yle.fi


Tiede

Kehittyneet teollisuusmaat ovat ulkoistaneet merkittävän osan hiilidioksidipäästöistään

Tiedeuutiset

Kehittyneet teollisuusmaat ovat ulkoistaneet merkittävän osan hiilidioksidipäästöistään

(08.03.2010 klo 23.00) Kehittyneet teollisuusmaat ovat ulkoistaneet merkittävän osan hiilidioksidipäästöistään

Kehittyneet teollisuusmaat ovat "ulkoistaneet" merkittävän osan hiilidioksidipäästöistään muihin maihin, osoittavat amerikkalaistutkijat Steven Davis ja Ken Caldeira arvovaltaisessa amerikkalaisessa tiedejulkaisussa PNASissa julkaistussa artikkelissaan. He laskivat hiilidioksidipäästöt 113 maasta tai maaryhmästä kulutuksen mukaan eikä sen mukaan minkä maan rajojen sisäpuolella hiilidioksidia syntyy.

Mukana oli 57 eri teollisuudenalaa. Tarkasteluvuosi oli 2004, joka oli tuorein saatavilla ollut tilastoitu vuosi. Noin neljännes, 23% maailman kaikista CO2-päästöistä vuonna 2004 liittyi tuotteisiin jotka siirtyivät alkuperäisen tuotantomaan rajojen ulkopuolelle kulutettaviksi. Määrältään ne vastasivat 6,4 miljardia tonnia hiilidioksidia.

Monissa Euroopan maissa yli kolmannes kulutukseen menevistä hiilidioksiditonneista sisältyy tuontitavaroihin jotka tuodaan lähinnä maailman teolliseksi tuotantolaitokseksi muuttuneesta Kiinasta. Suomeen tuotujen tavaroiden hiilidioksidikuorma oli 42% koko kulutuksen CO2-kuormasta.

Eräissä vähemmän teollisuuteen ja enemmän palveluihin perustuvissa korkean elintason kansantalouksissa kuten Sveitsissä tai Ruotsissa kulutukseen tuodun hiilidioksidin osuus on yli puolet, Sveitsissä 66% ja Ruotsissa 59%. Yhdysvallat on niin omavarainen maa, että tuontitavaroiden hiilidioksidipäästöjen osuus kulutuksesta on vain 11%. Eurooppalaisen kuluttajan tuontitavaroiden hiilidioksidikuorma on enimmillään yli neljä tonnia vuodessa, amerikkalaisen 2,5 tonnia vuodessa.

Tämä pitäisi ottaa jollain tavoin huomioon pohdittaessa miten hiilidioksidipäästöjen lasku jaetaan oikeudenmukaisesti eri maiden kesken, tutkijat toteavat. Jos haluamme ostaa Kiinassa tehtyjä tavaroita, saamme kaupanpäällisiksi kivihiilen palamisesta syntyvän hiilidioksidin.

Yksi tapa mitata maakohtaista hiilidioksidijälkeä on laskea kulutukseen menevien tavaroiden hiilidioksidipäästöt henkeä kohden. Tämän tilaston ylivoimainen ykkönen Luxemburg, missä asukasta kohden tuotetaan 35 tonnia CO2:a. Luxemburgin suurta lukua selittää se että asukkaita on paljon vähemmän kuin kuluttajia; pienessä maassa käy töissä paljon ihmisiä maan ulkopuolelta. Yhdysvalloissa lukema on toiseksi korkein, 22 tonnia henkeä kohden.

Euroopan kehittyneet maat eivät jää paljon jälkeen: Suomessa ja Tanskassa lukema on 15 tonnia, Norjassa 12, Ruotsissa 11 ja Sveitsissä 12 tonnia. Sveitsin päästöjä laskee pääasiassa vesivoimaan perustuva energiantuotanto. Ruotsissa on paljon sekä vesivoimaa että ydinvoimaa. Kiinassa oman kulutuksen aiheuttama hiilidioksidikuorma on 3 tonnia asukasta kohden, maailman köyhimmissä maissa Afrikassa, esimerkiksi Etiopiassa tai Mosambikissa lukema on noin 0,1 kiloa asukasta kohden.

(YLE tiede, PNAS)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 10.2.