yle.fi


Tiede

Maailman öljyntuotanto alkaa supistua jo muutaman vuoden kuluttua

Tiedeuutiset

Maailman öljyntuotanto alkaa supistua jo muutaman vuoden kuluttua

(10.03.2010 klo 18.00) Maailman öljyntuotanto alkaa supistua jo muutaman vuoden kuluttua

Maailman raakaöljyntuotanto saavuttaa maksiminsa vuonna 2014, arvioivat Kuwaitin yliopiston tutkijat. Useiden ennustusmallien avulla tehty ennuste aikaistaa öljyntuotannon maksimin ajankohdan noin kymmenellä vuodella. Siksi vaihtoehtoisten energialähteiden etsimiseen ja öljyn entistä tehokkaampaan käyttöön on syytä panostaa, tutkijat toteavat. Kuwait on nyt maailman kahdeksanneksi suurin öljyntuottaja ja yhdeksänneksi suurin öljyviejä.

Energian kulutus ja öljyn kulutus jatkavat kasvuaan, erityisesti kehittyvien maiden talouskasvun siivittäminä. Öljy tiedetään erittäin rajalliseksi luonnonvaraksi, joten sen saatavuuden heikkeneminen ja sitä myöten hinnan kohoamiseen kiinnostaa kaikkialla. Tuotannon huippukohtaa on yritetty arvioida vuosikymmeniä ja erityisen suosittu on ollut ns. Hubbertin malli. Sillä ennakoitiin Yhdysvaltain öljyntuotannon kääntyminen laskuun vuonna 1970.

Mallia on sittemmin parannettu ja tarkennettu ja maapallon laajuisesti öljyntuotannon arvioidaan yleisimmin saavuttavan maksiminsa 2020-luvulla tai sen jälkeen. Viime vuosina on kuitenkin havaittu, että Hubbertin malli tähän asti käytetyt versiot eivät pysty selittämään teknisesti ja poliittisesti mutkikkaita tilanteita riittävän hyvin.

Kuwaitilaisten tutkijoiden uudessa mallissa on mukana maapallon 47 tärkeintä öljyntuottajamaata. Sen mukaan öljyntuotannon huippu saavutetaan jo vuonna 2014. Lisäksi malli osoittaa että öljyvarat hupenevat tällä hetkellä noin 2,1% vuodessa.

(YLE tiede, ACS Energy & Fuels)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 10.2.