Tiede

Atlantin lämmönsiirtovirtaus ei ole hidastunut

Tiedeuutiset

Atlantin lämmönsiirtovirtaus ei ole hidastunut

(29.03.2010 klo 20.00) Atlantin lämmönsiirtovirtaus ei ole hidastunut

Trooppisilta vesiltä pohjoiseen lämpöä tuova Atlantin veden suuri kierto ei ole hidastunut viimeisten 15 vuoden aikana vaan mahdollisesti hieman nopeutunut, osoittavat yhdysvaltalaistutkijat. Osa tätä virtausta on Skandinaviaa ja Suomea lämmittävä Golf-virta. Virtauksen on pelätty hidastuvan maapallon ilmaston lämmetessä, jolloin pohjoisilla leveysasteilla ilmasto voisi muuttua paradoksaalisesti kylmemmäksi.

Atlantin vesiä kierrättävässä järjestelmässä pinnalla virtaa lämmintä vettä päiväntasaajalta kohti pohjoista. Grönlannin tienoilla se on jäähtynyt niin paljon, että vajoaa syvyyksiin ja lähtee virtaamaan lähellä pohjaa takaisin kohti etelää. Viimeiset tuhannet vuodet lämmönsiirto on toiminut tähän tapaan ja pitänyt niin Eurooppaa kuin Pohjois-Amerikkaa lämpimämpänä kuin ne muuten olisivat olleet.

On arveltu että viimeisen jääkauden lämpenemisen keskeyttäneet viilenemiskaudet noin 12 000 vuotta sitten - joiden tuloksena syntyivät mm. Suomessa Salpausselät - ovat johtuneet virtauksen häiriintymisestä. Teorian mukaan se olisi johtunut sulavien mannerjäätiköiden aiheuttamasta makean veden purkauksesta, joka olisi muuttanut pintaveden suolaisuutta ja rikkonut virtauskuvion.

Virtauksen mittaaminen on kuitenkin hankalaa, koska alue on valtava ja mittaustietoja tarvitaan paljon. Tähän asti sitä on pystytty mittaamaan vain alueella liikkuvista laivoista sekä merenpohjaan kiinnitetyistä mittauspoijuista keskileveysasteilla. Nyt julkaistu arvio perustuu meren pinnan korkeuden satelliittimittauksiin sekä Argo-järjestelmään kuuluvien 3000 automaattisen kelluvan aseman lämpötila-, suolaisuus- ja virtausnopeusmittauksiin.

Näistä Jet Propulsion -laboratorion tutkijat pystyivät määrittämään pohjoiseen liikkuvan pintavirtauksen muutoksia 41. leveysasteen kohdalla. Vuosien 2002-2009 välillä virtauksessa ei ole tapahtunut muutoksia. Tätä ennen kelluvien mittausasemien ketjua ei ollut, mutta tilannetta arvioitiin pinnankorkeusmittausten perusteella. Niiden perusteella virtaus olisi kiihtynyt noin 20% vuosien 1993-2009 välillä. Näin pitkää havaintosarjaa Atlantin suuresta virtauksesta ei ole aiemmin saatu.

Pohjoissuuntaisen virtauksen lievä nopeutuminen johtuu tutkijoiden mukaan luonnollisesta vaihtelusta. Ilmastomallien mukaan mannerjäätiköiden sulaminen tulee hidastamaan virtausta, mutta jääkautta se ei pohjoisille leveysasteille pysty aiheuttamaan. 12 000 vuotta sitten ilmasto oli huomattavasti kylmempi kuin nyt.

(YLE tiede, Geophysical Research Letters.)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä