Huurteinen asteroidi kertoo valtamerten synnystä
(28.04.2010 klo 20.00)
Asteroidin pinnalta on ensimmäisen kerran löytynyt vettä. Havainto on kiinnostava, sillä myös maapallon valtamerten veden oletetaan saapuneen planeetallemme asteroidien mukana.
Kaksi tutkimusryhmää teki itsenäiset havainnot asteroidivyöhykkeessä sijaitsevan asteroidin 24 Themisin pinnalla olevasta jäästä infrapunasäteilyn perusteella.
Themis on Marsin ja Jupiterin välisen asteroidivyöhykkeen suurimpia asteroideja. Tutkijat havainnoivat taivaankappaletta NASA:n Havaijilla sijaitsevalla infrapunasäteilyä mittaavalla teleskoopilla. Koska asteroidit eivät itse tuota valoa, teleskooppi mittaa taivaankappaleista heijastuvaa auringonvalon säteilykirjoa eli spektriä. Eri aineet muuttavat heijastuvaa valoa eri tavalla, joten spektrin perusteella voidaan päätellä, mitä aineita taivaankappaleen pinnalta löytyy. Themisin tapauksessa mittaukset paljastivat asteroidin pinnalta vesijääkerroksen. Koko asteroidi näyttää olevan huurteen peitossa.
Jääpeitteen laajuus yllätti tutkijat, sillä asteroidin lämpötilan pitäisi riittää muuttamaan huurteen vesikaasuksi. Selitys saattaa olla, että huurretta syntyy yhä uudestaan kun asteroidin sisuksissa oleva jää purkautuu pinnalle vesihöyrynä. Vesihöyryä saattaa myös vapautua kun Themisiin törmäävät pikkumeteoriitit mylläävät asteroidin pintaa.
Veden löytyminen asteroidin pinnalta on kiinnostavaa, sillä maapallon veden arvellaan olevan peräisin avaruudesta tulleista taivaankappaleista. Auringonläheisen sijaintinsa takia maapallo oli syntyessään kuiva paikka. Planeettamme vesi on saapunut aurinkokunnan ulko-osista maapalloon törmänneiden asteroidien mukana. Tästä todistaa tiettyjen alkuaineiden pitoisuudet valtameressä, jotka tarkasti vastaavat asteroidivyöhykkeeltä tulleiden meteoriittien pitoisuuksia. Asteroideissa on myös aiemmin löytynyt mineralisoituneita jälkiä vedestä.
Vesijään löytyminen Themisin pinnalta vahvistaa tutkijoiden käsityksiä maapallon merten synnystä, ja avaavat uusia tutkimussuuntia. Tuloksia kommentoinut astronomi Henry Hsieh vertaa havaintoa siihen, että biologit löytäisivät lajin, jonka he ovat olettaneet kuolleen sukupuuttoon monta miljoonaa vuotta sitten. Muinaisesta asteroidiveden koostumuksesta ei enää joudu tekemään johtopäätöksiä kivettyneistä jäljistä, vaan "sitä voi tutkia suoraan, koska se on vielä olemassa!", kirjoittaa Hsieh.
(YLE Tiede, Nature)