yle.fi


Tiede

Korkealla vuoristossa oleskeleminen laihduttaa

Tiedeuutiset

Korkealla vuoristossa oleskeleminen laihduttaa

(04.02.2010 klo 16.30) Korkealla vuoristossa oleskeleminen laihduttaa

Ylipainoiset keski-ikäiset miehet laihtuivat oleskeltuaan viikon 2,6 kilometrin korkeudessa. Normaalisti he elivät 500 metrin korkeudella merenpinnasta Münchenissä. Vaikutus säilyi neljä viikkoa normaaliin elinympäristöön palaamisen jälkeen. Laihtuminen johtui todennäköisesti aineenvaihdunnan kiihtymisestä ja ruokahalun vähenemisestä. Miten vaikutus säilyi neljä viikkoa paluun jälkeen, on toistaiseksi selvittämättä.

Korkealla vuoristossa oleskelun tiedetään laihduttavan mutta asiaa ei ole tutkittu reilusti ylipainoisilla ihmisillä jotka eivät liikkuneet vuoristossa tavallista enemmän. Saksalaisen Ludwig Maximilian-yliopiston tutkimukseen osallistui 20 keski-ikäistä, ylipainoista saksalaismiestä, jotka vietiin viikoksi yliopiston tutkimusasemalle 2650 metrin korkeuteen. Miehet olivat keskimäärin 55-vuotiaita ja painoindeksiltään oli 33 kg/m2.

Kaikilla oli lisäksi ns. metabolinen oireyhtymä eli ylipainon lisäksi vyötärölihavuutta, kohonnut verenpaine ja epäedulliset veren rasva-arvot. Ennen vuoristo-osuutta kaikilta mitattiin mm. tavanomainen ruuankulutus, kävellyt askelet ja aineenvaihdunnan taso.

Vuoristoasemalla he saivat syödä vapaasti ja liikkua ympäristössä, mutta tavallisesta poikkeavaa liikuntaa ei saanut harrastaa. Tätä valvottiin askelmittarilla. Viikon vuoristo-oleilun jälkeen mitattiin taas kaikki arvot ennen kuin koehenkilöt palasivat tavalliseen elämäänsä. Veri- ym. arvot mitattiin vielä kerran neljä viikkoa paluun jälkeen.

Osallistujien paino oli ennen koetta keskimäärin 105,1 kiloa ja viikon vuoristoleirin jälkeen se oli pudonnut runsaalla kilolla 103,6 kiloon. Neljä viikkoa arkeen paluun jälkeen paino oli edelleen alle lähtötilanteen, 104,1 kiloa. Vyötärönympärys putosi sentillä vuoristossa ja oli pudonnut tästä vielä lähes sentillä neljä viikkoa myöhemmin tehdyssä mittauksessa.

Laihtumisen ilmeisin syy oli ruuankulutuksen väheneminen. Kun ennen koetta miehet söivät keskimäärin 2990 kcal päivässä, niin vuoristo-osuuden lopussa kulutus oli 2250 kcal ja se oli alentunut vielä tästä, 2195 kilokaloriin neljä viikkoa myöhemmin. Askelmittariin kertyi enemmän askelia neljä viikkoa vuoristossa oleskelun päättymisestä ja kuuden minuutin kävelykokeessa suoritustaso oli noussut.

Verenpaineessa tapahtui myös selvä muutos. Diastolinen verenpaine eli alapaine laski ennen koetta olleesta 94 mmHg:stä 80 mmHg:iin. Yläpaine eli systolinen verenpaine ei kuitenkaan muuttunut. Veren rasva-arvoista HDL-kolesterolin eli hyvän kolesterolin taso nousi vuoristoviikon aikana mutta se oli palannut alkuperäiselle tasolle neljässä viikossa. Elimistön perusenergiankulutus nousi vuoristossa mutta oli palannut lähtötilaan neljä viikkoa paluusta.

Ilmanpaine ja hapen osapaine 2650 metrin korkeudessa ovat merkittävästi alemmat kuin koehenkilöiden tavanomaisessa elinympäristössä. Koehenkilöt eivät kuitenkaan saaneet hapenpuutteesta johtuvan ns. vuoristotaudin oireita vaan heidän elimistönsä pystyi sopeutumaan pienempään hapen määrään.

Miksi sitten ruokahalu väheni? Yksi mahdollinen selitys on rasvakudoksen erittämän leptiinihormonin erittymisen muuttuminen. Aiemmat tutkimukset ovat tuottaneet sen suhteen ristiriitaisia tuloksia: joissain kokeissa leptiinin erittymisen on todettu vähentyneen korkealla, toisissa nousseen. Koehenkilöinä niissä on ollut yleensä normaalipainoisia ihmisiä eikä reilusti ylipainoisia kuten tässä kokeessa.

Tämänkertaiseen kokeeseen osallistuneiden miesten veren leptiinitasot nousivat hengitysilman hapen määrän vähentyessä. Leptiini vaikuttaa ruokahaluun ja sen määrän nousu voisi selittää ruokahalun vähentymisen. Leptiinitasot olivat kuitenkin palanneet alkuperäiselle tasolle neljässä viikossa mutta silti koehenkilöt söivät vähemmän ja alentunut paino säilyi.

Miten pitkään viikon vuoristo-oleskelun vaikutus säilyy, jää selvitettäväksi. Painon hallinta kiinnostaa nykyihmisiä suunnattomasti, joten pian tarjotaan varmaan laihdutusmatkoja korkealle vuoristoon.

(YLE tiede, Obesity)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 10.2.