Tiede

Luonto lääkekaappina

Luonto lääkekaappina

(03.12.2008 klo 10.41)

Teini-ikäisenä sormeeni ilmestyi yhtäkkiä pieni syylä etusormen ja keskisormen väliin. Ihmettelin sitä ääneen keväisellä luokkaretkellä Virossa, ja seuraavana päivänä paikallinen oppaamme toi nimettömäksi jääneen pitkän kukan ja käski hieroa sitä sormeen parin päivän ajan. Muutamassa päivässä näppylä oli kadonnut eikä sen koommin palannut. Olen myös nähnyt miten savikääreillä hoidetaan esimerkiksi iho-ongelmia. Ja flunssaisena olen litkinyt hunaja-valkosipulijuomaa lukemattomia kertoja.

Luonto hoitaa ja parantaakin, mutta pikakuuri pillereitä apteekin hyllyltä on kuitenkin se yleisin tapa hävittää huono olo. Myös moni niin sanottu luonnonlääke löytyy nykyään apteekin valikoimista, mutta vaatii ehkä hieman enemmän kärsivällisyyttä ja taustatiedon tonkimista ryhtyä niiden käyttäjäksi.

Konstit ja vaikuttavat aineet ovat kuitenkin ikivanhoja. Tässä jaksossa sain kuulla kasvitieteen professori Sinikka Piipolta perustavanlaatuisen puheenvuoron siitä mihin kaikkeen esimerkiksi juuri valkosipulin syöminen auttaa. Eikä nyt puhuta lievän syysflunssan torjumisesta...

Frantsilan yrttitilalla saapastelin puolestani pelloilla kuulemassa kuinka tutut siankärsämö ja kehäkukka ovat oivia parantajia. Olisikohan siellä, kymmenien kasvien joukossa ollut myös syyläni poistanut kukka? Oreganokaan ei muuten ole hullumpi yrtti ja käy muuksikin kuin pizzamausteeksi.

Lähetä linkki

Ella Kannisen blogi

Toimittaja Ella Kanninen kirjoittaa blogissaan torstaiaamuisin Tutkivan jutun kuvausten tunnelmista, haastateltavista, aiheista tai ylipäätään siitä mitä mikin jakso tuo tullessaan.

Ella Kanninen on Tutkiva juttu -tiedeohjelman juontaja. Hän on työskennellyt mm. YLEn Aamu-tv:ssä, tv-uutisissa ja juontanut Talo Italiassa -sarjaa.

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä