yle.fi


Tiede

Internet-riippuvaiset ovat muita masentuneempia

Tiedeuutiset

Internet-riippuvaiset ovat muita masentuneempia

(03.02.2010 klo 06.00) Internet-riippuvaiset ovat muita masentuneempia

Internetiä paljon käyttävät ihmiset ovat todennäköisemmin masentuneita kuin netissä vähemmän aikaansa viettävät, osoittaa Leedsin yliopistossa Englannissa tehty tutkimus. Brittitutkijoiden mukaan tutkimus on ensimmäinen laaja, länsimaissa tehty selvitys asiasta. Internet-riippuvaisiksi arvioitiin runsas prosentti vastaajista, mutta näillä ihmisillä oli selvästi enemmän keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta kuin muilla.

Tutkimuksessa kysyttiin internetin käytöstä ja psyykkisistä oireista runsaalta 1 300 ihmiseltä, jotka olivat iältään 16-51 vuoden väliltä. Internet-riippuvaisiksi luokiteltiin 1,2% eli 15 ihmistä, jotka olivat keskimäärin 21 vuoden ikäisiä. He viettivät aikaansa suhteellisesti muita enemmän verkkopeleissä, netin keskustelupalstoilla ja pornosivuilla.

Internet-riippuvaisilla oli enemmän masentuneisuutta kuin muilla, mutta kumpi on syy ja kumpi seuraus, on toistaiseksi selvittämättä. Saattaa olla että masennukseen taipuvaisista tulee herkemmin nettiriippuvia kuin muista. Tätä on tarkoitus selvittää lisää.

Tutkimus vahvistaa käsitystä että runsas ajanvietto internetin parissa voi liittyä psyykkisiin ongelmiin kuten masennukseen ja riippuvuuden syntyyn eli addiktioon. Internet-riippuvaisilla on pakonomainen tarve pysyä internetissä ja he korvaavat reaalimaailman sosiaalisen kanssakäymisen verkon kautta tapahtuvalla kommunikaatiolla.

(YLE tiede, Psychopathology)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 11.2.

Lauantai 11.2.

  • Klo 11.40,
    Urok finskogo jazyka
  • Klo 14.35, YLE Teema
    Prisma Studio
  • Klo 15.05, YLE Teema
    Aivomyrsky
  • Klo 15.35, YLE Teema
    Tiededokumentti: Omenan tarina
  • Klo 22.37,
    Urok finskogo jazyka
  • Klo 23.37,
    Urok finskogo jazyka