yle.fi


Tiede

Stressi lihottaa mutta miten?

Tiedeuutiset

Stressi lihottaa mutta miten?

(02.09.2010 klo 07.00) Stressi lihottaa mutta miten?

Pitkään jatkuneen sosiaalisen stressin jälkeen ruokailun rytmi muuttuu, ainakin rotilla ja stressaantuneen rotan keskivartaloon alkaa kertyä rasvaa. Toistaiseksi ei tiedetä tapahtuuko ihmisillä samalla tavalla.
Äärimmäisen stressin kuten vakavan vamman tai sodan aiheuttama stressi johtaa ihmisillä yleensä syömisen vähenemiseen ja laihtumiseen. Sen sijaan sosiaalinen stressi esimerkiksi ihmissuhteissa ja työpaikoilla, voi johtaa päinvastaiseen, liikasyömiseen ja lihomiseen.

Yhdysvaltalaisessa Cincinnatin yliopistossa sosiaalisen stressin vaikutusta testattiin rotilla. Stressaava tilanne luotiin panemalla samaan tilaan neljä urosrottaa ja kaksi naarasta. Tällaisessa yhteisössä yksi uroksista päätyy johtavaksi yksilöksi ja muut joutuvat alistettuun asemaan.

Koska alistetut rotat eivät pääse pois, tilanne on niille stressaava. Rottien ruokailua seurattiin ihon alle sijoitetulla pienellä anturilla. Se ommeltiin paikalleen valmisteluvaiheessa, jolloin rotat elivät yksittäin omassa häkissään kolmen viikon ajan.

Kuuden rotat yhteisössä sosiaalinen hierarkia vakiintui parissa päivässä. Kaikkien urosrottien ruokailu väheni yhteisöön siirtymisen jälkeen verrattuna omassa häkissä vietettyyn aikaan. Asetelmien vakiinnuttua hallitseva rottauros palasi aikaisempaan ruokailurytmiin mutta alistetut rotat söivät harvemmin kuin aiemmin. Lisäksi ne siirsivät ruokailua valoisaan aikaan, mikä yöeläimelle on poikkeuksellista.

Kahden viikon yhteisöelämän jälkeen koe-eläimet palautettiin omiin häkkeihin joissa ne saivat syödä vapaasti. Sekä hallitseva rottauros että alistetut rotat alkoivat syödä enemmän. Ruokailun rytmissä oli kuitenkin eroa: hallitseva rotta söi useammin ja pienempiä ruokamääriä kerrallaan, alistetut rotat söivät suurempia aterioita harvemmin. Kaikkien rottien paino nousi, mutta eri tavoin. Hallitsevan rotan lihasmassa kasvoi, alistetuille rotille kertyi rasvakudosta keskivartaloon.

Sosiaalisesti rasittavan yhteisöelämän jälkeistä sopeutumista seurattiin kolme viikkoa. Koko tämän ajan alistetut rotat söivät liikaa ja jatkoivat lihomista. Tämä osoittaa sosiaalisen stressin vaikuttaneen niiden elimistöön pysyvästi. Miten se tapahtuu, on epäselvää. Ruokahalun säätely on monimutkainen prosessi aivoissa ja hypotalamus-tumake on sen keskeinen alue. Hypotalamuksen erittämä neuropeptidi NPY ei kuitenkaan tutkimuksen mukaan vaikuttanut rotilla ruokahalun muutokseen stressitilanteessa.

(YLE tiede, American Journal of Physiology: Regulatory, Integrative and Comparative Physiology)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 9.2.

Torstai 9.2.

  • Klo 17.00, FST5
    Mallinmurtajat
  • Klo 20.00, YLE Teema
    Prisma Studio
  • Klo 20.30, YLE Teema
    Aivomyrsky
  • Klo 21.00, YLE Teema
    Tiededokumentti: Omenan tarina