Tiede

Useimmat komeetat ovat ehkä lainaa muilta tähdiltä

Tiedeuutiset

Useimmat komeetat ovat ehkä lainaa muilta tähdiltä

(10.06.2010 klo 21.00) Useimmat komeetat ovat ehkä lainaa muilta tähdiltä

Monet auringon lähelle näyttäviksi pyrstötähdiksi saapuvat komeetat ovat ehkä syntyneet aivan muiden tähtien ympärillä, ehdottaa kansainvälinen tähtitieteilijäryhmä. He mallinsivat auringon varhaisia vaiheita, ajalta ennen aurinkokunnan syntyä. Mallin mukaan on mahdollista että aurinkomme on kaapannut mukaansa joukon pieniä jäisiä kiertolaisia sisartähdiltään ennen joutumistaan eroon tähtien syntyalueelta.

Auringollamme ei ole nykyisin tähtikumppaneita mutta sen arvellaan saaneen alkunsa kotigalaksissamme linnunradassa jossain ns. tähtien syntyalueella. Tällaisella alueella on tiheässä satoja tähdenalkuja, joita ympäröi tiheä kaasupilvi.

Nuorten tähtien ympärillä kerääntyy ns,. protoplanetaarinen kiekko josta syntyvät myöhemmin planeetat sekä pieniä jäätä sisältäviä kappaleita, komeettojen alkuja. Kun planeettoja alkaa tosissaan syntyä, massiiviset jättiläisplaneetat linkoavat useimmat komeetat pois painovoimallaan tähden piiristä. Hylätyistä komeetoista muodostuu pieniä, irtonaisia ryhmiä tähtijoukkoon.

Auringon syntyalue hajosi ja aurinko irtosi sisaruksistaan kun joukon kuumimmat tähdet puhalsivat kaasupilven hajalle. Teorian mukaan aurinko kaappasi tässä prosessissa mukaansa jonkun orvon komeettaparven. Tästä olisi muodostunut ns. Oortin pilvi, liki pallomainen komeettojen joukko joka sijaitsee auringon ja sitä lähinnä olevan tähden puolivälissä.

Oortin pilven on tähän asti oletettu syntyneen samalla kuin muu aurinkokuntamme. Mallilaskuissa ei ole kuitenkaan pystytty selittämään sen suurta kokoa. Uuden teorian mukaan jopa 90% Oortin pilven komeetoista olisi toisilta tähdiltä saatuja ottolapsia. Jos näin on, niiden materiaali kertoo muidenkin tähtien materiaalista.

(Science Express 11.6.)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä