ADHD-lääkkeenä käytetty metyylifenidaatti parantaa myös oppimista
(08.03.2010 klo 08.22)
Ylivilkkauden ja keskittymisvaikeuksien eli ADHD-oireiden hoitoon käytetty metyylifenidaatti, USAssa tuotenimellä Ritalin tunnettu lääkeaine, auttaa paitsi keskittymistä myös oppimista, havaittiin Kalifornian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa. Rotilla tehdyssä kokeessa pystyttiin osoittamaan että vaikutukset välittyvät aivoissa hermovälittäjäaine dopamiinin reseptoreiden D1 ja D2 kautta.
Metyylifenidaattia käytetään keskittymisen parantamiseen Yhdysvalloissa miljoonilla ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla ja aikuisilla ja sitä käytetään myös Suomessa. Lääke tehoaa mutta sen käyttö ei ole ongelmatonta. Sivuvaikutuksia esiintyy ja huolta aiheuttaa myös se että aine on oikeastaan piriste.
Metyylifenidaatti on kemiallisesti sukua huumausaineena käytetylle amfetamiinille ja metyylifenidaattia tiedetään käytettävän myös huumeen tapaan. Yhdisteen tiedetään vaikuttavan dopamiinin aineenvaihduntaan mutta miten se auttaa ylivilkkaudessa, on ollut epäselvää.
Nyt julkistetussa tutkimuksessa testattiin metyylifenidaatin vaikutusta oppimiseen rotilla. Rotat opetettiin reagoimaan ääni- ja valomerkkiin jonka tullessa ne saivat palkkion, pienen pisaran sokerivettä. Osa rotista sai metyylifenidaattia ja toiset eivät. Lääkeainetta saaneet rotat oppivat tempun paremmin ja nopeammin. Oppimistulokset paranivat annoksilla, jotka vastaavat lapsilla ADHD-oireiden hoitoon käytettyjä annoksia.
Lääkeaineen vaikutus välittyi aivoissa olevien mantelitumakkeiden ja niissä olevien dopamiinireseptorien kautta. Nämä syvällä aivoissa olevat tumakkeet ovat oleellisia mm. emotionaalisten muistikuvien syntymisessä ja oppimisessa. Dopamiinireseptoreita on kahta tyyppiä, D1- ja D2-reseptorit. Kun D1-reseptorien toiminta estettiin, metyylifenidaatti ei tehostanut oppimista. D2-reseptorien toiminnan estäminen puolestaan haittasi koe-eläinten keskittymistä oppimistehtävään.
Metyylifenidaattia saaneet ja sen tuella paremmin oppivilla rotilla mantelitumakkeiden hermosolujen liitokset eli synapsit olivat joustavampia. Se osoitettiin mittaamalla hermosolujen sähköistä toimintaa suoraan mantelitumakkeista. Tämä ilmeisesti selittää miksi ne oppivat paremmin.
(YLE tiede, Nature Medicine)