Tiede

YLE TV1 esittää: ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu”

YLE TV1 esittää: ”MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu”

(06.11.2009 klo 17.03)

Hip hei. YLEn yhden lippulaivan, tutkivaa journalismia harrastavan MOT:n ilmastoskeptiset ohjelmat saavat taas jatkoa. Ensi maanantaina 9.11. MOT esittää toimittaja Martti Backmanin tekemän jakson ”Ilmastokatastrofi peruutettu” – ei siis peruttu, vaan peruutettu. Minneköhän, se selviää maanantai-iltana. Tuskin maltan odottaa.

”Tutkimukset maapallon ennen kokemattomasta lämmön noususta viimeisten vuosikymmenten aikana eivät kestä lähempää tarkastelua”, MOT puffaa uutuuttaan. Hymyilyttää jo valmiiksi. Saa nähdä, millä väittämää tällä kertaa perustellaan.

Aikaisemmin MOT:n ilmastosarjassa ilmestyneet:

MOT: Vihreät kuplat – entä jos maailma ei tuhoudukaan kasvihuoneilmiöön, lajien sukupuuttoon ja siemennesteen heikentymiseen (toim. Martti Backman, 1997)

Pääsanoma: Ympäristöuhat ovat vain ympäristönsuojelijoiden juoni, johon yhteiskunta on hanakasti tarttunut. Backman: ”Tutkijat tarvitsevat määrärahoja, tiedotusvälineet kohujuttuja ja poliitikot asioita, joita vastaan voidaan taistella ja joiden avulla voidaan lisäksi kerätä veroja”.

MOT: Eikö maailma tuhoudukaan kasvihuoneilmiöön? (toim. Martti Backman, 2000)

Pääsanoma: Maapallo ei ole lämmennyt, vaan kaupunkilämpöefekti sotkee mittaukset. Ilmastomallit ovat väärässä, maapallo lämpenee vain hiukkasen ja sen ”vaikutukset olisivatkin selvästi suotuisat”. Australian Tasmaniassa rantakallioon hakattu merkki paljastaa, että merenpinta laskee. Ilmastouhan avulla tutkijat hamuavat vain tutkimuksilleen rahoitusta.

MOT: Kuumaa ilmaa – vihreää suunnitelmataloutta (toim. Martti Backman, 2003)

Pääsanoma: Kioton sopimus ja päästökauppa romahduttavat Suomen ja suomalaisten talouden, mutta eivät vaikuta ilmastoon mitenkään. Sitä paitsi ilmastomallit ovat väärässä ja lisähiilidioksidi saa hiekka-aavikotkin vihertämään. Niinpä maapallo lämpenee tulevaisuudessa ”niin vähän, että sitä ei voida erottaa ilmaston luonnollisesta vaihtelusta”.

MOT: Kuumaa ilmaa – vihreää suunnitelmataloutta 2 (toim. Martti Backman, 2004)

Pääsanoma: Päivitetty versio edellisestä ohjelmasta. Uutena tietona todettiin muun muassa, että ”kasvihuonekaasujen pitoisuuden kasvuvauhti ilmakehässä on … hiipumassa”. (Todellisuudessa se on kiihtynyt.)

MOT: Kasvihuoneessa viilenee (toim. Martti Backman, 2004)

Pääsanoma: Maapallon havaittu ”lämpeneminen on luonnollista vaihtelua”, joka johtuu auringon aktiivisuudesta, paitsi että, koska auringonsäteily ei ole enää yli kolmeenkymmeneen vuoteen riittänyt lämpenemisen selitykseksi, ”mitään lämpenemistä ei ole tapahtunutkaan”.

MOT: Al Goren epämiellyttävä puolitotuus (toim. Matti Virtanen, 2006)

Pääsanoma: Siitä, että maapallo olisi lämpenemässä ei ole todisteita, mutta lämpenemisen selittää tanskalaisen Henrik Svensmarkin teoria kosmisen säteilyn muutoksista auringon aktiivisuuden mukaan. (Kyseinen teoria tosin edellyttäisi auringon aktiivisuuden voimistumista, mikä tyrmättiin jo edellisessä ilmasto-MOT:ssa). Lisäksi opittiin, että 150 vuotta on ajanjakso, ”jonka säästä voi sanoa pikkuisen, mutta ilmastosta ei yhtään mitään”. Tästä huolimatta pidettiin merkittävänä sitä, että ”maapallon keskilämpötila ei ole noussut kahdeksan viime vuoden aikana”.

MOT: Kylmää vettä kasvihuoneeseen (toim. Martti Backman, 2008)

Pääsanoma: Maapallo ei lämmennyt kahdeksaan vuoteen. Pilvien muutokset tasapainottavat lämpöolot, eikä maapallo näin ollen voi lämmetä merkittävästi. (Herää tosin kysymys, miten maapallo on sitten menneisyydessä voinut lämmetä, joskus paljonkin.) Ilmastomallit ovat siis väärässä ja koko IPCC:n työ on "mennyt tässä vikaan". "Teoria ihmisen aiheuttamasta maapallon lämpenemisestä hiipuu tulevina vuosina aivan kuten itse lämpeneminenkin."

Confused? You won’t be after the next episode of MOT.

Palataan asiaan - viimeistään tiistaina.

Pasi Toiviainen

[Viimeksi mainittu, listalta unohtunut MOT-ohjelma lisätty 6.11. klo 23.40.]

Lähetä linkki

Kommentit

Edellinen jakso "Kylmää

Edellinen jakso "Kylmää vettä kasvihuoneeseen" puuttuu listasta.

http://planeetta.wordpress.com/2008/10/16/ilmastonihilismia-ala-backman/

Pasi Toiviainen:

Pasi Toiviainen: Venus-teoria, 2003. Pääsanoma: Ilmastonmuutos tekee Maapallosta Venuksen kaltaisen helvetin!

Mielenkiinnolla jään

Mielenkiinnolla jään odottamaan kuinka monta asiavirhettä arkkitehti Toiviainen löytää ohjelmasta. Vahva veikkaukseni on, että täsmälleen yhtä monta kuin Kojo sai pisteitä Euroviisuissa.

Mielenkiinnolla jään

Mielenkiinnolla jään odottamaan kuinka monta asiavirhettä säveltäjä (?) JeanS on löytänyt MOT:n "huipputoimittajien" kanssa ohjelmaan. Vahva veikkaukseni on, että vähintään yhtä monta kuin Lordi sai pisteitä Euroviisuissa.

Kuka on tämä mystinen tiedemaailman kaatava (ja epäilemättä tuleva Nobel-palkittu) ilmastoasiantuntija JeanS, jota MOT on ilmeisesti käyttänyt tulevan ohjelmansa tausta-asiantuntijana? Vai onko kyseessä vain asiaton juoru?

Kuka on tämä mystinen

Kuka on tämä mystinen kaikki keskustelupalstat tukkiva kökkipsykologianasiantuntija Karvinen, joka kovasti toivoisi että joku käyttäisi häntäkin johonkin mutta kukaan ei vielä ole tarvinnut? Vai onko kyseessä vain asiaton juoru?

Kaj, joo pahus, mietinkin,

Kaj, joo pahus, mietinkin, että joku spektaakkeli listalta vielä puuttui.

Matti Virtanen, jos katsot "Venus-teorian" joskus läpi, huomaat siellä todettavan, että maapallon muuttuminen Venuksen kaltaiseksi on äärimmäisen epätodennäköistä. Tuon dokumentin pääsanoma kuuluu: ilmastonmuutos voi karata ihmiskunnan käsistä ja yltyä yhteiskunnillemme sietämättömäksi.

Itse Venus-teoriaa olen muuten käsitellyt vielä perusteellisemmin kirjassani "Ilmastonmuutos. Nyt" (2007). Olen myös saanut sellaisen ennakkotiedon, että jonkin ajan kuluttua Venus-teoria saa vahvistusta varsin vaikutusvaltaiselta taholta, mutta ei siitä vielä tämän enempää.

Lisäsin juuri listalle

Lisäsin juuri listalle sieltä pois unohtuneen MOT-ohjelman.

Täsmennettäköön tässä samalla Venus-teoriasta vielä sen verran, että vaikka se on äärimmäisen epätodennäköinen skenaario, aivan mahdoton se ei kuitenkaan ole. Helsingin yliopiston professori Markku Kulmala totesikin kerran eräässä seminaarissa osuvasti, että "sen todennäköisyys ei ole nolla".

Elokuvassani teema oli mukana siksi, että se korostaa hyvin maapallon ainutlaatuisuutta vaikkapa naapuriplaneettoihinsa verrattuna sekä sitä, että maapallon nykyoloja ei suinkaan voi pitää itsestäänselvyytenä.

Kiitos JeanS tuosta

Kiitos JeanS tuosta kökkipsykologianasiantuntijan tittelistä. Lisäisin sen mielelläni omaan asioluettelooni. Olisiko vinkkejä, mistä saisin virallisen hyväksynnän?

En minä millään tavalla mystinen ole, vaan koulutukseltani tavallinen biologi-maantieteilijä ja ammatiltani opettaja. Ilmastoasioissa olen silkka harrastaja.

Entä sinä Jean, mikä on oma taustasi? Olisi tietysti mukava tietää, minkälaista asiantuntemusta on Backmanin uusimman hengentuotteen taustalla - ja tukkimassa ilmastoblogeja niin kotimaassa kuin ulkomaisisilla ilmastodenialistiblogeilla. Sinuun verrattuna taidan olla pikku tekijä tuossa "tukkimisessa".

Aikaisemmin olet ilmoittanut muistaakseni, että et halua esiintyä omalla nimelläsi, koska pelkäät että sinua aletaan diskriminoida mielipiteesi takia. Suoraan sanoen tämä tuntuu hyvin oudolta kun ajattelee millä varmuudella teilaat ilmastotutkijoiden päätelmät. Tule nyt JeanS rohkeasti kaapista ulos ja lähetä kritiikkisi alan tiedejulkaisuihin (jos et ole sitä vielä tehnyt). Saisit vihdoin kunnon palautetta oikeilla tieteellisillä foorumeilla. Jos kritiikissäsi on järkeä, se otetaan vastaan. Jos ei, no...sitten ei.

James Hansen taisi ainakin

James Hansen taisi ainakin vielä viimevuonna pitää Venuksen kaltaiseen tilanteeseen päätymistä kovinkin todennäköisenä, mikäli kaikki fossiiliset poltetaan, ja lähes varmana, mikäli öljyhiekatkin poltetaan.

MOT ohjelmalta en paljon odota. Ilkka Hanskin, Royal Societyn jäsenen ja Suomen - ja myös yhden koko maailman - arvostetuimman ekologin, sanoin:

"Martti Backmanin vakaumus on, että ympäristöalan tutkijat ympäristöjärjestöistä puhumattakaan liioittelevat ja pelottelevat, mitään hälyttäviä ympäristöongelmia ei todellisuudessa ole olemassakaan. Todistajiksi kelpaavat samanmieliset, ei haittaa miten pientä vähemmistöä he edustavat, eikä haittaa vaikka heidän asiantuntemuksensa olisi kyseenalainen"

Petteri: "Saisit vihdoin

Petteri: "Saisit vihdoin kunnon palautetta oikeilla tieteellisillä foorumeilla. Jos kritiikissäsi on järkeä, se otetaan vastaan. Jos ei, no...sitten ei."

Kannattaa muistaa että tämä denialistiporukka ajaa jonkinlaista "avointa tiedettä" joka tehdään blogeissa. Vertaisarviointihan on IPCC-kätyreiden tms. salaliittolaisten hallinnassa. Sen sijaan ClimateAudit ynnä muut ovat aina yhtä luotettavia tiedonlähteitä huolimatta niistä tulevasta soopamäärästä... ;)

Pasi hyvä, Jumalan

Pasi hyvä, Jumalan olemassaolon todennäköisyyskään ei liene nolla. Mutta olisiko samaa suuruusluokkaa kuin Venus-ilmiöllä? (Markku Kulmalan mukaan ainakin huomattavasti suurempi.) Voisit siis tehdä seuraavan dokumenttisi Jumala-teoriasta. Kirkko varmaan sponsoroisi, samaan tapaan kuin kauppa- ja teollisuusministeriö Venus-teoriaa.

Olet lukenut IPCC:n johtopäätökset: kymmenen prosentin todennäköisyydellä vain alle puolet viime vuosisadan loppupuolen lämpenemisestä olisi ihmisen aiheuttamaa. Siis vähemmän kuin 0,25 astetta johtuisi ihmisen kasvihuonekaasupäästöistä. Vuosisadan aiempi lämpeneminen mahtuu joka tapauksessa luonnollisen vaihtelun rajoihin.

Ari: Ilmaston muutoksia pitää tutkia, ja tutkimusten pitää olla avoimia kritiikille myös blogeissa ja muualla netissä, koska vertaisarviointi ei ole erehtymätöntä. Itsekin varmaan mielelläsi arvostelet mm. Lindzenin, Spencerin, Christyn ja vaikkapa Atte Korholan tieteellistä, vertaisarvioitua tuotantoa.

Kannattaa vaikkapa googlata Hwang Woo-suk ja Science. Katoavaista se on tieteellinenkin kunnia.

Matti: "Ilmaston muutoksia

Matti: "Ilmaston muutoksia pitää tutkia, ja tutkimusten pitää olla avoimia kritiikille myös blogeissa ja muualla netissä, koska vertaisarviointi ei ole erehtymätöntä. Itsekin varmaan mielelläsi arvostelet mm. Lindzenin, Spencerin, Christyn ja vaikkapa Atte Korholan tieteellistä, vertaisarvioitua tuotantoa."

Totta kai, täällä olen esimerkiksi arvostellut paperia Lindzen & Choi (2009):

http://www.bautforum.com/1613117-post2281.html

En minä noihin blogeihin yleensä vilkaisekaan muuta kuin silloin kun joku denialisti yrittää niitä totuutena tarjota. Sitten saadaankin ihmetellä näitä soopaväitteitä Briffa/Jamalista ja Mann/Tiljanderista, yms. ja tuhlataan aikaa niihin, mutta juuri se ajantuhlaus taitaakin olla pointtina noissa.

Ai niin, vielä piti sanoa,

Ai niin, vielä piti sanoa, että vaikka kaikki tietävät vertaisarvioinnin olevan puutteellinen (esimerkkinä juuri Lindzen & Choi -paperin läpipääsy), niin se kuitenkin yleensä varmistaa, että tuloksena oleva julkaisu ei ole aivan täyttä soopaa.

Voi-ei, onko MOT:ilta taas

Voi-ei, onko MOT:ilta taas tulossa jokin soopa-juttu :(. Itkeä tekisi mieli! Siis, joo elämme demokratiassa ja meillä on sananvapaus, mut entä jos se sananvapaus on toimittajalla, jolla on kokonainen ohjelmasarja hallussaan (tai tv-asema tai kaikki tv- ja radioasemat, kuten Putinilla tai Berlusconilla!).
Millaiset MOT:in katsojaluvut ovat? Kun niitä asiallisempia dokkareita tulee niin harvoin siihen verrattuna, niin tulee rivikatsojalle se tunne, että kaikki saadaan ei-uskomaan koko ilmastonmuutokseen. Itse olen sen verran seurannut aihetta, että osaan arvioida väitteiden totuudellisuutta. Mut vaikka Pasi niitä täällä kommentoikin, niin moniko ne sit täältä näkee: mikä on se käsitys, joka jää suurelle yleisölle?
Missä on toimittajan vastuu? Ja mitä me muut voisimme tehdä saadaksemme kantamme paremmin kuuluviin/näkyviin? Voidaksemme kommentoida ohjelmaa KAIKILLE näkyvästi? Keskustelut muuannekin kuin blogeihin!!! Ei vanhempi väki blogeja seuraa, noinkohan edes keski-ikäiset seuraavat!
Onneksi sentään Katastrofin aineksia uusittiin :)
Itse olen odotellut Venus-teorian uusintaa. Onko se tulossa? Tai jossain verkossa?

Ari: Siis Lindzen & Choi ei

Ari: Siis Lindzen & Choi ei ole "täyttä soopaa", koska se läpäisi vertaisarvioinnin. Miksi sitä ei sitten saisi käsitellä julkisuudessa? Et kai Sinä kuulu niihin, joilla on rajoitettu kyky suvaita tieteellisiä erimielisyyksiä?

Älä pelkää Sinikka.

Älä pelkää Sinikka. Eivätköhän IPCC:n "tiedepoliitikot" saa ääntään kuuluville kaikista torvista. Ilmastoennusteiden tieteellisiä epätieteellisyyksiä arvostelevia ja menneen ilmaston lainalaisuuksia pohdiskelevia tutkijoita, asiantuntijoita ja harrastajia on päin vastoin käsitelty lähes inkvisition tapaisin menetelmin. Onneksi pääosa "kuolemantuomioista" on tapahtunut vaikenemalla (vaiettu kuoliaaksi).

Ilmastokatastrofin tieteellä kuorrutettu "uskonnollisuus" muistuttaa paljolti 1980-luvun ilmansaastekeskustelua, jossa oli vain yksi totuus - Euroopan metsät kuolevat vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Kuinkas kävikään? Laajalevikkisen sanomalehden päätoimittajan pääkirjoitus: "Nolo olo".

Mielestäni on erittäin OK,

Mielestäni on erittäin OK, että MOT:lla on VIELÄ vapaita toimittajia. Suomessa lienee mielipiteen vapaus vielä tallella ? Tämä ilmastohysteria muistuttaa päivä päivältä jotain uskonnollista äärilikkettä. Mittaustuloksia löytyy netistä ylli kyllin, samoin niiden tulkintoja. Hei ! Taloudellisesti & järkevästi hyödynnettävät öljyvarat käyvät vähiin ! Siitä seuraa, että tämä CO2 ongelma poistuu. Eikös vaan ? Sitten taas viilenee ;c)

Matti kirjoitti: "--- on

Matti kirjoitti:

"--- on rajoitettu kyky suvaita tieteellisiä erimielisyyksiä?"

Olen aina halunnut kysyä, mitä MOT:ssa nykyisin ajatellaan aiemmin asiantuntijana toimineesta Lomborgista, joka väitteineen ympäristön mainiosta tilasta ja biodiverstiteettikadon liioittelusta on viimeistään nykyhetkestä katsottuna yksinkertaisesti väärässä.

Millä todennäköisyydellä nyt jututettavat kaverit - jotka sinnittelevät tiedeyhteisössä lähes yhtä vaikeissa asennoissa - ovat juuri niitä oikeissa olijoita?

Kun paljon ampuu, niin joskus osuu, kenties?

JeanS tietää mistä puhuu.

JeanS tietää mistä puhuu. Toista vuotta ilmastoasioita tarkemmin seuranneena olen sitä mieltä, että JeanS on todellakin yksi niistä erittäin harvalukuisista henkilöistä, joita kannattaa kuunnella. Jos hän on taustavaikuttajana MOT:ssa, lupaa se hyvää.
Minäkin toivon, että hän astuisi esiin omalla nimellään!

Matti Virtanen, ei liene

Matti Virtanen, ei liene kovin hyvä idea lähteä sotkemaan uskontoa ja luonnontieteitä millään tavalla toisiinsa ("Jumala-teoria"). Toki tiede voi olla kiinnostunut myös jumalasta, mutta en oikein jaksa nähdä tätä luonnontieteellisenä kysymyksenä, vaan ennemminkin jonkinlaisena kulttuuripsykologisena ilmiönä.

Jos todennäköisyysvertailuja kaipaat, niin "Venus-teoria"-dokumentin pääsanoman kannalta todennäköisyydet ovat aika karut.

http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiede-blogit/kuumat-paikat/on...

Ja juha, en tiennytkään, että James Hansen (NASA) on jo julkisesti arvioinut kaikkien fossiilisten varantojen polttamisen riittävän muuttamaan maapallon Venuksen kaltaiseksi pätsiksi. Sitten asia ei hänen tulevan kirjanjulkistuksen yhteydessä olekaan enää mikään uutinen.

Matti: "Siis Lindzen & Choi

Matti: "Siis Lindzen & Choi ei ole "täyttä soopaa", koska se läpäisi vertaisarvioinnin."

Ei, vaan vaikka vertaisarviointi yleensä saa suodatettua pois pahimmat soopatutkimukset, niin ikävä kyllä välillä läpi pääsee virheellisiä tutkimuksia, kuten Lindzen & Choi (2009).

Matti: "Miksi sitä ei sitten saisi käsitellä julkisuudessa?"

Missä minä olen sellaista väittänyt? Minähän olen itse sitä käsitellyt julkisesti.

Miksi vääristelet sanomisiani?

On uskomatonta, että

On uskomatonta, että verorahoilla tehdään moista roskaa, ja se vielä julkaistaa verovaroin. Herätys nyt siellä YLE:ssä!!!! Jotain vastuuta pitäisi olla ohjelmien lähetyksessä. Miksi ei saman tien sanota tv uutisissa lähetyksen jälkeen että suomalaiset poliitikot ovat idiootteja kun suunnittelevat päästöleikkauksia. Kannattaisi hieman miettiä asioita. Todella noloa Yleltä sponsoroida ilmastoskeptikkoja PUOLEN TUNNIN MAINOKSELLA.

t. tutkija, VTT

"Miksi ei saman tien sanota

"Miksi ei saman tien sanota tv uutisissa lähetyksen jälkeen että suomalaiset poliitikot ovat idiootteja kun suunnittelevat päästöleikkauksia."

Erinomainen kysymys! Syytä ainakin olisi.

t. tutkija, TKK

Loistava ohjelma! On

Loistava ohjelma! On suomessakin sentaan viela joku kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan eika seuraa sokeasti valtaapitavien propagandaa!

Loistava ohjelma niiden

Loistava ohjelma niiden mielestä, jotka eivät osaa nähdä ohjelman taakse elii mm. mitä jäi puuttumaan.

Ohjelma oli mielestäni hyvä yhdessä ja vain yhdessä mielessä. Nimittäin siinä, että ohjelma kertoi kaksi oleellista asiaa, joiden pitäisi kertoa meille missä mennään. Ensimmäinen on väite, että ilmasto alkanut viilentyä (ja on MOT:n mukaan viilentynyt jo usean vuoden ajan). Onko se viilentynyt, sen näkee varmasti parin vuoden sisällä. Toinen oli Lindzenin "Iiris"-teoria. Se lienee niinikään helposti todennettavissa.

Joko sitten kun ilmasto ei viilentynytkään, eikä iiris toiminutkaan kuin Lindzenin silmät sen näkivät, vihdoin ja viimein herrat Virtanen ja Backman luopuvat missiostaan lisätä löylyä kasvihuoneeseen?

Itselläni ei (aidosti) ole

Itselläni ei (aidosti) ole ilmastonmuutokseen lukkoon lyötyä kantaa - eikä siihenkään onko mahdollinen ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama vai ei. Mutta mielelläni katsoin Backmanin ohjelman, niin näkee tätä toistakin totuutta. Miksi täällä kaikki haluavat kieltää toisinajatellevilta mielipiteen vapauden? Kuulostaa ihan Neuvostoliitolta!

Ilmastonmuutoksesta en

Ilmastonmuutoksesta en tiedä onko se totta vai ei. Aika sen tulee näyttämään...

Mutta sen tiedän, ettei ihmisen ole hyvä saastuttaa maailmaa. Vaikka ilmastonmuutosta ei tulisikaan, ei sen pitäisi vaikuttaa pyrkimyksiimme vähentää saasteiden määrää. Ilmastonmuutoksella pelotellaan ihmisiä osallistumaan aktiivisemmin ympäristönsuojeluun, kierrättämiseen yms. mutta eikö olisi parempi jos ihmiset tekisivät näin omasta halustaan kuin pelostaan?

Nojaa... tuskinpa kaikki ovat tässä mukana pelkästään epäitsekkäistä syistä.

En minä halua kieltää

En minä halua kieltää toisinajattelijoita esiintymästä, en minä sitä voivotellut. MOT olisi ihan hyvä ohjelma jossain toisella - tieteellisemmällä foorumilla. Etenkin jos samassa ohjelmassa todella reilusti päästettäisiin molemmat puolet keskusteluun/ääneen. Ja jos vielä painotettaisiin erityisesti niitä netistä löytyviä kokonaisia haastatteluja ym. aineistoja, jotka antavat sen kokonaiskuvan. Ainut ohjelman vika on siinä, että se on tarkoitushakuinen, useimmiten. Siinä leikataan haastattelujaksot niin ja se juonnetaan niin, että siitä saa aivan eri käsityksen kuin mitä edes haastateltava itse on tarkoittanut. Toimittajan mielipiteet erikseen, hän on itse vastuussa niistä ja se hänelle sallittakoon. Mutta leikkauksella voidaan manipuloida, kun jätetään mainitsematta se, mitä kaiken kaikkiaan sanotaan, siis kokonaiskuva rakentuu katsojan mielessä aivan muuksi. Siis sellaisen katsojan, jolla ei ole kykyä suodattaa tietoa, suhtautua siihen kriittisesti. Sellaisen, joka ottaa näkemänsä ja kuulemansa kritiikittä vastaan ja uskoo siihen kuin Jumalan sanaan, onhan se tv:ssä (YLE:ssä) sanottu. Ja sellaisia katsojia on paljon. Ilmastoasiat ovat niin monimutkaisia, että on hyvin vaikea olla kriittinen katsoja. Pitää olla tieteellisen ajattelun koulutus, että oppii sen taidon (tai itseopittuna sama). Ja monellako sellainen on? Lisäksi pitää olla aikaa lukea ja tutustua aiheeseen ja moniin sen osa-alueisiin. Sen vuoksi minäkin Pasin kirjoituksia seuraan: hän lukee ja tutustuu minun puolestani ja esittää sitten tiivistelmiä. Ja toistaiseksi luotan hänen tapaansa tiivistää tasapuolisesti, vääristelemättä tietoa. Ja juuri sitä minä kritisoin ja siihen minä MOT:issa olen väsynyt. MOT ei ole tasapuolista, vaan tarkoitushakuista journalismia. Ja se hämmentää suurta yleisöä väärällä tavalla.
Ja kyllä minä luen myös kriittisiä arvioita. Seuraan esim. Naturen uutisointia. Äskettäin luin Chrichtonin Pelon ilmasto ja vaikka se fiktiota onkin, niin sen lähdeluettelo on vakuuttava ja luulen, että kaivan osan noista lähteistä vielä esiin, jos on aikaa. Kirjan ainut ongelma oli sen amerikkalaispainottuneisuus.
Mitä ilmastonmuutokseen tulee, niin ei siitä tarvitse uskontoa tehdä: me näemme sen kyllä itsekin vielä, kenen uskomukset olivat oikeassa. Elinaikanamme. Toisin kuin Galileo Galilei.

No niin, joko arkkitehti

No niin, joko arkkitehti Toiviainen on saanut listan valmiiksi eilisen MOT:n virheistä ja valheista?

Pasi kirjoitti: "Ja juha, en

Pasi kirjoitti:

"Ja juha, en tiennytkään, että James Hansen (NASA) on jo julkisesti arvioinut kaikkien fossiilisten varantojen polttamisen riittävän muuttamaan maapallon Venuksen kaltaiseksi pätsiksi."

Kyllä, jo viime vuoden puolella AGU:lle esittämällään luennolla. Sanatarkkaan näin:

"In my opinion, if we burn all the coal, there is a good chance that we will initiate the runaway greenhouse effect. If we also burn the tar sands and tar shale (a.k.a. oil shale), I think it is a dead certainty."

http://www.newscientist.com/blogs/shortsharpscience/2008/12/nasa-scienti...

Hyvä ohjelma. Vihdoinkin

Hyvä ohjelma. Vihdoinkin pohdittavaa harhaanjohdetuille ihmisille! Maapallo on arviolta 5miljardia vuotta vanha ja kun tarkastellaan maapallon lämpötiloja tästä päivästä taaksepäin, niin nähdään, että meidän mahtavien ihmisen osaa maapallon historiassa (joka on yksi "kärpäsen kakan"kokoinen läntti kartalla) on todella vaikea edes erottaa. Luulot ihmisten vaikutuksesta maapallon lämpiämiseen ovat ehkä hieman ylisuuret. Mitä suuria muutoksia ne neandertali ihmiset ja muut tekivät ennen viimeistä jääkautta olevalla ajalla, että saivat jääkauden aikaiseksi..vaihtoivat kaikki fossiilisia polttoaineita käyttävät autot polkupyöriin ja maksoivat jollekin bisnesmiehelle suuret summat rahaa?! Joo-o. Hieno asia kun saasteita pyritään vähentämään, ilman laatua saa kyllä parantaa huomattavasti. Mutta puhdas ilma on aivan eri asia kuin ihmisen vaikutus maapallon ilmastoon!

Eija-Riitta Korhola

Eija-Riitta Korhola kommentoi ohjelmaa:
http://www.climateaudit.org/?p=7650#comment-365107

"After seeing the document I can only congratulate the MOT-team and hope for a quick translation available. As a European legislator I think we should think twice before we continue our climate actions in Copenhagen; the efforts so fare have been more or less exporting pollution and importing unemployment, without any proper results."

Eija-Riitta Korhola voisi

Eija-Riitta Korhola voisi pyytää vaikka omaa puolisoaan kääntämään tätä, manipuloitua tietoa täynnä olevaa ohjelmaa englanniksi; Atte Korholan "asiantuntemus" sopinee hyvin kokoomuslaiseen toivemaailmankuvaan: jossa tieto ja tiedonhallinta sekä luonnonvarojen käyttö pannaan vientiin, ja tuodaan/luodaan "urani-asiantemusta" sekä esim Venäjältä tuodun öljyn, kaasun ja kivihiilen riippuvuutta. Kotimainen ja ei-fossiili energiantuotanto ei pelkästään tuottaisi tyäpaikkoja vaan turvaisi energian-saannin myös kriisitilanteissa

Minulle eilisestä MOT:sta

Minulle eilisestä MOT:sta jäi mieleen se liikuttava toiveajattelu, jonka mukaan luonto aina automaatisesti korjaa ilmastokehityksen tällaiseen ihmistä suosivaan tilaan. Sitä kutsuttiin "Iiris-ilmiöksi". Heräsi kysymys, miksi tätä ei tapahdu esim. Kuussa, Venuksessa tai Marsissa? Miksi luonto ei korjaa tilannetta ihmiselle edulliseksi? Mikä Maassa on niin erikoista, että sen olosuhteet olisi lukittu lähelle tällaista ihannetilaa?

Itkeäkö vai nauraako

Itkeäkö vai nauraako MOTille:
Väitetty lämpeneminen todettu kolmesta Siperiassa kasvaneesta puusta, yhdestä lammesta Suomessa (tosin käppyrä oli väärin päin) ja playstationilla piirretyillä viivoilla, joissa on automaattinen käyristys lopussa. Keskiajalla oli jossain lämpimämpää kuin nyt . Matemaatikko McIntyre ei saanut kaikkia haluamiaan tietoja heti ja hän turhautui. Puita Briffalla oli vain 10 kun olisi pitänyt olla 50 joka vuosi. MOT onneksi löysi lisää puita joista syntyy suora maila. Mielikäinen todistaa että pitää olla useita puita eivätkä kaikki saa olla samaan suuntaan käyriä.

Luonnosta näkee että hiilen tuplaantuminen lämmittää yhden asteen joka pitää vielä puolittaa = 0,5C (tämä ei ole ongelma, senhän nyt jokainen tajuaa) ja siksi kaikki maailmassa on pääosin paremmin kuin ennen. "Luonto viilentää planeettaa ylikuumentumiselta" kun tulee pilvipeite, jippii.

Näin ei saa tehdä tiedettä!
Nyt voimme antaa lätkämaillalla kyytiä lähes kaikille tiedemiehille ja poliitikoille.

IPCC tai ilmatieteen laitos (tai kukaan muukaan "asiantuntija") ei näitä MOTin ja sen tutkijoiden juttuja viitsi kommentoida, ne ovat vain väärässä, piste.

Olisi ollut mielenkiintoista jos MOT olisi antanut edes vähän vastusta Pasille, vaan viitsiikö Pasikaan näin älyttömiä juttuja oikoa?
Valitettavasti Pasin kai on pakko kun on tätä YLEn pikku sanailua seuraillut ...

Aikanaan tätäkin

Aikanaan tätäkin keskustelua voidaan lukea yhtä huvittavin mielin kuin aikoinaan tupakoinnin vaaroista käytyä keskustelua. Ei kai 6,7 mrd ihmistä (kaikille turvattava riittävä elintaso) ilmastoa mitenkään muuta.

Ihminen on muuttanut ympäristöään huomattavasti sen luonnonmukaiseen tilaan verrattuna ja todella nopeasti. Maapallo saattaa tästä hyvinkin selviytyä mutta ihminen ei. Elinkelvottomat lajit ovat aikaisemminkin poistuneet maanpinnalta tavalla tai toisella.

No nyt selvisi vihdoin myös

No nyt selvisi vihdoin myös JeanS:n henkilöllisyys. Lustotutkijahan sieltä paljastui!

Muutama

Muutama perusasia

Kasvihuoneilmiö on ollut maapallolla reilusti ennen kuin ihminen putosi puusta.

Kasvihuoneilmiön todentaminen on 1900 luvun juttu koska vasta silloin opittiin ymmärtämään auringon säteilyä ja mittaamaan sitä. Maasta heijastuvan lämpösäteilyn absorptio ilmakehän kaasuihin on kasvihuoneilmiön perusta. Tiedetään että vesihöyry vaikuttavin kasvihuonekaasu johtuen sen määrästä 1 - 7 % CO2 vain 0,03 % ja myös laajemmasta absorboivasta aallonpituusalueesta.
Maapallolta lähtevän lämpösäteilyn absorboituminen ilmakehän kasvihuonekaasuihin pitäisi mitata samanaikaisesti maan pinnalla ja avaruudesta. Pelkästään satelliitista mitattuna tulokseen vaikuttaa maan pinnalle tulevan lämpösäteilyn absorboituminen veteen jolloin se heikentää heijastuneen säteilyn voimakkuuta joka näin näkyisi vääränä tuloksena satelliitista.

analyysi

Fossiilisia polttoaineita poltettaessa syntyy kaksi vesimolekyyliä ja yksi CO2 molekyyli. Näin syntyvä vesivyöryn määrä on mitätön verrattuna luonnon kiertokulussa olevaan vesihöyryyn.
Tästä on tehtävissä vain yksi johtopäätös palamiskaasut eivät vaikuta absorption lämmittävään vaikutukseen.

Ilmastonmuutoksen tutkimuksen eturintamassa ovat tietysti meteorologit. On vaan käynyt niin että siinä tutkitaan seurauksia eikä varsinaisia syitä. Sään ennustamiseen käytettyjä supertietokoneita on alettu soveltaa ilmastonmuutoksen tutkimukseen. Hankkeille on saatu runsaasti tutkimusrahaa ja tutkimuksesta on tullut itseään ruokkiva.

Jäätiköiden sulamisesta on pääteltävissä että ilmasto on lämmennyt, onko se ihmisen aiheuttama vai ei on vaikea todentaa. Merillä on suuri tasoittamiskapasiteetti joten muutokset näkyvät hyvin pitkällä viiveellä. Säätila ja pilvisyys myös vaikuttavat tasoittavasti.

Jos ajatellaan että ilmasto on ollut "tasapainotilassa" ennen teollistumisen vaikutusta niin mitkä ovat merkittävät muutoksen ihmisen toiminnassa ?
Maapallon energiankulutus on kasvanut koko ajan teollistumisen alkuajoista lähtien. Kaikki kulutettu energia muuttuu lopulta lämmöksi.

Joten ainoa muuttunut asia on lisääntynyt maapallon lämmittäminen, kulutettua energiaa ei saa haihdutettua suoraan avaruuteen. Mihinkäs muualle se joutuu ellei lauhdevesiin ja ympäröivään ilmakehään.
Maailman energiankulutus koostuu pääosin fossiilisten polttoaineista. Joka näkyy kasvaneena CO2 pitoisuutena.

Näin ollen tilanne onkin paljon pahempi. Fossiiliset energialähteet pitäisi kieltää kokonaan ja energian kulutusta pitäisi rajoitaa vielä enemmän

En valitettavasti nähnyt

En valitettavasti nähnyt MOTtia. Ei kuitenkaan täydy kuin vähän tutustua asiaan ja huomaa, että hiilidioksidin ja ilmastonmuutoksen kausaliteetti on vähintäänkin kyseenalainen.

Sinänsä erittäin hyvä, että saastuttamista koitetaan suitsia. Tuntuu kuitenkin hassulta, että erittäin puutteellisella tiedolla ja oletuksilla tehdään isoja päätöksiä. Toivottavasti Kööpenhaminassa ei tehdä kalliita virheitä, joilla ei ole lopulta mitään muuta merkitystä kuin että ne maksavat. Ja paljon.

Eipä sinänsä, olisi erittäin hyvä, jos luovuttaisiin fossiilisista polttoaineista. Ne ovat taloudellisesti ja päästöllisesti vain haittaa Suomelle. Sähköauto voisi korvata liikenteessä ja muu sähkötekniikka muualla fossiilisen polttoaineen kokonaan. Se olisi vain ja ainoastaan hyvä asia.

Toivottavasti kukaan ei sättää, jos joku yksityisellä rahalla tahtoo investoida useampaan ydinvoimalaan Suomeen. Yhdenkin lupahakemuksen evääminen on rikos hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan.

Kirjoita uusi kommentti

13 + 5 =
Ratkaise tämä yksinkertainen laskutehtävä. Esim. kysymykseen 1+3, vastaa 4.

Edelliset artikkelit:

Pasi Toiviainen kirjoittaa Kuumat paikat -blogia

Pasi Toiviainen Tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen Kuumat paikat -blogissa seurataan ilmastontutkimuksen edistymistä sekä pohditaan keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Blogi on tauolla toistaiseksi.

Kirjoittaja Pasi Toiviainen on pitkän linjan tiede- ja ympäristötoimittaja, dokumentaristi ja tietokirjailija.

Tiedeohjelmia tänään 9.2.

Tiistai 9.2.

  • Klo 10.00, YLE Teema
    Opettaja.tv: Suomen ilmasto muuttuu
  • Klo 10.15, YLE Teema
    Anaconda en francais
  • Klo 11.45, TV2
    Riskirajoilla: Jättirakennelmat
  • Klo 16.00, YLE Teema
    Kokemuksia luontaishoidoista
  • Klo 16.30, YLE Teema
    Japania Erinin kanssa
  • Klo 16.45, FST5
    Me voilá
  • Klo 16.55, FST5
    Big Words
  • Klo 18.30, YLE Teema
    Studio Kotro
  • Klo 18.30, TV1
    Prisma Studio
  • Klo 23.10, TV1
    Prisma: Mielen sairaus puntarissa