietää, mitä mieltä hän lopulta on.
Lopuksi ehkä mielenkiintoisin osa mielipiteestä. Korholan sanoin: "Liiallinen paniikki johtaa helposti hätiköityihin ja tehottomiin ratkaisuihin, joista meillä alkaa olla jo liikaa esimerkkejä ilmastonmuutoksen torjunnan puolella." Olen pelkkänä korvana.
Oletko Petteri varma ettei
Oletko Petteri varma ettei ilmastonmuutoksen torjunnan puolella ole tehty hätiköityjä ja tehottomia ratkaisuja?
En ole varma. Siksi olenkin
En ole varma. Siksi olenkin pelkkänä korvana.
No niin, siinä sitä taas
No niin, siinä sitä taas ollaan:
"Ilmastonmuutos saa yhä harvemman suomalaisen toimimaan" (yle.fi 19.4.)
Missähän määrin Korholoiden, Winterhaltereiden ja muiden hyssyttelijöiden ja hämmentäjien yleisönosasto- ja blogikirjoitukset ovat syynä tähänkin galluptulokseen? Vai osaavatko kansalaiset tyynnytellä ihan itse itseään ilman sivustatukea "arvovaltaisilta" tahoilta? Saa varastaa tutkimus- tai juttuidean. MOT asialle kerrankin asiallisen ympäristöasian puolesta.
Minua on jo jonkin aikaa
Minua on jo jonkin aikaa hämmentänyt pariskunta Atte Korhola - Eija-Riitta Korhola. Miksi he viestivät kannoista ilmastonmuutokseen niin ristiriitaisesti? Poliitikko Korholan tapauksessa kysymys voi olla osittain tietenkin äänestäjien kosiskelusta eli pyllistelystä vähän joka suuntaan. Professori Korholan tapaus on sen sijaan kummallisempi. Yksi selittävä tekijä voisi olla se, että Korholan yliopistoaikainen luonnonmaantieteen opettaja, silloinen apulaisprofessori Matti Seppälä oli jokunen vuosi sitten näkyvä ilmastonlämpenemisskeptikko ja on saattanut vaikuttaa myös Korholan ajatuksiin asiassa. Kun sitten on kerran ottanut vastustavan kannan, voi olla vaikeaa - varsinkin professorin korkealta tuolilta- myöntää olleensa pahasti väärässä. On ehkä helpompi kätkeytyä "tutkijan kriittisyyden" ja "tieteellisen varmuuden" kaapujen taakse ja ikään kuin siten selittää aikaisempi kriittinen kanta. Samalla voi liukua pikku hiljaa alan tutkijoiden valtavirran käsitysten puolelle. Jos kysymys on tällaisesta kaapista ulos tulosta, toivoisi, etä se tapahtuisi hieman nopeammin ja vähemmin "mielipidevaurioin" kuin mitä tällä hetkellä tapahtuu.
Valtavirran mielipiteiden
Valtavirran mielipiteiden kanssa voisi vallitsevassa säätilassa olla yksi potentiaalinen selitys.
Eihän tuo tieteellinen viesti ilmastonmuutoksesta niin kovin selkeä ole. Ihminen vaikuttaa ilmastoon, ok, paljonko?
Esitykset ilmastoherkkyydestä liikkuvat 0,6 ja 6 asteen välillä siinä missä virallinen IPCC kanta viimeisessä raportissa on noin puolivälissä 3 astetta. IL johtaja ilmoittaa auringon vaikutukseksi 10% (korkeintaan?), saman firman tutkija aiheen ympärillä mainitsi muutama päivä sitten haastattelussa "viidenneksen". Jokin aika sitten Suomessa kokoustaneet aurinkotutkijat puhuivat jopa 50% vaikutuksesta.
Suuri maa suuret toleranssit?
Poliittisesti asia on nuijittu kohtuullisen selväksi mutta se on sitten politiikkaa se. Toinen juttu mikä julkiseen mielipiteeseen vaikuttavista seikoista olisi mielenkiintoista tietää on kiihtyvien kauhukuvien vaikutus. Eli ollaanko jo menty sille asteelle mistä mm Metoffice mainitsi: kauhuskenaarioilla saatu aikaan tilanne jossa väki ajattelee että löysät on jo lahkeessa, mitä tässä säästelemään, mennään sitten tyylillä.
Oletko Pasi muuten
Oletko Pasi muuten tutustunut tähän Nasan tutkimukseen:
http://www.theregister.co.uk/2009/04/09/arctic_aerosols_goddard_institut...
Esittäisin sinule Jackass
Esittäisin sinule Jackass vastakysymyksen vaikket kysymystä minulle heittänytkään: mitä johtopäätöksiä sinä ko. jutusta teet ja mitä ajatuksia sinulle jutusta tulee?
ps. eikö olisi jo aika tulla nimimerkin takaa juttelemaan kuin ihminen ihmiselle?
Petteri kaipasi esimerkkejä
Petteri kaipasi esimerkkejä hätiköidyistä ja tehottomista ratkaisuista. Tässä alkuun: nykyisen hallituksen linjalla Suomi rakentaa kymmenessä vuodessa pari kolme uutta ydinvoimalaa ja ehkä kymmenkertaistaa maan tuulivoimakapsiteetin; molemmat toteutetaan rannikon asukkaiden vastalauseista piittaamatta ja tämän vuosikymmenen tekniikalla, koska tilauksilla alkaa olla kiire. Valaisimiin vaihdetaan ns. energiansäästölamput, jotka ovat hehkulamppuja pimeämpiä ja kalliimpia ja sisältävät elohopeaa. Henkilöautoliikenne siirtyy diesel-vetoiseksi, joten saamme kaupunki-ilmaan lisää pienhiukkasia. Maailmalla aiheutetaan ruokakriisejä ottamalla maatalousmaata biopolttoaineiden tuotantoon. Sademetsiä hakataan tuottavien ilmastonmuutosplantaasien tieltä.
Petteri, Mielenkiintoinen
Petteri,
Mielenkiintoinen juttu mutta tottakai tuosta pitäisi lukea enemmän. Valitettavasti monien tutkimusten osalta julkisuuteen lipeää vain abstrakti, joissain tapauksissa ei sitäkään.
Oletuksella että tutkimus on tehty asianmukaisesti johtopäätöksenä tällä rajallisella määrällä dataa on se että dataa on rajallisesti. Kuten tuohon aikaisempaan viestiini jo joitain ihan kotimaisten asiantuntijoidenkin välillä esiintyviä toleranssieroja mainitsinkin tämä on taas yksi lisää.
Onko auringon vaikutus 10% vai 50% jo esiintyneestä lämpenemisestä on aika merkittävä juttu. Samoin on se onko ilmastoherkkyys asteen vai kuusi. Se on selvää että tällä foorumilla kallistutaan ensin viralliseen IPCC kantaan ja tämän jälkeen, jos mahdollista, vielä pahempiin kuten esilletuotu Hansen & co 6 asteen arvio.
Ei näistä mistään voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen että dataa on liian vähän. Mikä osuus auringolla, mikä "toipumisella" pienestä jääkaudesta, mikä luonnon sykleillä, mikä ihmisen päästöillä, mikä mainitun tutkimuksen mukaisilla hiukkasilla jne jne. Valistuneiden arvauksien lisäksi ei ole mitään millä perustella mitään näistä kannoista faktaksi. No aivan karuimmat ilmastoherkkyysskenaariot menevät äkkiä ristiriitaan lämpötilakehityksen kanssa ellei sitten keksitä kaveriksi jotain poikkeuksellista negatiivista palautetta joka olisi pitänyt asian toistaiseksi kurissa. Käytännössä mallien palautteet taitaa kuitenkin olla pääpiirteittäin positiivisia.
Mitä nimimerkkiin tulee kysyisin: mitä väliä asialla on?
Voin kirjoittaa tuohon nimimerkkiin vaikka "Pertti Paasio" tai jotain muuta hauskaa mutta onko sinulla sen kummemmin kuin minullakaan keinoja verifioida kuka keskustelee?
Lisäksi tässä kai keskustellaan asioista, ei keskustelijoista joten sikäli nimimerkkiin tarttuminen lipsuu aiheesta.
Noki vai CO2 - eli esimerkki
Noki vai CO2 - eli esimerkki ympäristötiedottamisen vaikeudesta?
Vaikkei kysymystä minulle heitettykään, heitän omat kommenttini ko. artikkeliin. Ensinnäkin olen lukenut jostain (ettei ollut ihan AR4:ssä?), että noen vaikutus voi olla globaalisti (?) jopa yhtä suuri kuin CO2:n. Eli asiaa on tutkittu ja tutkitaan. Hyvä juttu ja myös ensimmäisiä ehkä positiivisia uutisia ilmastoasiassa (varsinkin jos nokipäästöjä voidaan vähentää tehokkaasti ja estää jopa pohjoisten jäiden sulaminen). Toisaalta Jackassin antama linkki tälle nettisivulle antoi mahdollisuuden pohtia niin tavallista ongelmaa ympäristötiedottamisessa. Siis asiaan.
Theregister.co.uk sivustolla viitattiin ilmastotutkija Drew Shindellin (NASA Goddard Institute for Space Studies) tutkimukseen, jonka alustava johtopäätös oli, että noki olisi suurelta osin (ehkä jopa 45%:n osuudelta?) arktisella alueella havaitun lämpötilan nousun takana - hiildioksidin ja muiden tekijöiden ohella. Tutkimus jatkuu ja paljon on vielä selvitettävää, toteaa tutkimuksen tekijä.
NASA:n kotisivulta:
Climate scientist Drew Shindell of the NASA Goddard Institute for Space Studies
"Right now, in the mid-latitudes of the Northern Hemisphere and in the Arctic, the impact of aerosols is just as strong as that of the greenhouse gases."
"It appears that aerosols have quite a powerful effect on climate, but there's still a lot more that we need to sort out," said Shindell.
Jotenkin NASA:n tiedote on sitten saanut erilaisen sävyn Theregister.co.uk-sivustolla, heti otsikosta alkaen.
NASA: Clean-air regs, not CO2, are melting the ice cap
Acid-rain countermeasures could drown London
Popularisoitu uutinen antaa ymmärtää, että Arktisen alueen lämpeneminen ei johdukaan (yhtään) hiilidioksidista, vaan siitä, että ilma on puhdistunut ja happamoittavat sateet ovat vähentyneet.
"New research from NASA suggests that the Arctic warming trend seen in recent decades has indeed resulted from human activities: but not, as is widely assumed at present, those leading to carbon dioxide emissions. Rather, Arctic warming has been caused in large part by laws introduced to improve air quality and fight acid rain."
No jälkimmäinen on asia on hyvin tiedossa, mutta nyt putosin kärryiltä. Kun jutun pointti oli siinä, että noki kerran lämmittää, miten ilman puhdistuminen noesta voisi sitten lämmittää (ei, kyse olikin ilmeisesti vain siitä, että rikki- yms. hiukkaset poistuivat ilmasta viilentämästä - mikä tiedettiinkin jo ennestään). No selkeydestä viis, kunhan juttu on tuntuu hämmästyttävältä.
Siis likaista kiinalaista hiiltä pelastamaan maapallo…(ähäkutti viherpipertäjät!)
"Dirty Chinese coal to save us all?"
Tässä tosin unohtui NASA:n huoli hiilidioksin pitkäaikaisvaikutuksesta - aerosolit kun ovat varsin lyhytikäisiä viilentäjiä verrattuna CO2:n pitkäaikaiseen lämmittävään vaikutukseen.
"Aerosols tend to be quite-short lived, residing in the atmosphere for just a few days or weeks. Greenhouses gases, by contrast, can persist for hundreds of years. Atmospheric chemists theorize that the climate system may be more responsive to changes in aerosol levels over the next few decades than to changes in greenhouse gas levels, which will have the more powerful effect in coming centuries."
Eli nokea vähentämään, ilmoittaa NASA.
Siinä missä NASA:n tiedote korosti myös hiilidioksidin osuutta, popularisoitu uutinen keilaa CO2:n marginaliin. Ja vieläpä niin, että huutia saavat vihreät ajatukset uusiutuvasta energiasta.
"The goal of simply cutting CO2 emissions by any means possible might have to be reconsidered somewhat: Shindell's research, backed by other recent studies, suggests that it might be a lot more cost-effective to tackle emissions of black-carbon aerosols. Filtering soot from exhausts would be hugely easier than capturing and sequestering CO2, building a fully wind/electric Blighty or other ambitious eco-schemes."
Populaariuutinen hehkuttelee vielä tositeevee(tai vee)mäisesti mahdollisella työpaikkakiusaamisella, kun CO2-keisari Hansen pistää alaisensa ruotuun….
Meanwhile Dr Shindell's position at NASA's Goddard Institute in New York must now be a potentially stressful one. His boss, Dr James Hansen, is more or less the father of the carbon-driven global warming menace. He won't be pleased at the suggestion that carbon emissions may not be such an overriding concern after all. Dr Hansen has even gone so far as to travel to the UK, to add his weight to protests against the Kingsnorth coal plant.
Johtopäätöksiä? Ympäristötiedottaminen on joko vaikeaa (ei vaan osata) tai sitten helppoa (eli helppo muokata raflaavia juttuja, kunhan oikaisee sopivissa paikoissa).
On sillä ainakin minulle
On sillä ainakin minulle merkitystä, kenen kanssa minä keskustelen. Palaan kohta asiaan.
Olen tuosta uutisoinnista
Olen tuosta uutisoinnista ihan samaa mieltä. Asia ilmaistaan tietoisesti puoltamaan jotain kantaa asioista. Esimerkkejä on lukemattomia, ilmastoasioihin liittyen sekä tietenkin paljon muiltakin aloilta.
Tältä osin en ole itse kovin helposti tekemässä rajuja johtopäätöksiä raflaavasta otsikosta mikä taas näkyy olevan mainstream keskusteluissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Suuntaan ja toiseen.
Tuo mainittu hiilidioksidin pitkäaikainen vaikutus on tietysti iso kysymys mutta paljonko se sitten loppupeleissä on. Stabiilissa järjestelmässä ilmastoherkkyytenä reilun asteen määrättyyn (saturaatio) pisteeseen saakka. Palautekytkennät, luonnon omat kierrot ja vaikuttimet, muut päästöt (kuten hiili- ja pienhiukkaset) jne jne. Case wide open. Tieteellisesti. Se on kuitenkin positiivista ettei lähdetä pistämään kirjaa kiinni ja toteamaan että homma on taputeltu vaan asioita tutkitaan edelleen.
Mitä päästövähennyksiin tulee monissa toimissa on paljonkin järkeä riippumatta vaikutuksesta ilmastoon. Kuten tuo jo mainitsemani ST1 RE85 joka ainakin uutisoidun perusteella vaikuttaa toimivalle.
Sitä vain pidän harmittavana että nyt kuluttajia hehkutetaan ostamaan etanoliautoja uutena siinä missä tekniikkaa voisi maltillisilla konversiotöillä käyttää myös nykyisessä kalustossa. Bensan kanssa sama tankki, sama polttoaineensyöttöjärjestelmä jne. Siis oletuksella että ketju on etanolinkestävää mutta pointti siis siinä että etanolin kestävän ketjun läpi voidaan ajaa myös bensaa. Lisäksi muutokset moottorinohjaukseen että seos on sopiva. Saab mainostaa televisiossa jo omia etanolimallejaan 20-30hv pirteämmiksi kuin bensiinillä. Mikä ettei.
Sopiva kannustin ja autoasentamot mukaan konversiohommiin, asemia riittävän tiheään että huolto pelaa ja menoksi. Ainakin laskennallisesti päästöt vähenee ja sopivalla porkkanalla (edullinen polttoaine + konversiotuki vaikkapa) tilanne olisi kuluttaja-ympäristö aspekteista win-win tilanne. Minua ainakin kiinnostaisi, harrastepelilläkin pääsisi reilusti alle Priuksen lukemiin.
Ilmastokeskustelua
Ilmastokeskustelua nimimerkillä vai ilman?
Ensinnäkin jokaisella on tietysti oikeus käydä keskustelua nimimerkin suojissa. Syitä voi vain pohtia, miksi joku niin tekee. Näitä voivat olla esimerkiksi seuraavat:
1. Halu välttää pomon tai muiden vahvojen lähipiirin persoonien vaikutuksen itseen (mitä se niille kuuluu, mitä ajattelen vapaa-ajalla)(voisi tulla jopa potkut…)
2. Halu välttää mahdollisten hullujen häirikköjen mahdolliset yhteydenotot (They gonna get you out there…)
3. Halu laukoa hulluja tai epäkypsiä heittoja ilman, että tulee arvioiduksi hulluksi tai epäkypsäksi tosielämässä ("hän rokkia rakastaa ja öisiä katuja…"). Epäkypsän heiton jälkeen voi paeta todelliseen egoon ilman, että joutuu ottaman vastuuta heitoistaan.
4. Pelko siitä, että tulee laukoneeksi jotakin tyhmää ja jää siitä kiinni…tosielämässä.
Tässä nyt muutamia mahdollisuuksia nimimerkin käytölle ja oikean nimen välttämiselle.
Miksi sitten olisi hyvä käyttää oikeaa nimeä ilmastokeskustelussa? Tässä perusteluja sille:
1. Näin tärkeässä asiassa on olemassa moraalinen vastuu mielipiteistä ja tietojen levittämisessä. Sanoilla ja mielipiteillä on merkitystä blogeissakin. Näitä lukevat monet ja keskustelu vaikuttaa meidän kollektiiviseen käsitykseen asiasta. Kun esiintyy rehdisti omalla nimellään, ottaa omista sanoistaan paremmin myös moraalisen vastuun.
2. Kun kirjoittaa omalla nimellään, on tarkempi faktojen kanssa. Ei kannata heittää mitä tahansa, sillä heitoista voi joutua keskustelemaan muiden kanssa - ihan oikeasti. Sanasta miestä…
3. Kun kirjoittaa omalla nimellään saa enemmän keskustelua aikaiseksi omassa lähipiirissään ja/tai saa uusia tuttavuuksia, joiden kanssa voi oppia uutta. Jos piiloutuu nimimerkin taakse, ei saa niin paljon palautetta - eikä siksi opi niin paljon.
4. On vastakeskustelijan kannalta mukavampaa kun tietää, että kysymyksessä ei ole "Jack Daniels Ass Nettipolista", vaan esimerkiksi Erkki Virtanen Ikaalisista (keksitty henkilö). Ehkä voitaisi joskus tavata ja ottaa paukku Jack Danielsia ja jutella lisää….
Onkohan se Aurinkotuuli muuten jo tullut ulos kaapista? Muistaakseni siitä oli viitettä eräässä blogissa jokin aika sitten.
Lisää samantyyppistä
Lisää samantyyppistä juttua kuin tuo hiiliasia:
http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/bensiinin-lyijy-...
Onko tuo vuodatus nyt
Onko tuo vuodatus nyt epäsuora viittaus siihen että allekirjoittanut kirjoittaa puutaheinää nimimerkin suojista?
Kai sen niinkin voi tulkita. Mieluummin keskustelisin asioista asioina. Aurinkotuulen tilanteesta en tiedä. Hänen kanssaan olisi kyllä mielenkiintoista keskustella. Ainakin HS Ilmastoblogin perusteella hän vaikutti olevan varsin hyvin kartalla asioista.
Suomessa esiintyy myös nimimerkkejä jotka eivät halua tulla ulos kaapista työnsä vuoksi. Yksi heistä on ClimateAuditissa ja erinäisillä kotimaisilla foorumeilla kirjoittava myöskin hyvin kartalla oleva henkilö JeanS.
Tuohon nimimerkkiasiaan
Tuohon nimimerkkiasiaan (luvassa liuta asioita, joiden tulisi olla itsestäänselvyyksiä):
Nimimerkillä kirjoittaminen kuuluu netin kulttuuriin ja se on useimmille vain käsitys siitä miten netissä esiinnytään tai harmiton tottumus. Toisen syyttäminen pelkuruudesta pelkästään nimimerkin käyttöön vedoten on raukkamaista ja henkilöön kohdistuva argumentointivirhe.
Toki nimimerkki on joillekin myös tapa hakea anonymiteettia. Henkilö voi haluta, että vain tietyt ihmiset saavat tietää mitä jostain asiasta ajattelee. Netissä kun sanotut jutut jäävät leijumaan kaikkien nähtäviksi toisinkuin niissä "mies miehelle"-tyylisissä oikean elämän keskusteluissa vain se toinen henkilö saa tietää mitä sanot. On paljon anonyyminpaa puhua oikeassa elämässä omalla nimellään kuin netissä, koska kuulijoita on noin 1000 kertaa vähemmän (riippuen sivuston suosiosta). Minua ei oman nimen käyttö haittaa ja voin sen vaikka tässä kertoakin (Atte Nieminen, Vantaalta. Äitille terkkuja) ja käytänkin nimimerkkiä lähinnä, koska se on kiva tapa. Niistä jotka minut tuntevat, tuntevat suurin osa nimimerkkinikin ja muita oikea nimeni ei pitäisi kauheasti kiinnostaa netissä. Tuttavuuden hieromisen taas voi aloittaa myös mysteerisen nimimerkin kanssa.
Se on tietenkin tuomittavaa, jos joku hakee nimimerkistä suojaa voidakseen sanoa asioita, joita ei päin kasvoja kehtaisi sanoa. Netiketti pitää olla hallussa myös nimimerkillä kirjoittaessa.
Oikean nimen käyttö on kuitenkin joissain tapauksissa netissä suosittavaa. Esimerkiksi, jos kirjoittaja on jonkinlainen julkisuudenhenkilö/nimekäs asiantuntija. Tällöin lukija voi vaikkapa halutessaan googlettaa mikä tyyppi tämä oikein on. Mutta ei minua ainakaan kauheasti kiinnosta tietää mikä vaikkapa Jackassin oikea nimi on. Oletan, että hän on tavallinen pulliainen kuin minäkin.
Mitäs jos siis vain kommentoidaan vain niitä toisen väittämiä? Varsinkin kun täällä voi halutessaan kirjoittaa millä nimellä tahansa niin menee pohja koko hommalta.
Jackass kirjoitti: Onko tuo
Jackass kirjoitti:
Onko tuo vuodatus nyt epäsuora viittaus siihen että allekirjoittanut kirjoittaa puutaheinää nimimerkin suojista?
On ja ei. Minusta sinä esität asioita sinänsä asiallisesti. Tosin minusta tuntuu, että sinä olet vähän hukassa noiden epäilyjesi kanssa. On olemassa oikeita tieteellisiä lähteitä, joihin voisit tutustua ja oppia lisää. Mallien epävarmuuksista puhuminen kun ei niitä malleja oikeasti ymmärrä, on turhaa hämmentämistä - itsensä ja muiden. Ehkä jos kirjoittaisit omana itsenäsi, olisit hieman nöyrempi tuon kritiikin kanssa (eli kritisoisit lähinnä vain sitä, mitä oikeasti ymmärrät). Mistä sitä paitsi tiedät, että Aurinkotuuli oli "kartalla"? ...ja myönnän heti tässä, että itsekin tiedän kovin vähän tästä monimutkaisesta asiakokonaisuudesta, vaikka yliopistosta voisin saada jo vähintään cumun verran kuitattua...
Minä ainakin luotan tutkimuksen valtavirran johtopäätöksiin - ainakin niin kauan kunnes toisin todistetaan. Luottaisit sinäkin.
Miksi niin moni tuntuu ottavan tosissaan skeptiset väitteet koskien ilmastonmuutosta? En minäkään usko, että ilmastonmuutosasia on loppuun asti selvitetty, mutta minulle riittää tällä hetkellä, että pahalta näyttää ja että sille on tehtävä jotakin. Syynä omaan asennoitumiseen lienee se, että olen toiminut pitkään ympäristöalalla ja siellä on tapana ottaa ympäristöasiat tosissaan. Ei tämä mikään blogiväittelykilpailu ole, vaan totisinta totta.
Olen ainakin pyrkinyt
Olen ainakin pyrkinyt parhaani mukaan pitämään erillään itse tieteellisestä osuudesta puhumisen ja vastaavasti toimet ja asian ympärillä pyörivät toimet. En tiedä miten hyvin olen onnistunut.
Monien järkevien toimien kannalla olen riippumatta siitä mikä ihmisen rooli ilmastoon kasvihuonepäästöjen kautta on. Mukana on kuitenkin varsin yleishyödyllisiä asioita joiden kautta vähenee monet tunnetut päästöt ja samalla saadaan mm energiatehokkuutta ja -omavaraisuutta aikaan.
Tieteelliseltä puolelta olen tuonut esille monia ihan yleisessä tiedossa olevia asioita. Jos vaikkapa veden palautekytkentä ja pilvien vaikutus epäilyttää voi asiasta lukea vaikkapa mallien tekijöiltä real climatesta tai kuunnella haastatteluja. Tässä yksi:
http://areena.yle.fi/toista?id=2109594
Ilmatieteenlaitoksen tutkija mainitsee aiheesta. Tässä on se mainitsemani "viidennes" nyt mainittu siinä missä laitoksen johtaja Taalas puhuu 10% ja osa aurinkotutkijoista jopa 50% osuudesta. Kohtuullisen suoraselkäisesti tässäkin yhteydessä tunnustetaan tiedon rajallisuus.
Olen pyrkinyt tutustumaan asioihin mahdollisimman objektiivisesta suunnasta ja käytännön lopputulema on toistaiseksi ollut se että herää enemmän kysymyksiä kuin nykytiede ainakaan lukemani perusteella pystyy käytännössä vastaamaan.
Tämän suuntaisen kuvan antaa myös kotimaiset asiantuntijat mm tuon ja monien muiden haastattelujen kautta joten en ole varmaan ihan ulallakaan asiassa. Luulisi kuitenkin että mm IL ja HY tutkijoilla on aikalailla data hallussa.
Ihminen vaikuttaa ilmaston lämpötilaan. Ok. Kysymys kuuluu paljonko? Aurinko, luonnon omat syklit, jo linkitetyt lyijy ja hiilipäästöt, ihmisen päästöt, monet seikat jotka eivät ole vielä edes tiedossa, mikä on minkin osuus?
Mittausteknisesti minua kiinnostaisi tietää mikä vertailukohta tuo esiteollinen aika on. Onko se jotenkin määritelty "ideaaliseksi" elinolosuhteiltaan?
Metlan tekemiä lustotutkimuksia Suomen lapista on jo tullut mainittua. Tässä painos Ruotsista:
http://people.su.se/~hgrud/documents/Fennoscandian%20summers%20500-2004....
Yksi mielenkiintoinen trendi on myös Tornio-joen kevät Suomessa josta on pidetty kirjaa vuodesta 1693:
http://maps.grida.no/go/graphic/trends-in-the-ice-breaking-date-in-the-t...
Onko tuo käytössä oleva reilun 100 vuoden trendi sitten riittävä ottaen huomioon aikaskaalat?
Mainitsit skeptisten väitteiden tosissaan ottamisen. Mielestäni tätä esiintyy molempiin suuntiin. Raflaava otsikko ja mainstream keskustelu jossain hulabaloo-palstalla menee melkoiseksi apinoinniksi. Pahoittelen hieman ala-arvoista nimitystä mutta ehkä se kuvaa tilannetta parhaiten.
Ja loppuun haluan edelleen korostaa ettei minulla järkeviä toimia vastaan ole mitään. Ei vaikka ne toimisivat "varmuuden vuoksi" periaatteella. Kunhan ne ovat järkeviä. Uskoisin sinun ympäristöalalla työskennelleenä ymmärtävän hyvin myös vauhtisokeudessa tehtyjen hätiköityjen päätösten vaikutukset. En usko että maailma pelastuu hakkaamalla sademetsät biopolttoaineeksi. Näin esimerkkinä.
Aurinkotuulen kirjoituksista
Aurinkotuulen kirjoituksista jäi kuva että ainakin AR4 on varsin tuttu, samoin aikaisemmat raportit ja paljonhan hänen kirjoituksistaan perustui juuri mallien virhemarginaalien kommentointiin. Tosin hän taisi nimenomaan kritisoida sitä kun marginaaleja ei ole ja tiedusteli sitä muilta kommentoijilta mistä kohtaa ne raportista löytyvät.
Käytettävissä olevaan dataan suhteutettuna se marginaalien matemaattinen määrittely onkin aika kinkkinen juttu.
Pasin blogi on nyt tauolla
Pasin blogi on nyt tauolla 8.6. saakka. Käytännössä se tarkoittaa sitä että Pasi ei kirjoita uusia päivityksiä eikä edes osallistu keskusteluun tämän vaalikaranteenin aikana joka alkoi siis 17.4. kun ehdokkuus julkistettiin. Keskustelumahdollisuus muille toki säilyy täällä.
Lustotutkimukset ovat
Lustotutkimukset ovat jotenkin niin käsinkosketeltavan konkreettisia meille suomalaisille. Kun on lämmintä, kasvavat puut enemmän, mikä näkyy leveämpinä vuosikasvuina, hyvin selkeää! Tämä johtaa kuitenkin kysymykseen, johon te viisaammat toivon mukaan osaatte vastata. Oletetaan että hiilidioxidin lisääntyminen johtaa maailmanlaajuisesti lämpötilan nousuun. Parempien kasvuolosuhteiden vuoksi hiiltä varastoituu noihin puiden leveämpiin lustoihin, eikä vain puihin vaan myös kaikkialle muualle luonnossa. Maallikkona veikkaisin että vesistöt, järvet ja meret, varastoisivat valtaisat määrät hiiltä. Jäätiköiden mahdollisen sulamisen myötä veden alla oleva osuus maapallon pinta-alasta kasvaisi, mikä lisäisi entistä enemmän hiilen sitoutumista kasveihin.
Kauanko kestäisi, että hiilidioxidin määrä taas putoaisi ja sen myötä lämpötila kääntyisi laskuun? Vai onko tässä ajatusketjussa suuriakin puutteita (onneksi täällä voi käyttää nimimerkkiä)?
Matille vastaukseksi, että
Matille vastaukseksi, että kirjoitin hieman epätarkasti, se tarkasti kirjoittaminen vie tilaa niin tuhottomasti ja pikkuasioista voi silti aina saivarrella.
Siis parina viime vuonna ilmastonmuutoksen etenemisen nopeus on yllättänyt monet tutkijat ja mm. IPCC on tämän "tunnustanut", suurelle yleisölle tästä on uutisoitu merkittävässä määrin vasta tänä vuonna.
Se että navoilla on nyt jäätä aika paljon (tosin pohjoisen merijään tilavuus on nyt noin 30% muutaman vuosikymmenen takaisesta) on tietysti kivaa ja tosiasia, mutta monet tutkijat eivät ole kovin vakuuttuneita näin hyvä tilanne vielä pitkään jatkuu, tästähän on kyse.
Mielestäni mm. Pasin jotkin kannat olivat (eivät ole enää) "vuodelta 2007" joita olen täälläkin kritisoinut.
Onnea Pasille
Onnea Pasille vaalikampanjaan, on miehen teko yrittää vaikuttaa ja ehkäistä meitä kaikkia uhkaava katastrofi.
Meppi voi vaikuttaa muihin meppeihin oikeaa ja ajantasaista tietoa levittämällä, sen Pasi varmasti osaa.
Toivon kuitenkin että otat pääteemaksi tiedottamisen suurelle yleisölle.
Ilmaston muuttumisen vaikutukset normaaliin elämään kiinnostavat kaikkia.
Kovaa viestiä voi pehmentää puhumalla todennäköisyyksistä, antaa asiantuntijana todennäköisyys myös skeptikkojen teorioille ja korostaa että pahimpien skenaarioiden todennäköisyys on aina alle 100%. Jokainen ymmärtää että jos jotain vakavaa on tapahtumassa edes 20% todennäköisyydellä siihen on varauduttava vakavasti ja riskiä on pienennettävä.
Aika monet meistä kun eivät mihinkään yhteen tulevaisuudenkuvaan usko. Todennäköisyysprosentteja voi jälkeenpäin aika joustavasti muutella kun uutta tietoa tulee. Tulevaisuuden ennustamisessa on aina omat pikku riskinsä, joilta ei ilmastokeskustelussa voine kokonaan välttyä.
Käsittämätöntä että
Käsittämätöntä että uusiutuva ja päästötön välille vedetään yhtäläisyysmerkki. Aivan absurdia ja luonnolle äärimmäisen tuhoisaa. Polttaako Pasi ja muut "vihreät" Amazonian ensiksi vai onko parempi jatkaa Kaakkois-Aasian niittämistä?
Surullista, todella surullista.
Ettekö te todellakaan tajua että elävän polttaminen tekee yhtä paljon tai enemmän hiilidioksidia kuin fossiilisten polttaminen ja lisäksi tuhoutuu valtavia määriä elinympäristöjä??
Herätkää nyt, tämä on sairasta, surullista, ei pysty käsittämään että "vihreä" liike on näin itsekäs että on valmis tuhoamaan planeetan omien valtapyrkimysten hyväksi.
Kamalaa.
I used to produce food; soy
I used to produce food; soy beans, bananas and had some cattle, now all the land is converted into biofuel production! Sure people are hungry and food price is going up and they cut down forest elsewhere to produce food.. Rainforests are shrinking but I have heard the Europeans feel very good about this biofuel. And that's the most important thing for the nature and this planet. Sure you can get lots of fuel without touching the forest from underground oil sources but they tell me slash and burn is ecological! You know the rainforest is a terrible CO2 emission junkyard, cutting that horrible CO2 breath and turning it into a biofuel farm will turn it into a CO2 sucking earth saving eco machine. Neat huh? I salute the european union! Thank you! Where I can donate money to to the green party of Finland? I have lots of $$$$$ now from Neste Oil company!!
Let's turn this freakin hostile forest into neat oil producing fields, when the soil washes away, we move on and make more $$$$$$$!
My car runs on biodiesel now, the Co2 from the tailpipe is same as with the oil, but since the wastefull rainforest has been turned into a biofuel farm, our planet is safe!
Thanks Brazilian farmer,
Thanks Brazilian farmer, only way to keep gasoline cheap and my engines working is to produce biofuels. Imagine without biofuels oil would become increasingly expensive. Then us all would *really* have to cut using it and find true alternatives. Now we can keep our good old ways, brilliant! The other "uusiutuva energia" are just peanuts for green politicians to play with, it's funny really.
Imagine if there were no greens. We would start using electric cars. Condoleeza killed the electric car in US, in Finland it's.. well no names. They work for the same system. Thank you for keeping the world running the good old way with polttomoottori! No nuclear power, we want to burn stuff and keep gasoline cheap!
We will gather big money in oil and car industry for all the green parties against nuclear power, it's better to have bad climate, deforestation and smog than sissy cars! And I read above that a new soldier fighting for my right to have V8 is being born. Good luck in politics. Earth will be the unlucky one, haha!
Puun varastoiminen oli aika
Puun varastoiminen oli aika hauska heitto, eikös metsä ole se luonnon puuvarasto? Järkyttävä vihreän ajattelun kriisi kun haitallista metsää aletaan jemmaamaan varastoon että maailma pelastuu, voi herranjestas!
Ydinvoima on ratkaisu ilmasto-ongelmiin. Vuodessa säteilyonnettomuuksiin kuolee 0 ihmistä, vaikutukset taustasäteilyyn ovat olemattomia ja kenenkään terveys ei kohene vaikka kaikki ydinvoimalat suljetttaisiin nyt.
Mutta vihreät tarvitsevat ratkaisemattoman ongelman ja hirttävät planeetan mieluummin kuin itsensä (tai luulevat hirttävänsä itsensä, oikeasti uudelle ajattelulle olisi tilaa ja kysyntää).
Vain ydinvoimalla voidaan muuttaa ilmastoa paremmaksi ja luodaan lisäksi sähkö- ja akkutekniikkaa, joka tulevaisuudessa helpottaa suoran aurinkoenergian käyttöönottoa.
Tupakan polttoon kuolee vuodessa 5 miljoonaa ihmistä, se huonontaa ilmaa ja lisäksi vaatii laajoja viljelyksiä, joka on aina luonnolta pois ja kaikki tämä kiihdyttää ilmastonmuutosta. 5 miljoonaa kuollutta vuosittain ja paheneva ilmastonmuutos. Vastustaako vihreät voimakkaasti tupakkaa? Eivät. Tämä kertonee vihreiden rehellisyydestä ja älykkyydestä enemmän kuin tarpeeksi.
Eihän Pasi puun polttoa
Eihän Pasi puun polttoa kannata, päinvastoin.
Puu sitoo hiiltä ja juuri tätä pitää lisätä, ainakin Pasin mielestä.
Antamalla puun kasvaa se sitoo hiiltä paremmin.
Ydinvoima on hyvä juttu niin kauan kuin voimalat toimivat. Parin metrin merennousu tai paha leväkukinto (jo tällä vuosisadalla?) kun saattaa pysäyttää voimalat (ovat rannikolla ja lämpö lisää kukintoja). Joka tapauksessa meri nousee ajan kanssa niin paljon että ydinvoimalat pitää evakuoida sisämaahan - miten se tehdään?
Tupakointi ja kaikki muut maailman ongelmat ovat tietysti ikäviä, mutta vain yksi iso ongelma on karkaamassa hallinnasta lopullisesti tuhansiksi vuosiksi ja ajan kanssa se tappaa miljardeja sekä lähes kaikki lajit sukupuuttoon - ilmastonmuutos.
Tuntematon
Tuntematon kirjoitti:
"Tupakointi ja kaikki muut maailman ongelmat ovat tietysti ikäviä, mutta vain yksi iso ongelma on karkaamassa hallinnasta lopullisesti tuhansiksi vuosiksi ja ajan kanssa se tappaa miljardeja sekä lähes kaikki lajit sukupuuttoon - ilmastonmuutos."
Ei tuohon tarvinne lisätä mitään, asiantuntijoiden eli ilmastotutkijoiden parhaan tiedon valossa juuri näin on.
On ihan käsittämättömän sairas ajattelutapa, ettei ihmiskansojen materiaalisen hyvän paljoutta lähtökohtaisesti voisi vähentää, vaan että muka tieteen ja tekniikan kehitys meidät tästä voisi pelastaa. Kyllä jokainen voi katsoa historiaa taaksepäin ja todeta mitkä tahot tai yhteiskunnalliset voimat tähänkin asti ovat kaikenlaista edistystä pontevimmin ajaneet. Ja myös ketkä ovat sellaisesta eniten hyötyneet.
Tarkoitan lyhytnäköisesti ajattelevia ihmisiä. Ihmisethän ne muodostavat yritykset, yhteiskunnat ja koulukunnat. Voi kai maltillisesti uskoa, että ihmisyksilöt tavallisesti pyrkivät tekemään hyvää oman maailmankuvansa ja arvomaailmansa/kasvatuksensa lähtökohdista. Toistaiseksi tämä kehitys ja edistys on maailmanlaajuisesti johtanut vain kumuloituviin ympäristökatastrofeihin. Nyt vihdoin ilmastopuolella on tutkijoilla sen verran herättäviä ja uhkaavia viestejä jokaiselle yksilölle, että ilman pikaliimaa on silmiä vaikea täysin sulkea.
Pasi on paras mahdollinen ehdokas mihin hyvänsä julkiseen virkaan tietämyksensä ja tiedonjulkistamisen taitonsa takia, ilmaston lämpenemisen jarruttaminen on ilman muuta tärkein missio jokaiselle yksilölle näinä aikoina, kaiken muun kustannuksella. En usko että on enää aikaa pelastaa lapsenlapsiamme, ellemme ihan välittömästi ala rajusti leikkaamaan energian ja luonnonvarojen kulutustamme. Koko porukka. Annetaan kiinalaisten ja muiden tehdä omat ratkaisunsa, emme kuitenkaan voi vaikuttaa heihin muuten kuin omilla valinnoillamme. Suurella todennäköisyydellä etsikkoaika on jo mennyt mutta vaihtoehtoja ei vaan ole.
Omat elämäntavat syyniin ja tarpeen mukaan uusiksi (omantunnon ja) lastemme vuoksi.
Olemme kehittäneet
Olemme kehittäneet menetelmän ja laitteiston ilmastonmuutoksen torjuntaan. Saavutettavat asiat,
ilmaston lämpötila laskee, napa-ja vuoristojäätiköt
kasvavat, lumialueet ja määrä kasvaa, merenpinta
laskee, kuivuudesta johtuva eroosio vähenee,
enemmän ruokaa ja puhdasta juomavettä, .....
ja paljon muuta mitä kaikkea ei edes osaa kuvailla.
Laitteisto ja menetelmä ei tarvitse ihmisen tuomaa
lisäenergiaa (öljy,sähkö,..) toimiakseen, eli on hyvin edullinen käyttö- ja huolto kustannuksiltaan ja sopii
eri puolille maapalloa.
Mutta päättäjämme eivät kukaan halua osallistua
näihin talkoisiin, koska eivät tiedä mistä narusta veto
tuo rahaa omaan pussiin tai leveämmän leivän pöytään ihailtavaksi ja nautittavaksi. Pohjalla lienee
leimautumisenpelko ja ajatus tulevasta.
Ilmaston lämpötilaa voidaan säätää ylös tai alaspäin
halutun verran.
Siis sen asian suhteen voimme olla jatkossa levollisin
mielin ja rauhassa.
Hyvää lomasäätä !
Markku Happonen
Ympäristöasiantuntija
Helsinki
Minun mielestäni
Minun mielestäni ilmastonlämpeneminen on kannatettava asia, jota ei tule yrittää estää.
Se ilmastonlämpeneminen kun asettaa rajat ihmiskunnan kasvulle ylikansoitetuilla alueilla, sekä mahdollistaa nykyisin roudan alla olevien alueiden vehreytymisen luonnon ja ihmisen käyttöön.
Siksi ilmastonmuutosta olisi nimenomaa kiihdytettävä jälkipolvia ajatellen, ei hillittävä. Jälkipolvet ansaitsevat paremman ja lämpimämmän ilmaston kuin me nyt.
Toinen asia on sitten se, että rummuttamalla tätä ilmastonlämpenemistä jonkinlaisena peikkona (vaikka se mielestäni olisi tosi hieno asia), pyritään saamaan ihmiset panikoimaan ja maksamaan siitä, että pyritään löytämään vaihtoehto öljylle poliittisista syistä. Tämä on kallista tuotekehittelyä, ja luomalla "kriisimielialaa" pyritään saamaan tavalliset ihmiset (kuinkas muuten...ja vielä syyllistämällä) moisen kalliin teknologiahypyn maksajiksi.
Ei kiitos, perustelut ilmstonmuutoksen vastustamiselle, öljystä luopumiselle tai energian käytön rajoituksille eivät mielestäni yksinkertaisesti ole vakuuttavia. Miksikö ? Koska johtopäätökset ovat: ilmastonlämpeneminen on mielestäni pitkällä tähtäimellä ihmiskunnan etu (parempi se kuin jääkausi) ja öljyä riittää öljyhiekassa joidenkin lähteiden mukaan sadoiksi vuosiksi, joten en ole kiinnostunut maksajaksi mihinkään uuden tekniikan kehittelyyn tai energian käytön rajoituksiin.
Joten, perustelkaa jotenkin loogisesti, miksi ihmeessä ilmaston lämpeneminen olisi muka huono juttu ? Vedenpaisumusko tai heinäsirkkalaumatko (ihan kuin olisi kuullut nämä vitsaukset jo ammoin ihan muussa yhteydessä... tuntuuko tutulta...) muka olisivat voittamattomia ongelmia, nehän ovat vain evoluution tekniikoita, jotka asettavat kasvun rajat. Ja mukautumiskykyisimmät sopeutuvat ja jäävät henkiin eli esimerkiksi rakentavat patoja (olettekos kuulleet Alankomaista?) ja käyttävät tuholaismyrkkyjä.
Eli evoluutiota vain, ei sen enempää.
Tervetuloa lämpimämpi ilmasto, mielestäni on syytä lopettaa synkistely ja muutosvastarinta eli toivottaa uusi, lämpimämpi maailma tervetulleeksi.
Melkoisen teoriittisia
Melkoisen teoriittisia kantoja. Olen 40-vuotta lähestynyt aihetta omakohtaisella käytöksellä. Nykyisin ajattelen, yksityisautoilu on kriminalisoitava maailman laajuisesti. Hui, vaalitkin on niin lähellä.
Tarkoitan, lähes kaikki ovat huolissaan telluksen tilasta, mutta monet eivät juuri osaa kuin puhua asiasta. Aidot oikeat teot puuttuvat mikrotasolla. Rajummat säävaihtelut odottavat.
Tankki täyteen ja menoks hybermarkettiin. Ihminen on.
utopia Dressed in a pair of
utopia
Dressed in a pair of body-hugging Ugg Boots and an olive-green T-shirt with platinum-colored epaulets from Michael Jordan Shoes , Henson bounds into her closet with a wide smile, ugg classic boots of energy and what seems endless excitement to show off her most cheap ugg boots sartorial possessions. You wouldn't know it from her most noteworthy roles, such as the buttoned-up, warm-hearted caretaker in "The Coach Purses,Coach Handbag of Benjamin Button" or the fragile and worn-looking prostitute in "Coach Outlet Store & Flow," but Gucci Shoes P. Henson is a self-proclaimed "fashion and MBT Discount" girl, and she's got the contents of her newly built closet to prove UGGS. She can pinpoint the first time she wore air max,nike air max most of them, how she felt and how many heads she turned. But no matter how many nike dunk and Vuitton bags are perched around her, she is completely passionate about each and every piece.
hary One thing that I like
hary
One thing that I like from coach products for summer footwear is Air Jordans.When the summer season comes, most people both men and women are looking for Coach Bags great fashion accessories including footwear. Jordan Shoes is offering the great summer footwear air yeezy for men and women with great style and high quality products. Italian loafers are designed by famous Italian fashion designers with high quality material and well craftsmanship. Most of Italian Coach Outlet Store are made of the leather which is the best material for the fashion accessories including footwear air yeezy shoes like loafer.
I bought a perfect replica
I bought a perfect replica submariner watch from Replica Watches Store just cost me $80 with Free Shipping option
There you can buy all submariner series watch with very low prices, such as Rolex Submariner Replica watches includes Rolex Submariner Date Replicas, Rolex Submariner 16610 Replicas, Rolex Submariner 50th anniversary Replicas, Rolex Submariner Green, Rolex Submariner Blue, Rolex Submariner Full Gold, Rolex Submariner Ceramic Bezel Watches, rolex series includes
Fake Rolex Replicas,
Rolex Daytona,
Rolex oyster perpetual DateJust
Breitling watches, includes
Breitling for Bentley,
Breitling Navitimer
Patek Philippe replica
Patek Philippe replica watches is a favorite brand among the customers of Watchesdate.com store. This is an expensive brand. People can admire the original replica IWC watches in various DeWitt replica stores but to buy the original Rolex Milgauss watches you have to be rich! The alternative is the Longines replica watches that come with lower price tags. Here we have described some of the favorite replica Tudor.Patek Philippe Sceleton Chronograph – SKU804 Watchesdate.com is selling the Patek Philippe Sceleton Chronograph – SKU804. The original replica Rolex Daytona watches would cost around $87,000. This replica Concord watches – SKU804 watch is sold by Watchesdate.com at a discounted price of $549. This is a Rolex Explorer replica watches. Sapphire crystal is used on the face and back of the DeWitt replica watches. On the face and the back of the Hublot watches
Best selling:cheap nfl
Best selling:cheap nfl jerseys,cheap football jerseys in our nflshop,NFL jerseys,NBA jerseys,MLB jerseys,NHL jerseys,welcome shopping
NFL jerseysNFL jerseys,
NBA jerseysNBA jerseys,
MLB jerseysMLB jerseys,
NHL jerseysNHL jerseys,
cheap Authentic Jerseys Shopcheap Authentic Jerseys Shop,
cheap nfl jerseycheap nfl jersey,
soccer jerseyssoccer jerseys,
basketball jerseysbasketball jerseys,
NFL jerseys,NBA jerseysNFL jerseys,NBA jerseys,
MLB jerseysMLB jerseys,
NHL jerseysNHL jerseys,
nflshopnflshop,
Buy Puma Shoes, Puma sneakers are very popular all over the world,both as a working footwear among the people who work outdoors, and as a fashion statement.Buy Cheap Puma Shoes,Puma Sneakers Now!
Puma ShoesPuma Shoes,
Puma SneakersPuma Sneakers,
Buy Cheap Puma Shoes OnlineBuy Cheap Puma Shoes Online,
Puma shoesPuma shoes,
Puma sneakersPuma sneakers,
buy cheap Puma shoesbuy cheap Puma shoes,
discount Puma shoesdiscount Puma shoes,
Puma shoesPuma shoes,
Puma sneakersPuma sneakers,
buy cheap Puma shoesbuy cheap Puma shoes,
Cheap ecco shoes ,the highest quality men's shoes, women's shoes, kids' shoes & golf shoesare are provided here! Experience the comfort and quality of ECCO shoes. We develop quality shoes for discerning customers who want to give their feet a treat under all conditions.
cheap ecco shoescheap ecco shoes,
ecco shoesecco shoes,
eccoecco,
ecco Men'secco Men's,
buy ecco shoesbuy ecco shoes,
cheap ecco shoescheap ecco shoes,
ecco shoesecco shoes,
eccoecco,
ecco Men'secco Men's,
buy ecco shoesbuy ecco shoes,
cheap ecco shoescheap ecco shoes,
ecco shoesecco shoes,
We offer cheap Nike Seankers, Nike Air force,Nike Air Jordans shoes since 2001, and our Cheap nike shoes are in good quality and come with original boxes, the best quality,lowest price,professional service,Just For You
Cheap nike sneakersCheap nike sneakers
Cheap nike shoesCheap nike shoes
Nike Air forceNike Air force
Nike Air Jordans shoesNike Air Jordans shoes
Nike dunksNike dunks
basketballbasketball
Running shoeRunning shoe
Christian Louboutin Boots,Knockoffs,Agency,Sale,Pumps,Discount,Shoes,Shop,Boutique,Heels. Classic glossy red sole. Heartfelt Thanks Customers Devotion and Supports for Christian Louboutin.
christian louboutin bootschristian louboutin boots
christian louboutin knockoffschristian louboutin knockoffs
christian louboutin high heelchristian louboutin high heel
For women who want beautiful
For women who want beautiful salon-perfect hair every day, a pair of cheap ghd straighteners is a dream come true. The ghd hair straighteners have grown into the most sought after chi flat iron hair flat iron available on the market today and despite their higher price tag, the demand just keeps rising. The main reason for this success is the superb quality and performance that only comes with ghd straighteners ghd straighteners and the hair ghd straighteners uk and beauty industry has been totally revolutionized ever since its arrival.There is a variety of hair straighteners hair straighteners on the market and they have won awards across the board for the quality and performance of their products. You can also buy ghd straighteners in a variety of different styles and colours depending on your taste, including pink hair straighteners, ghd iv styler, purple ghd hair straighteners and even dark and ghd mini styler that echo the mood of its owner. ghd want their stylers to work perfectly and safely, providing users with flawless results every time and ghd hair straighteners are amongst the safest hair irons available to buy. http://www.chighdsales.com/site_map.html
BeloveBags.com is an online
BeloveBags.com is an online store to collect and supply the most great collection and information of Louis Vuitton handbags, Gucci handbags, Chanel handbags, Prada Handbags, Dior handbags, Fendi handbags, Miu Miu handbags, Burberry handbags from men's to wemen's, also we can help you to find and compare which best fits you. At BeloveBags.com you can buy up to 50% OFF on sale, Big Discount and very Cheap Price! All of our cheap designer handbags in competitive price and top quality!Our shop is your best designer handbags online store!There is more than 1000 products on sale! Many fashion handbags are sale well worldwide.Such as Chanel handbags,Gucci Handbags,Coach Handbags and chloe handbags! Discount gucci handbags on sale! You will love bold colors and enjoy the design challenges of all our discount louis vuitton handbags – colors and fabrics - that come with creating one-of-a-kind bags. You can still find our cheap chanel bags online are exported all around the globe and they are still popular among girls and women of all the age groups, as they are always trying to bring something new for everyone and present different styles of signature discount. It is fun to see all our gucci bags sale with different styles and shapes. Buy louis vuitton outlet handbags in BeloveBags.com, you can find the exact luxurious goods that's right for you. Start your shopping now! http://www.belovebags.com/site_map.html
feiduchen what's more, all
feiduchen
what's more, all the lamps we produced are the latest style,we have large goods in stock for Lamps Wholesale various of lamps The Vishay Sprague 595D and 594D conformal-coated capacitors are being used as substitutes for a wide range of molded tantalum capacitor
our factory is specialized in manufacturing Auto wheel bearing,wheel hub, bearing, wheel bearing kits
,our company honest and trustworthy, products sold at home and abroad,biside,because of high quality and
good design,our products are good selling item.
Rolls the wheel hub which hammers while maintains the enough intensity, can reduce the material greatly thickness, this is the highest boundary which the wheel hub makes, the BBS RSH series rolls hammers.
we are a large label printing machineandflexo printing machine machinemanufacturer, the china printing machine is the most welcomed products on the market.,the followings is some information regarding china printing machine
Four colors in being to work that we see should brush machine In head introduction, white paper , the machine transfer paper entering a china printing machine.
our company is managing in all kinds of AR GLASS and cover lens items,espicially the AR GLASS is our major product
The AR GLASS
and the the item we have absolutely meet your requirements,and your collection of DVD movies hen i was a child I often see some pictures that are copies of some famous Oil painting reproductions in grandmother's house
new era cap are become really popular and are steadily growing in popularity.
シアリス効果は、他のED治療薬とことなり、食事による影響を受けません。
feiduchen we are a large
feiduchen
we are a large pen manufacturers located No.786, xinchun road, fenshui Town, Tonglu city, Zhejiang province, we manage in all kinds of pen, including some environmental protection and energy saving pen, such as biodegradable pen. this pen is welcomed in oversea market, however this kind of pen didn't Open the domestic market, so most of our product are exported to abroad. retractable pen with gel ink is a totally new dimension in writing.
ball penare writing instruments which use ball point writing mechanisms with water-based liquid or gelled ink, as opposed to the oil-based viscous inks found in ballpoint pen.
Don't let others stop you from enjoying the films any longer, with the The Home cinema seating. Create your very own home theatre using these extremely comfortable and luxurious seats.
school chairand airport chair are also the scope of our managment
The three seater version is set up like your usual cinema seats with the central auditorium seatingsharing the middle armrests but are much more comfortable For the last few years Drinkstuff.com have been exhibiting the theatre seatingwith great success. Read more about the Grand Designs Show on the Drinkstuff Blog
Wire hanger mobiles are fun and inexpensive to make. Hanging from a ceiling, window, or doorway, mobiles are delightful to watch. This system is based on athin clienthome page of the paint.
www.titaniumchina.com company is mainly engaged in the titanium plate, zirconium, nickel, tungsten, molybdenum, tantalum, niobium, beryllium and alloy materials, and other non-ferrous metal materials research and development, production and processing, domestic and international sales And so on. we are manufacturing all kinds of electric tools .likeRotary Hammer and Angle Grinder ,We couldn't possibly exhaust our products, but this is enough to illustrate the demolition hammer of our hot seller,the followings is the Instruction and features of SF-400 Hammer
feiduchen we are a large
feiduchen
we are a large pen manufacturers located No.786, xinchun road, fenshui Town, Tonglu city, Zhejiang province, we manage in all kinds of pen, including some environmental protection and energy saving pen, such as biodegradable pen. this pen is welcomed in oversea market, however this kind of pen didn't Open the domestic market, so most of our product are exported to abroad. retractable pen with gel ink is a totally new dimension in writing.
ball penare writing instruments which use ball point writing mechanisms with water-based liquid or gelled ink, as opposed to the oil-based viscous inks found in ballpoint pen.
Don't let others stop you from enjoying the films any longer, with the The Home cinema seating. Create your very own home theatre using these extremely comfortable and luxurious seats.
school chairand airport chair are also the scope of our managment
The three seater version is set up like your usual cinema seats with the central auditorium seatingsharing the middle armrests but are much more comfortable For the last few years Drinkstuff.com have been exhibiting the theatre seatingwith great success. Read more about the Grand Designs Show on the Drinkstuff Blog
Wire hanger mobiles are fun and inexpensive to make. Hanging from a ceiling, window, or doorway, mobiles are delightful to watch. This system is based on athin clienthome page of the paint.
www.titaniumchina.com company is mainly engaged in the titanium plate, zirconium, nickel, tungsten, molybdenum, tantalum, niobium, beryllium and alloy materials, and other non-ferrous metal materials research and development, production and processing, domestic and international sales And so on. we are manufacturing all kinds of electric tools .likeRotary Hammer and Angle Grinder ,We couldn't possibly exhaust our products, but this is enough to illustrate the demolition hammer of our hot seller,the followings is the Instruction and features of SF-400 Hammer
Kirjoita uusi kommentti