Ei niin kuuma Jupiter
(17.03.2010 klo 22.00)
Aurinkokunnan ulkopuolisia eksoplaneettoja tunnetaan jo yli 400, mutta useimpien pinnalla olosuhteet ovat melko epämiellyttävät maanpäällisiin oloihin sopeutuneelle. Eurooppalaisella eksoplaneettoja etsivällä CoRoT-satelliitilla löydetty CoRoT-9b-planeetta vaikuttaa melko siedettävältä: sen pintalämpötila on -20 ja 160 celsiusasteen välillä eikä lämpötila vaihtele kovin paljon vuorokauden tai vuodenaikojen mukana.
Eksoplaneetta sijaitsee lisäksi siten, että sen ominaisuuksia pystytään tutkimaan maapallolta kohtuullisen hyvin. Sen keskustähti oli oman aurinkomme kaltainen, melko metallipitoinen tähti. Tähden ikää ei pystytä toistaiseksi varmuudella päättelemään mutta kyseessä lienee auringon tapaan "keski-ikäinen" tähti. Tutkittu eksoplaneetta ohittaa keskustähtensä pinnan, maasta katsoen, 95 vuorokauden välein. Ohitus kestää kahdeksan tuntia, mikä tarjoaa hyvän mahdollisuuden mittausten tekemiseen.
Eksoplaneettoja voidaan löytää kahdella tavalla. Toinen tapa on ns. ohikulkumittaus §missä mitataan tähden säteilyä ja havaitaan kirkkauden pieni muutos planeetan kulkiessa pinnan yli. Näin on löydetty noin 70 eksoplaneettaa tähän mennessä. Toinen tapa perustuu planeetan aiheuttamaan pieneen häiriöön tähden liikkeessä.
CoRoT-satelliitti etsii eksoplaneettoja ohikulkumenetelmää käyttäen. CoRoT-9b-nimen saanut planeetta löydettiin kesällä 2008 ja sen jälkeen sitä on tutkittu monilla laitteilla maan pinnalta ja avaruudesta. Se kiertää keskustähteään suunnilleen samalla etäisyydellä kuin aurinkokuntamme sisin planeetta Merkurius, mutta kooltaan se on noin 80% Jupiterin koosta oleva jättiläisplaneetta. Sen massa on hieman pienempi kuin Jupiterilla ja tiheys on noin kaksi kolmannesta Jupiterin tiheydestä. Eksoplaneetan rata on melko säännöllinen ympyrärata.
Ohikulkumenetelmällä löydetään helpoimmin hyvin lähellä keskustähteä kiertäviä planeettoja mutta CoRoT-9b on tässä suhteessa poikkeus. Sen etäisyys tähdestä on kymmenen kertaa suurempi kuin millään aiemmin samalla menetelmällä löydetyllä eksoplaneetalla. Ympyrämäinen rata ja kohtuullinen etäisyys merkitsevät ettei pinnalla ole sietämättön kuuma mutta lisäksi sitä, että ns. vuorovesivoimat ovat merkityksettömiä. Keskustähden vetovoima muokkaa hyvin lähellä keskustähteä kiertäviä planeettoja rajusti.
CoRoT-9b koostuu pääosin vedystä ja heliumista, kuten aurinkokunnan suuret kaasuplaneetat mutta sieltä löytyy muitakin alkuaineita. Tähtitieteilijät arvioivat että siellä on noin 20 maapallon verran muita alkuaineita, jotka ovat yhdisteinä kuten vetenä ja mineraaleina, korkeissa lämpötiloissa ja paineessa planeetan sisäosissa.
(YLE tiede, Nature)