yle.fi


Tiede

Faarao Tutankhamonin sairaskertomus varmistuu

Tiedeuutiset

Faarao Tutankhamonin sairaskertomus varmistuu

(16.02.2010 klo 23.00) Faarao Tutankhamonin sairaskertomus varmistuu

Tutankhamon, vain 19-vuotiaaksi elänyt faarao 3500 vuoden takaa kuoli todennäköisesti malarian ja epämuodostuneen luuston aiheuttamien vaivojen seurauksena, osoittaa egyptiläisten tutkijoiden kuningas Tutin muumiosta tekemä tarkka lääketieteellinen analyysi. Samalla tutkittiin useita samanikäisiä muumioita minkä ansiosta pystyttiin tunnistamaan joitain aiemmin tuntemattomia vainajia hänen lähisukulaisikseen. Lisäksi saatiin laadittua Tutankhamonin sukupuu viidessä polvessa.

Vuonna 1922 Luxorin luona, Niilin varrella olevasta Kuninkaiden laaksosta eli faaraoiden ja heidän lähisukulaistensa hautausalueesta löydettiin lähes ehjänä säilynyt loistelias kuninkaan hauta. Sinne oli haudattu kuningas Tutankhamon, joka nousi valtaan yhdeksänvuotiaana ja kuoli 19-vuotiaana oletettavasti vuonna 1324 eKr. Hänen kuolemansa syytä ei ole tiedetty mutta ehdolla ovat olleet murha, myrkytys ja erilaiset taudit.

Tutankhamon kuului Egyptin ns. uuden valtakunnan aikaan ja 18. dynastiaan, joka oli vallassa vuosina 1550-1295 eKr. JAMA-lehdessä esitellään egyptiläisten arkeologien vuosina 2007-2009 tekemä tutkimus, jossa analysoitiin antropologisesti, geneettisesti ja röntgenkuvin 11 uuden kuningaskunnan aikaista muumiota. Ennakolta tiedettiin varmuudella vain kolmen vainajan henkilöllisyys. Lisäksi analysoitiin viisi samanikäistä korkea-arvoisen egyptiläisen muumiota, jotka eivät olleet Tutankhamonin sukulaisia.

Tuntemattomista vainajista pystyttiin tunnistamaan suurella varmuudella Tutankhamonin isä Akhenaten sekä isänäiti Tiye. Sukulaisuus varmistettiin kaikkien kolmen vainajan rakenteellisten piirteiden sekä veriryhmän perusteella. Melko varmasti pystyttiin tunnistamaan myös Tutankhamonin äiti.

Faaraot ottivat puolisoiksi lähisukulaisia, joten jälkeläisiin kasautui ajan myötä tavallista enemmän perinnöllisiä vikoja. Näitä löytyi myös Tutin suvusta ja erityisen runsaasti oli luuston epämuodostumia. Itse Tutankhamonilla oli ns. Kohlerin tautiin viittaavia luuston epämuodostumia, joista mikään ei kuitenkaan ollut sellaisenaan tappava. Oikea jalka oli lättäjalka, vasemmassa oli kampura. Selässä hänellä oli lievä skolioosi ja lisäksi hän kärsi suulakihalkiosta.

Neljästä tutkitusta vainajasta, myös Tutankhamonista löytyi malarialoisen geenejä, joten malariatartunta nuorella faaraolla oli. Tutkijat arvelevat että malaria yhdessä luustovikojen aiheuttaman luukudoksen nekroosin kanssa on voinut aiheuttaa kuoleman. Luusto-ongelmiin viittaavat nuoren miehen haudasta löytyneet kävelykepit ja malariaan viittaa viimeiselle matkalle mukaan annettu laaja lääkevalikoima. Esimerkiksi kaatumisesta aiheutunut luunmurtuma on voinut johtaa hengenvaaralliseen tilaan yhdessä malarian kanssa.

Esineistön perusteella on epäilty, että Tutankhamon olisi ollut jotenkin feminiininen mutta mitään naisellisia piirteitä Tutankhamonista ei löytynyt. Sellaisia ei löytynyt myöskään hänen isästään faarao Akhenatenista.

Tutkimuksen julkaisseessa Yhdysvaltain lääkäriliiton arvovaltaisessa JAMA-lehdessä tutkimusta kommentoidaan ns. yksityisyyden suojan kannalta. Historiantutkijat kaivavat surutta esiin edesmenneiden ihmisten kirjeitä ja päiväkirjoja ja tuovat löydöt julkisuuteen jälkimaailman kommentein varustettuna.

Ovatko edesmenneen ihmisen sairaudet myös julkista tietoa vai pitäisikö heidät jättää rauhaan? Tieteellisesti menneiden aikojen sairauksien kartoittaminen tuottaa arvokasta tietoa, mutta yksityiskohtien liittäminen yksittäiseen henkilöön on vähän eri asia.

(JAMA)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 9.2.

Torstai 9.2.

  • Klo 17.00, FST5
    Mallinmurtajat
  • Klo 20.00, YLE Teema
    Prisma Studio
  • Klo 20.30, YLE Teema
    Aivomyrsky
  • Klo 21.00, YLE Teema
    Tiededokumentti: Omenan tarina