yle.fi


Tiede

Punainen väri houkuttelee miehiä

Tiedeuutiset

Punainen väri houkuttelee miehiä

(28.10.2008 klo 08.01) Punainen väri houkuttelee miehiä

Punainen väri saa miehet pitämään naisia viehättävämpinä, olipa väri kuvan kehyksissä tai vaatteissa. Vertailukohtana olivat samat naiset muun värisessä ympäristössä tai vaatteissa. Naisten arvioon muiden naisten viehättävyydestä punaisella värillä ei ollut vaikutusta. Koe tehtiin Yhdysvalloissa Rochesterin yliopistossa.

Punainen väri liittyy monissa kulttuureissa voimakkaisiin myönteisiin tunteisiin kuten rakkauteen mutta punainen on myös vihan ja sodan väri. Se on myös elämän väri ja on ollut sitä pitkään, mitä osoittavat kivikautisten hautojen punamullalla sivellyt vainajat.

Myös eläinkunnassa, lähisukulaistemme apinoiden joukossa hedelmällistä aikaa lähestyvien naaraiden iho muuttuu punaisemmaksi, joten punaisen puoleensavetävyydellä voi olla kulttuuristen ja sosiaalisten tekijöiden ohella ikivanha biologinen tausta.

Kokeessa esitettiin miehille nuorten naisten kuvia eri tavoin väritettyinä. Yhdessä naisten kasvojen kuvat olivat joko valkoisessa tai punaisessa kehyksessä ja miehiä pyydettiin arvioimaan kuvan esittämien naisten viehättävyyttä, miellyttävyyttä ja älykkyyttä. Punaiset kehyksissä olevia pidettiin viehättävämpinä kuin samoja naisia valkean kehyksen ympäröimänä. Muiden ominaisuuksien suhteen arviot eivät muuttuneet kehyksen värin perusteella.

Toisessa testissä kuvankäsittelyllä tehtiin naisen puserosta punainen tai sininen ja miehiä pyydettiin arvioimaan naisia mahdollisen tapaamisen kohteena. Yksi kysymyksistä koski tapaamisen aikana käytetyn rahan määrää, jos käytettävänä oli 100 dollaria. Punapuseroinen nainen olisi pyydetty treffeille useammin ja häneen olisi käytetty rahaa enemmän kuin sinipuseroinen.

(YLE tiedeuutiset, Journal of Personality and Social Psychology)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 9.2.

Torstai 9.2.

  • Klo 17.00, FST5
    Mallinmurtajat
  • Klo 20.00, YLE Teema
    Prisma Studio
  • Klo 20.30, YLE Teema
    Aivomyrsky
  • Klo 21.00, YLE Teema
    Tiededokumentti: Omenan tarina