Lukihäiriöisen lapsen aivot eivät erota puhetta hälinästä
(11.11.2009 klo 19.00)
Lukihäiriöisten lasten kuulojärjestelmä ei pysty erottamaan puhetta taustametelistä samalla tavalla kuin muiden lasten aivot, havaittiin Yhdysvalloissa Northwestern -yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa. Tällaisista kehityshäiriöistä kärsiviä lapsia on 5-10% kaikista. Älykkyydeltään lapset ovat normaaleja mutta puheen muuttaminen kirjoitettuun muotoon ja lukeminen tuottavat vaikeuksia.
Koehenkilöinä oli hyviä ja huonoja lukijoita, joiden kuulo oli normaali. Iältään he olivat kymmenen vuoden kahta puolta. Lukihäiriöisten verbaalinen älykkyys oli hieman heikompi kuin normaalisti kehittyneillä lukijoilla, mikä on tyypillistä lukihäiriöisille. Koehenkilöille näytettiin videofilmiä ja samaan aikaan heidän korviinsa ajettiin kuvasta riippumatonta ääntä.
Ääni oli joko tasaisesti toistuvia da-da-da-tavuja tai sama da-tavu satunnaisesti esitettynä videon äänen päällä. Kuulojärjestelmän vaste mitattiin kuulojärjestelmän alkupäästä, aivorungosta eikä järjestelmän loppupäästä, kuuloaivokuorelta kuten useimmiten tehdään. Syvemmällä aivoissa oleva signaali pystytään mittaamaan pään pinnalta sähköisesti.
Hyvien ja huonojen lukijoiden aivorungon vaste tasaiseen da-da-da-ääntelyyn poikkesi selvästi toisistaan. Lasten huomio oli kiinnittynyt esitettyyn videoon, mutta silti hyvien lukijoiden kuulojärjestelmä reagoi toistuvalle äänelle, ikään kuin herkistyi ja virittyi havaitsemaan sen. Lukihäiriöisten lasten kuulojärjestelmä ei reagoinut tiheästi toistuvaan tavuun eli he eivät pystyneet sopeuttamaan kuulohavaintoaan siihen.
Kun da-tavu esitettiin harvemmin ja satunnaisesti, lukihäiriöisten lasten aivorungon vaste siihen oli voimakkaampi kuin hyvillä lukijoilla. He olivat siis herkempiä havaitsemaan poikkeuksen. Tavallaan heidän kuulojärjestelmänsä oli luovempi, tutkijat toteavat. Normaalielämän kommunikaatio edellyttää kuitenkin kykyä sulkea pois epäoleellinen taustameteli jotta halutusta puheesta saa selvää. Tämä tapahtuu automaattisesti mutta lukihäiriöisillä se ei jostain syystä toimi.
Erillisessä kokeessa lapsille esitettiin lauseita taustamelussa ja heidän piti toistaa lauseet. Tämä vastaa tilannetta esimerkiksi meluisassa luokkahuoneessa. Lukihäiriöiset lapset menestyivät kokeessa huonommin kuin hyvät lukijat. Luokkia ei saa koskaan hiljaisiksi, mutta lukihäiriöstä kärsiviä voidaan auttaa yksinkertaisin keinoin. Heidät pitää sijoittaa opettajan lähelle tai sitten opettajalle voidaan laittaa mikrofoni ja ääni tuodaan siitä lapsen korviin kuulokkeilla, tutkijat ehdottavat.
(YLE tiede, Neuron )