yle.fi


Tiede

Aina voi oppia

Aina voi oppia

(14.10.2009 klo 13.26)

Johan on syksy aiheita pullollaan, tervetuloa mukaan Tutkivan jutun uusien jaksojen pariin!

Aloitamme tänä iltana aiheella, joka koskettaa varmasti jokaista. Miksi yksi loistaa koulun penkillä siinä kun toinen hakkaa päätä seinään ja manaa huonoa muistiaan. Miksi opimme asioita eri vauhdilla ja tavalla?

Jussi Kuokkanen tuli toiseksi kesällä 2005 nähdyssä Talo Italiassa-ohjelmassa, jossa 10 suomalaista kilpaili siitä kuka oppii italian kielen parhaiten. Jussi oli tuolloin 80-vuotias ja yksi ennakkosuosikeista alusta asti. Hänen muistinsa on ilmiömäinen ja lisäksi Jussi on tottunut opiskelemaan.

Kävelevä tietosanakirja on pettämätön, voin kilauttaa herralle asiasta kuin asiasta ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Parhaimmillaan Jussi on oopperafaktoissa, maantieteessä ja vuosiluvuissa!

Jussin valttina on ehtymätön uteliaisuus elämää kohtaan sekä laaja yleissivistys. Hän on loistava esimerkkki siitä, ettei uuden oppimista kannata lopettaa edes vanhemmalla iällä. Psykologi Liisa Keltikangas- Järvisellä oli tästä lisää mielenkiintoista kerrottavaa.

Voitteko muuten kuvitella, etten muistanut puikot käteen saatuani miten ensimmäinen silmukka luodaan?! Jakson käsikirjoittaja Monna Rantanen auttoi minut alkuun, kun kuvasryhmällä alkoi hermo mennä. Voin vain todeta, että sata kertaa mieluummin opiskelen arabian alkeet kuin sukan varren silmukoineen. Motivaatio onkin yksi keskeinen tekijä uuden oppimisessa.

Tutkiva juttu: Aina voi oppia torstaina 15.10. klo 20.00

Lähetä linkki

Ella Kannisen blogi

Toimittaja Ella Kanninen kirjoittaa blogissaan torstaiaamuisin Tutkivan jutun kuvausten tunnelmista, haastateltavista, aiheista tai ylipäätään siitä mitä mikin jakso tuo tullessaan.

Ella Kanninen on Tutkiva juttu -tiedeohjelman juontaja. Hän on työskennellyt mm. YLEn Aamu-tv:ssä, tv-uutisissa ja juontanut Talo Italiassa -sarjaa.

Tiedeohjelmia tänään 10.2.