Pohjois-Afrikan kuivuus on pahenemassa
(07.08.2008 klo 21.01)
Pohjois-Afrikan viimeisin kuivuusjakso vuosina 1999-2002 oli pahin yli 500 vuoteen, osoittaa puiden vuosirenkaiden paksuuteen perustuva arvio alueen lämpötiloista ja sateista vuodesta 1456 nykyaikaan. Arvion tehnyt kansainvälinen tutkijaryhmä toteaa havainnon osoittavan, että ilmaston lämpenemisen aiheuttama Pohjois-Afrikan muuttuminen kuivemmaksi on todennäköisesti jo alkanut.

Ilmaston lämpenemisen yhteydessä muuttuvat myös sateet ja Välimeren ympäristöön ennakoidaan entistä kuumempaa ja kuivempaa. Tunisiasta ja Algeriasta kerätyistä puiden vuosirengasnäytteistä saatiin ensimmäinen kattava arvio alueen sateista 1400-luvun lopulta nykyaikaan. Alueelta ei ole systemaattisia säätietoja kuin vasta 1900-luvulta ja erityisesti vuosisadan loppupuolelta.
Vuosirengasnäytteitä kerättiin sekä elävistä että kuolleista puista ja niitä otettiin kahdesta puulajista, setristä (Cedrus atlantica) ja männystä (Pinus halepensis). Kuivina vuosina vuosirenkaat jäävät kapeammiksi kuin kosteampina vuosina.
Pohjois-Afrikassa muutaman vuoden kuivat jaksot eivät ole harvinaisia, mutta mitä pitempi ja kuivempi jakso on, sitä pahemmin se tuntuu alueen taloudessa ja ihmisten elämässä. Viimeisin kuiva jakso oli vuosituhannen vaihteessa, 1999-2002, osana samanaikaista kuivempaa kautta koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Vuosirenkaista saatu tieto runsaan 500 vuoden sateista ja lämpötiloista auttaa tarkentamaan ilmastomalleja.
(Radion tiedeuutiset, Geophysical Research Letters)