Tiede

Muoviyhdiste bisfenoli A ja metaboliset muutokset elimistössä

Tiedeuutiset

Muoviyhdiste bisfenoli A ja metaboliset muutokset elimistössä

(16.09.2008 klo 17.00) Muoviyhdiste bisfenoli A ja metaboliset muutokset elimistössä

Muoveissa käytetyn bisfenoli A-yhdisteen eli BPA:n pitoisuudella elimistössä on yhteys sydänverisuonisairauksiin ja kakkostyypin diabetekseen, havaittiin Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa. BPA:n pitoisuus oli yhteydessä myös eräiden maksan entsyymien kohonneisiin tasoihin.

Bisfenoli A:ta käytetään yleisesti ruoka-aineiden ja juomien muovipakkauksissa ja näistä sitä pääsee myös ihmisen elimistöön. Sitä on pidetty turvallisena kun pitoisuuksissa pysytään eläinkokeiden perusteella asetettujen rajojen alapuolella.

BPA:lla on naishormoni estrogeenin kaltaisia vaikutuksia ja eläinkokeissa sen on havaittu vaikuttavan myös mm. haiman insuliinin tuotantoon. Rotilla haitallisia vaikutuksia on nähty annoksilla jotka jäävät alle ihmiselle suositeltujen tasojen painokiloa kohden. Toisaalta BPA poistuu ihmisen elimistöstä huomattavasti nopeammin kuin rotilta.

BPA on yksi eniten valmistettuja muovikemikaaleja maailmassa. Vuonna 2003 sitä tuotettiin yli kaksi miljoonaa tonnia ja sen käyttö on kasvanut vuosittain 6-10%. Sitä käytetään monenlaisissa kuluttajatuotteissa alkaen tuttipulloista ja säilykepurkeista, joista sitä päätyy ruokaan ja juomiin. Yhdistettä löytyy myös juomavedestä ja kotipölystä niin yleisesti, että BPA-pitoisuus on mitattavissa yli 90%:lla amerikkalaisista.

Arvovaltaisessa Yhdysvaltain lääkäriliiton lehdessä JAMA:ssa julkaistu brittiläis-amerikkalainen tutkimus on ensimmäinen, jossa väestötasolla yhdistetään virtsasta mitattu BPA-pitoisuus sairauksiin. Yhdysvalloissa vuosina 2003-2004 tehdyn NHANES-tutkimuksen eli kansallisen terveys- ja ravintotutkimuksen osana määritettiin virtsan BPA-pitoisuus 1455 aikuisella, jotka olivat iältään 18-74-vuotiaita.

BPA:n taso oli keskimäärin korkeampi niillä, joilla oli sydänverisuonisairauksia tai kakkostyypin diabetes. Tässä analyysissä sukupuoli ja ikä otettiin erikseen huomioon. Yhden standardipoikkeaman suuruinen nousu BPA:n pitoisuudessa kasvatti sekä diabeteksen että sydänverisuonitautien riskiä 39%:lla.

Kun tutkitut ihmiset jaettiin neljään ryhmään virtsan BPA-pitoisuuksien perusteella, korkeimmassa neljänneksessä olevilla oli lähes kolminkertainen riski sairastua sydänverisuonisairauksiin verrattuna alimmassa neljänneksessä oleviin. Diabeteksen riski oli vastaavasti 2,4-kertainen. Maksassa kolmen entsyymin tasot olivat kohonneet niillä, joiden elimistössä oli eniten BPA:ta.

Kaikkiaan selvitettiin tilastollinen yhteys kahdeksan yleisen sairausryhmän ja virtsan BPA-pitoisuuden välillä, mutta muita tilastollisia yhteyksiä bisfenoli A:n ja sairauksien välillä ei löytynyt.

Sinänsä pelkkä tilastollinen yhteys ei osoita vielä syy-seuraussuhdetta, mutta tutkijat suosittelevat tarkempia tutkimuksia sallittujen rajojen alle jäävään BPA-altistukseen liittyvistä terveysriskeistä. Kanadassa BPA on määritelty merkittäväksi ympäristöhaitaksi ja saman lehden pääkirjoituksessa tuloksia kommentoivat amerikkalaistutkijat suosittelevat samaa myös Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA päivitti arvionsa BPA:sta heinäkuussa 2008. Päätöksessä todetaan että vuonna 2006 määritettyä "siedettävän päivittäisen saannin" raja-arvoa 0,05 milligrammaa päivässä painokiloa kohden ei ole tarpeen muuttaa toistaiseksi tiedossa olevien tutkimusten perusteella.

(Radion tiedeuutiset, JAMA)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä