Brittitutkijat seurasivat seitsemän kuukauden ajan miten nahkiaisen poikaset ja suikulaiset, alkeelliset kalansukuiset vesieläimet mätänivät suolavedessä 25 asteen lämpötilassa. Prosessia seuraamalla pystyttiin näkemään mitkä osat ja millä nopeudella hajoavat eläimen kuoleman jälkeen. Havainnot auttavat selvittämään miten edustavia 500 miljoonaa vuotta sitten eläneiden samantyyppisten ns. selkäjänteisten fossiilit ovat.
Puoli miljardia vuotta sitten eläneet selkäjänteiset ovat selkärankaisten edeltäjiä, mutta niillä ei ollut vielä luista selkärankaa eikä hampaita. Ne kehittyivät vasta myöhemmin. Luut ja hampaat säilyvät fossiileissa parhaiten joten niitä vailla olevien selkäjänteisten fossiilit ovat harvinaisia. Jäljellä on vain pehmeämpien kudosten jäänteitä.
Paleontologit päättelevät muinaisten eläinten sukulaisuussuhteita vertaamalla fossiilien yksityiskohtia keskenään ja nykyisiin eläimiin. Sukupuut rakennetaan olettaen että fossiileiksi muuttuneet yksilöt ovat menettäneet rakenteestaan osia satunnaisesti eri puolilta. Siten useiden fossiilien avulla saadaan melko hyvä käsitys eläimen rakenteesta.
Nahkiaiset ja suikulaiset ovat molemmat ns. eläviä fossiileja eli ne ovat muuttuneet vain vähän satojen miljoonien vuosien aikana. Niillä on selkärankaa edeltävä selkäruoto ja siihen liittyvä alkeellinen hermokanava, pyrstö, suljettu verenkierto ja alkeelliset silmät. Niiden mätänemisen seuranta osoitti että hajoaminen ei tapahdu oletetulla tavalla tasaisesti vaan tietyt rakenteen osat katoavat kokonaan ennen muita. Meidän ja muiden selkärankaisten kehitystä kuvaavat sukupuut on rakennettu osin virheellisin perustein, Leicesterin yliopiston tutkijat päättelevät.
(YLE tiede, Nature AOP)
YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.
Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.
Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi
