Tyytymättömyys työhön kasvattaa halua lähteä eläkkeelle
(09.11.2009 klo 06.00)
Useissa kehittyneissä teollisuusmaissa työssä olevien ja työelämän ulkopuolella olevien suhde on menossa huonoon suuntaan. Tämän ns. väestön huoltosuhteen heikkeneminen edellyttää työssä oloajan pidentämistä ja eläkkeelle siirtymisen myöhentämistä. Pitkäaikainen seurantatutkimus suuren ranskalaisyrityksen työntekijöistä ennen ja jälkeen eläkkeelle siirtymisen osoittaa, että työtekijän kokema työelämän laatu on merkittävä eläkkeelle ajava voima. Tutkimuksen tekijät ovat Suomesta ja Ruotsista.
Tutkimuskohteena oli yli 14 000 ranskalaisen kaasu- ja sähköyhtiön Gazelin työntekijää, joiden kokemusta omasta terveydestään seurattiin seitsemän vuotta ennen eläkkeelle lähtöä ja seitsemän vuotta sen jälkeen. Kysely toistettiin vuosittain.
Iän mukana terveyden koettiin heikkenevän, mutta eläköitymisen kohdalla tapahtui selvä koheneminen. Kun vuosi ennen eläkkeelle jäämistä lähes joka viides (19,2%) koki terveytensä huonommaksi kuin olisi toivonut, niin vuosi eläkkeelle jäämisen jälkeen näin huonoksi terveytensä arvioi enää 14,3% vastaajista. Ero vastaa 8-10 ikävuotta vastaavaa muutosta parempaan suuntaan. Tulos oli sama miehillä ja naisilla, eri puolilla Ranskaa ja eritasoisissa tehtävissä työskennelleillä.
Poikkeuksen muodostaa kaksi prosenttia seurantaan osallistuneista, jotka olivat yhtiössä korkeassa asemassa eivätkä he kokenee työtään erityisen rasittavana. He olivat myös työhönsä tyytyväisiä. Heillä ei tapahtunut vastaavaa muutosta koetussa terveydentilassa. eläköitymisen jälkeen.
Tutkimukseen osallistuneiden ihmisten todellista terveydentilaa seurattiin eikä se vaikuttanut tilastollisen analyysin lopputulokseen.
Työelämässä jatkamista vaikeuttaa, jos näkee jo eläkkeelle jääneiden työtovereiden voivan paremmin eläkkeelle jäätyään. Siksi työnantajien kannattaa kiinnittää huomiota työoloihin jos työntekijöiden halutaan jatkavan. Tyytymättömät eivät ainakaan vapaaehtoisesti pysy töissä.
Tutkimus on tehty huolellisesti mutta sen tulosten yleistämistä vaikeuttaa Gazel-yhtiön harjoittama avokätinen eläkepolitiikka. Eläköitymisikä on 55 vuotta ja suurin osa tutkimukseen osallistuneista jäi eläkkeelle alle 56-vuotiaana. Eläkepalkkakin on tavallista korkeampi, 80% viimeisestä palkasta. Tutkimus pitäisi toistaa tavanomaisempia eläke-ehtoja noudattavissa työpaikoissa, tutkijat toteavat.
Lancet-lehden pääkirjoituksessa tuloksia verrataan 15 Euroopan maassa toteutettuun SHARE-tutkimukseen, jonka tuloksia on raportoitu äskettäin. Siinä oli mukana 35 000 yli 50 vuoden ikäistä työntekijää eri maista. Heidän terveyttään, työolojaan, työtyytyväisyyttään sekä sosiaalista ja taloudellista tilaansa kartoitettiin ennen ja jälkeen eläkkeelle jäämisen.
SHARE-tutkimuksessa työn laatua mitattiin vaatimusten ja saadun palkkion suhteena ja sitä verrattiin haluun jäädä eläkkeelle. Oletuksena oli että epäsuhde työn vaatimusten ja palkkion välillä aiheuttaa stressiä ja kielteisiä tuntemuksia työtä kohtaan ja kasvattaa halua lähteä eläkkeelle.
Aineisto osoittaa että oletus pitää paikkansa. Hyvä työympäristö eli vaatimusten ja palkkion välinen tasapaino pitää kiinni työelämässä. Tutkimuksessa olleista maista tilanne oli tällainen Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa ja Sveitsissä. Toisessa ääripäässä olivat Puola ja Kreikka. Suomi ei valitettavasti ollut mukana tutkimuksessa.
(YLE tiede, Lancet On-Line First)