Tiede

Suomi toistaiseksi "Kioton uralla" kasvihuonepäästöjen alentamisessa

Tiedeuutiset

Suomi toistaiseksi "Kioton uralla" kasvihuonepäästöjen alentamisessa

(23.04.2010 klo 13.35) Suomi toistaiseksi "Kioton uralla" kasvihuonepäästöjen alentamisessa

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt jäivät vuonna 2008 alle Kioton sopimuksen mukaisen tason, osoittaa Tilastokeskuksen tuore raportti. Päästöt olivat 70,1 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi muutettuna, mikä oli runsaan prosentin verran tavoitteen alapuolella. Pudotus edelliseen vuoteen 2007 oli selvä; päästöt olivat kymmenen prosenttia pienemmät.

Suhteellisesti suurin lasku oli energiateollisuuden päästöissä, jotka vähenivät viidenneksen. Liikenteen päästöt pienenivät ensimmäisen kerran 2000-luvulla; vähennys edelliseen vuoteen verrattuna oli neljä prosenttia.

Kioton sopimukseen sitoutuneen Suomen on rajoitettava kasvihuonekaasujen päästöt ns. ensimmäisellä velvoitekaudella eli vuosina 2008-2012 lähtövuoden 1990 tasolle. Ennakkotietojen perusteella vuoden 2009 CO2-päästöt jäävät vuoden 2008 tasoa alemmas, mihin vaikuttaa ennen kaikkea teollisuuden syvä pudotus.

Nyt julkistetut vuoden 2008 päästölaskelmat ovat Suomen viralliset tulokset jotka raportoidaan Kioton sopimusta valvoville YK:n organisaatioille. Toistaiseksi Suomi näyttää olevan Kioton sopimuksen tavoitteiden mukaisella uralla. Vuoden 2012 jälkeen tavoitteet kiristyvät ja niiden toteutuminen edellyttää uusia toimia.

Kasvihuonekaasujen päästöistä lähes neljä viidesosaa (78%) syntyy energiasektorilta mutta edelliseen vuoteen verrattuna niissä oli 13%:n lasku. Energiaa tuottavan teollisuuden päästöt vähenivät eniten, 21%. Jätesektorin päästöt alenivat 7% ja vuodesta 1990 ne ovat vähentyneet lähes puolella (45%). Pienennys on seurausta kaasupaikkakaasujen talteenotosta. Sinänsä jätteiden osuus kaikista CO2-päästöistä on vain kolmisen prosenttia, mutta päästöjen puolittuminen osoittaa että toimeen tarttumalla muutokset ovat mahdollisia.

Vuonna 2008 päästöt kasvoivat edellisvuoteen verrattuna teollisuuden prosesseissa (+5%) sekä maataloudessa 2%. Maataloudessa kasvu johtui typpilannoitteiden käytön noususta. Vuoteen 1990 verrattuna maatalouden päästöt ovat vähentyneet selvästi, 12%.

Maankäyttö ja sen muutokset ovat Suomessa hiilen ns. nettonielu eli maaperään sitoutuu enemmän hiiltä kuin sieltä vapautuu esimerkiksi metsien raivaamisesta maatalouden käyttöön. Nettonielun vaikutus oli vuonna 2008 noin 15% suurempi kuin vuonna 2007. Eniten hiiltä sitoutuu puuston kasvuun eli uutta metsää kasvaa enemmän kuin hakkuiden seurauksena vapautuu ilmakehään. Metsien kasvu on lisääntynyt Suomessa tasaisesti vuodesta 1990, mutta hakkuiden määrät ovat vaihdelleet suhdanteiden mukaan reippaasti. Vuonna 2007 metsää hakattiin poikkeuksellisen paljon, 58 miljoonaa kuutiometriä ja vuonna 2008 noin 51 miljoonaa kuutiometriä.

Maaperän hiilivarantojen muutosten arviointi on edelleen hyvin epävarmaa. Joidenkin tutkimusten mukaan lämpötilan nousu muuttaa maaperän hiilinielusta hiilen lähteeksi. Nyt julkaistussa virallisessa laskelmassa käytettiin pitkän ajan keskiarvoa mutta uusia laskutapoja arvioidaan parhaillaan.

(YLE tiede, Tilastokeskus)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä