Tiede

Hiiva tekee päätöksen seksistä kahdessa minuutissa

Tiedeuutiset

Hiiva tekee päätöksen seksistä kahdessa minuutissa

(21.04.2010 klo 15.51) Hiiva tekee päätöksen seksistä kahdessa minuutissa

Yksisoluiset hiivasolut lisääntyvät tavallisesti suvuttomasti, tuottamalla kopioita itsestään. Nyt tutkijat ovat havainneet, että toisen hiivasolun kohdatessaan hiiva tekee yllättävän nopeasti päätöksen, haluaako se lisääntyä toisen kanssa seksuaalisesti - vain kahdessa minuutissa.

Tutkijat havaitsivat, että hiivasolun seksihalukkuutta säätelee kemiallinen muutos yhdessä ainoassa proteiinissa. Muutos tapahtuu kahdessa minuutissa siitä, kun hiivasolu havaitsee vastakkaisen sukupuolen edustajan erittämän feromonin.

Seksuaalisen lisääntymisen alkaminen edellyttää kuitenkin, että feromonia on riittävänä pitoisuutena hiivasolun ympärillä. Mikäli vastakkaisen sukupuolen erittämää kemiallista yhdistettä ei ole tarpeeksi, jatkaa hiiva aseksuaalista lisääntymistä eli itsensä kloonaamista.

Hiivojen seksuaalisessa lisääntymisessä solut yhdistyvät, vaihtavat dna:ta ja eriytyvät jälleen. Yhteenliittymistä varten täytyy molempien solujen muodostaa erityinen nystyrä. Prosessi vie kuitenkin paljon energiaa. Tarkan feromonipitoisuusrajan arvellaankin kehittyneen, jotta hiivasolu aloittaa valmistautumisen seksiin vain, mikäli vastakkaisen sukupuolen solu on tarpeeksi lähellä.

Seksuaalinen lisääntymistapa ei ole hiivalle välttämätöntä, mutta se on kannattavaa, jotta perimään tulee vaihtelua. Esimerkiksi muuttuvissa olosuhteissa voi erilaisella perimällä olla selviytymisetu.

Hiivasolujen seksielämän nopeista päätöksistä saadut tulokset voivat auttaa esimerkiksi syöpäsolujen ja kantasolujen tutkimisessa, sillä samankaltaiset kemialliset muutokset ympäristössä vaikuttavat niiden toimintaan.

(YLE tiede, Nature, Imperial College London)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä