Tanssii tutkijan kanssa
Tanssii tutkijan kanssa
Tämä jakson kuvaaminen oli todella hauskaa! Ohjelmamme ideahan on, että tutkiva, ihmettelevä, tyhmiäkin kyselevä toimittaja pistää itsensä likoon aina kun mahdollista. Tässä jaksossa tein sen monta kertaa ja enemmän kuin mielelläni!
Miksi tanssimme? Mitä järkeä on tanssimisessa? Onko kaikille rytmitajua? Mistä tanssi on meille tullut? Nämä kysymykset ja monta muuta mielessäni lähdin tapaamaan eri asiantuntijoita. Läheisyys, tuntemattoman kanssa liki oleminenhan on epäsuomalaista. Vai onko?
Ehkä meillä päinvastoin on synnynnäinen tarve tanssia ja nimenomaan olla lähellä. Pääsin itse aika lähelle tutkija Petri Hoppua valssin pyörteissä Pavin tanssilavalla. Legendaarisella lavalla on uskolliset ystävänsä ja loppuillasta lattia kantoi monta sataa tanssahtelijaa. Petri valaisi minua tanssin historiasta, en tosin juurikaan yllättynyt kuullessani, että Ruotsistahan se valssikin on meille tullut. Sen sijaan minulle oli uusi tieto, että papit olivat aikoinaan kovia viemään ja tanssimaan.
Suomalaisille salsaa toistakymmentä vuotta opettanut kuubalainen Carlos puolestaan vakuutti, että suomalaisissakin on intohimoa, joka voi tulla esille tanssissa. Uskottava se on, jos kerran rytmi veressään syntynyt kuubalainen näin vakuuttaa! Carloksen suomen kielen taitoa voi muuten vain ihailla askelkuvioista puhumattakaan.
Joillekin tanssi voi toimia todellisena terapiana avaamaan mielen lukkoja. Tanssi- ja liiketerapeutti Maarit Ylösen kanssa pysähdyimme hetkeksi miettimään kuinka vakaviakin ongelmia voi käsitellä herkän liikkeen avulla. Tapaaminen Maaritin kanssa oli jännä kokemus ja loppujen lopuksi aika opettavainen. Taidan olla terapian tarpeessa...
Tanssi hoitaa siis kehoa ja mieltä monella tapaa. Toimittaja, jakson käsikirjoittaja Harri Alanne oli tehnyt tapansa mukaan tarkkaa taustatyötä haastateltavia haaliessaan. Jakso on paitsi visuaalisesti runsas myös täynnä todellisia tanssiasiantuntijoita ympäri maata. Tällä kertaa minut haastetaan tanssikoneessakin… Sekoanko askeleissa vai steppaanko ylivoimaiseen voittoon, se selviää jaksossa Tanssii tutkijan kanssa!
Edelliset artikkelit:
- Stressi
- Identiteetti
- Jätettä ei ole
- Säävarauksella
- Flunssasta
- Suuntavaisto
- Loiset
- Liikenne
- Aika
- Aina voi oppia
- Maku
- Hyvästi lumi
- Kylmän kourissa
- Näkö
- Kannattaako siivota?
- Lisää ikää nauramalla
- Eläimellisiä tunteita
- Kyborgin aika
- Rikoksen polulla
- Homo urbanuksen jäljillä
- Luonto lääkekaappina
- Mitä meistä jää jäljelle?
- Tanssii tutkijan kanssa
- Otetaan aurinkoa!
Ella Kannisen blogi

Toimittaja Ella Kanninen kirjoittaa blogissaan torstaiaamuisin Tutkivan jutun kuvausten tunnelmista, haastateltavista, aiheista tai ylipäätään siitä mitä mikin jakso tuo tullessaan.
Ella Kanninen on Tutkiva juttu -tiedeohjelman juontaja. Hän on työskennellyt mm. YLEn Aamu-tv:ssä, tv-uutisissa ja juontanut Talo Italiassa -sarjaa.
Tiedeohjelmia tänään 16.5.
Keskiviikko 16.5.
- Klo 19.00, YLE TeemaAvoin tarina : Vaahteranlehti
