Tiede

Vieraslajien yleisyys korreloi väestöntiheyteen ja yhteiskunnan vaurauteen

Tiedeuutiset

Vieraslajien yleisyys korreloi väestöntiheyteen ja yhteiskunnan vaurauteen

(07.06.2010 klo 23.00) Vieraslajien yleisyys korreloi väestöntiheyteen ja yhteiskunnan vaurauteen

Vieraslajien, kasvien, eläinten, lintujen tai hyönteisten määrä tietyllä alueella on vahvasti yhteydessä alueen asukasmäärään ja sen vaurauteen. Sen sijaan yhteys esimerkiksi ilmaston muuttumiseen tai maankäytön muutoksiin on paljon pienempi, osoittaa laajin tähän mennessä aiheesta tehty kansainvälinen tutkimus.

Vieraslajit, kasvit, eläimet, hyönteiset ja muut eliöt voivat olla vaarattomia uuden kotimaansa luonnolle mutta osa lajeista syrjäyttää kotoperäisiä lajeja. Vaikka kasveja ja eläimiä on tuotu tarkoituksellisesti kauas alkuperäisiltä elinalueiltaan tuhansia vuosia -esimerkiksi yleiset viljelykasvit ovat meilläkin kaukaisia tulokkaita, niin ongelmaan on havahduttu vasta viime vuosikymmeninä. Syynä on vieraslajien määrän kasvu sekä ekologisen tietämyksen laajentuminen.

Ilmaston lämpenemistä on arveltu syyksi mm. Suomessa pääkaupunkiseudun city-kanien leviämiseen. Ne ovat alkujaan luontoon päässeitä tai päästettyjä lemmikkikaneja, jotka ovat sopeutuneet ulkoelämään ympäri vuoden.

Trooppiset kauluskaijat (Psittacula krameri) ovat muodostaneet tuhansien lintujen parvia Euroopan suurkaupunkien puistoissa ja Yhdysvalloissa. Nekin ovat olleet alkujaan kotieläimiä. Isoina ja röyhkeinä otuksina niiden arvellaan syrjäyttävän luonnonlintuja. Samaan aikaan kauluskaijojen alkuperäisellä asuinalueella Etelä-Aasiassa laji on muuttumassa uhanalaiseksi, mm. siksi että niitä pyydystetään luonnosta kaupattavaksi lemmikeiksi kehittyneisiin ja vauraisiin maihin.

Ilmaston muutos ja maankäytön muuttuminen selittävät osan vieraslajien "kotoutumisesta mutta ne eivät ole tärkeimpiä tekijöitä, havaittiin 26 tutkijan perusteellisessa analyysissä. Vahvin yhteys vieraslajien määrään oli asukastiheys ja alueen pitkäaikainen vauraus. Äskettäin tapahtunut vaurauden kasvu tai nykyinen taloudellinen toimeliaisuus eivät selitä vieraslajien yleisyyttä.

Havainto osoittaa että vieraslajien tulon rajoittaminen ei ole yksinkertaista. Voidaan säätää lakeja ja määräyksiä, joilla rajoitetaan tuontia tai määrätä korkeita tuontimaksuja. Suurimmat otukset havaitaan mutta laajalti matkustavat ihmiset tuovat mukanaan myös tarkoituksetta esimerkiksi kasvien siemeniä, hyönteisiä, mikrobeja ja sieni-itiöitä.

(YLE tiede, PNAS)

Lähetä linkki

Uusimmat tiedeuutiset

Mikä on tiedeuutiset?

YLEn tiedeuutiset ovat suomalaista tiedettä ja tiede-elämää seuraava uutispalvelu, joka kattaa myös tärkeimmät ulkomaiset tapahtumat.

Uudistettu palvelu korvaa Teeman sivuilla aiemmin olleet tiedeuutiset.

Uutisvinkit ja kommentit: tiedeuutiset@yle.fi

Tiedeohjelmia tänään 16.5.

Keskiviikko 16.5.

  • Klo 19.00, YLE Teema
    Avoin tarina : Vaahteranlehti


Muualla Yle.fi:ssä