yle.fi


Tiede

Miten vähemmällä kuntoharjoittelulla saa enemmän tuloksia

Tiedeuutiset

Miten vähemmällä kuntoharjoittelulla saa enemmän tuloksia

(15.03.2010 klo 11.20) Miten vähemmällä kuntoharjoittelulla saa enemmän tuloksia

Lyhyt mutta intensiivinen fyysinen harjoittelu tuottaa saman hyödyn kuin rauhallisemmin tehty ja pitempään kestävä harjoittelu, osoittaa kanadalaisen McMaster-yliopiston tutkimus. Vajaa puolen tunnin harjoitus tavallisella kuntopyörällä kolme kertaa viikossa vastasi vaikutuksiltaan kymmenen tunnin rauhallista harjoittelua viikossa. Tarkkaa syytä sille miten tämä tapahtuu, ei toistaiseksi tiedetä.

Ns. HIT-harjoittelun eli voimaperäisen, mutta lyhytkestoisen intervalliharjoittelun eduista on saatu havaintoja ennenkin. Sama kanadalainen tutkijaryhmä on aiemmin osoittanut että nuoret opiskelijat pystyivät nostamaan kuntoaan HIT-harjoittelulla tehokkaasti, mutta harjoitusvälineenä oli silloin erikoisvalmisteinen laboratoriolaite.

Uudessa tutkimuksessa harjoitusvälineenä oli tavallinen kuntopyörä. Koehenkilöinä oli seitsemän miesopiskelijaa, iältään keskimäärin 21-vuotiaita. Yhdellä harjoituskerralla poljettiin kuntopyörää 8-12 kertaa minuutin ajan lähes maksimiteholla, niin että saavutettiin vähintään 95% suurimmasta sykkeestä. Joka pyrähdyksen jälkeen pidettiin 75 sekunnin tauko. Yksi harjoituskerta kesti siten vajaa puoli tuntia. Harjoituksia tehtiin kolme kertaa viikossa ja koe kesti kaksi viikkoa, yhteensä kuusi harjoituskertaa.

Harjoittelun vaikutuksia selvitettiin sekä kestävyysmittauksilla että lihaksista otettujen näytteiden biokemiallisilla analyyseillä. Myönteiset vaikutukset olivat tilastollisesti merkitseviä molemmissa. Kestävyys parani ja mitokondrioiden, soluissa olevien energiaa tuottavien soluelinten määrä kasvoi selvästi. Lihasten glykogeenivarastot ja kokonais -GLUT4-proteiinimäärä kasvoivat myös tilastollisesti merkitsevästi. Saman vaikutuksen aikaansaamiseen rauhallisella harjoittelulla tarvitaan huomattavasti pitempi aika.

Tällaisesta HIT-harjoittelusta voivat hyötyä paitsi kiireiset nuoret ihmiset myös vanhemmat ja peruskunnoltaan heikommat ja hiukan ylipainoiset ihmiset, tutkijat uskovat. Seuraavaksi on tarkoitus selvittää HIT-harjoittelun hyötyä selvästi ylipainoisilla ja esimerkiksi diabetesta sairastavilla.

(YLE tiede, Journal of Physiology)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 10.2.