yle.fi


Tiede

Pitempi koulutus pitää Alzheimerin taudin kauemmin loitolla

Tiedeuutiset

Pitempi koulutus pitää Alzheimerin taudin kauemmin loitolla

(11.11.2008 klo 07.00) Pitempi koulutus pitää Alzheimerin taudin kauemmin loitolla

Kun ihminen on sairastumassa Alzheimerin tautiin, pitemmän koulutuksen saaneet säilyttävät älylliset kykynsä paremmin kuin vähemmän koulutetut. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen tulokset vahvistavat ns. kognitiivisen kapasiteetin teoriaa. Sen mukaan muistia ja muita aivotoimintoja tuhoavan Alzheimerin taudin oireet ilmenevät myöhemmin niillä, joilla on aivoissaan pitkän koulutuksen ja aivojen käyttöä vaativan työn seurauksena tavallista enemmän kapasiteettia.

Tutkimukseen osallistui 198 ihmistä, joista 37:lla oli todettu Alzheimerin tauti ja loput 161 olivat sen suhteen terveitä verrokkeja. Iältään he olivat keskimäärin 67-vuotiaita. Heidän aivoihinsa ruiskutettiin radioaktiivisella merkkiaineella leimattua yhdistettä, jonka tiedetään tarttuvan Alzheimerin taudille tyypillisiin beeta-amyloidikertymiin eli amyloidiplakkeihin. Aivoja kuvattiin sen jälkeen PET-kameralla, joka havaitsee radioaktiivisen merkkiaineen.

Osallistujille tehtiin lisäksi perusteelliset älyllisiä kykyjä ja normaalielämässä suoriutumista mittaavat testit, joita käytetään yleisesti dementian astetta arvioitaessa. Koulutuksen suhteen osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään. Niillä joiden aivoista Alzheimerin taudista kertovia plakkeja löytyi, koulutuksen piteneminen paransi kognitiivisten testien tuloksia. Vertailuryhmässä ei-dementoituneilla koulutuksen pituudella ei ollut vaikutusta testituloksiin lukuun ottamatta ns. WAIS-testiä, jolla mitataan aikuisten älykkyyttä.

Pitemmän koulutuksen antaman suojan merkityksestä on saatu havaintoja jo aiemmin. Alkuvuonna julkaistiin mm. Turun yliopiston PET-keskuksessa tehty tutkimus, jossa samalla merkkiaineella kuvattiin lievästä dementiasta kärsivien ihmisten aivoja. Niillä joilla oli pitempi koulutus, oli aivoissaan enemmän beetaplakkeja kuin samaan älyllisen suorituksen tasoon päässeillä mutta vähemmän koulutetuilla ihmisillä.

(Radion tiedeuutiset, Archives of Neurology)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 10.2.